Saarihyppelyä läntisellä tyynellämerellä

Guamista matkamme tosiaan jatkui pohjoiseen Saipanin saarelle, joka yllätti meidät positiivisesti. Meillä ei ollut kovinkaan suuria odotuksia Saipanin suhteen, mutta saari yllättikin kiintoisalla toisen maailmansodan historiallaan sekä upeilla hiekkarannoillaan. Hieman yllättäen kiinalaisia turisteja on ollut matkamme saarilla huomattavan vähän, mutta korealaisia ja varsinkin japanilaisia on sitten näkynyt senkin edestä. Sekä Guam että Saipan eivät kumpikaan tunnu olevan länkkäreiden, edes amerikkalaisten suosiossa, jonka piiriin saaret kuuluvat, mutta Palaulla tapasimme muutamia eurooppalaisiakin. Suomalaisen passin vilauttaminen näillä leveyspiireillä saa kuitenkin useimmiten osakseen kummastusta siitä, onko se edes oikea maa ja missä ihmeessä tämä Finland oikein sijaitsee. :D

Jatka lukemista ”Saarihyppelyä läntisellä tyynellämerellä”

 

Joulutunnelmia paratiisisaarella

Joulu on meillä hyvin perinteinen perhejuhla, jota on tullut vietetty käytännössä joka vuosi Suomessa perheen kesken. Ainoa poikkeus tähän tuttuun kaavaan on ollut Chicagossa vuonna 2013 viettämäni joulu, joka oli osa minun ja veljeni suurta Amerikan automatkaa. Tätä taustaa vasten olikin poikkeuksellista lähteä tänä jouluna lunta ja kylmyyttä karkuun tänne läntiselle tyynellemerelle, jossa vietimme Niinan kanssa jouluaattoa eilen täällä Guamin saarella.

Jatka lukemista ”Joulutunnelmia paratiisisaarella”

 

Jumissa ja haaveri Grönlannissa

Jos minulta jatkossa kysyy mitä lentokenttää inhoan yli kaiken, on vastaukseni Kangerlussuaqin kenttä Grönlannissa. Tämä siksi, että vietimme tällä pienellä alle 500 asukkaan kyläpahasessa sijaitsevalla entisellä sotilaskentällä juuri melkein kolme pitkää vuorokautta…

Jatka lukemista ”Jumissa ja haaveri Grönlannissa”

 

Juhannus Islannin etelärannikolla

Harvemmin tulee oltua lomalla sesonkiaikaan, mutta tänä kesänä päätimme lähteä juuri juhannuksena reissuun. Kuten keväällä kerrottua, matkakohteenamme ovat skandinaaviset Islanti sekä Gröntlanti, jossa vietämme yhteensä 12 päivää. Kylmät Pohjois-Atlannin saaret ovat hieman harvinaisempi reissukohde, mutta parhaimmillaan juuri kesällä.

Jatka lukemista ”Juhannus Islannin etelärannikolla”

 

Sinitaivas ja lumihuippuja

Tervehdys täältä Kanadan Kalliovuorilta! Teknisesti ottaen itse Kalliovuoret jäivät tänään taaksemme, kun suuntasimme Goldenista noin 250 kilometriä etelään Kootenayn alueella sijaitsevaan Cranbrookin pikkukaupunkiin. Maisemat eivät ole kuitenkaan yhtään Goldenia huonommat, sillä ympärillä kohoavat valkoiset lumihuiput, jotka loistavat kirkkaina sinistä taivasta vasten. :o

Jatka lukemista ”Sinitaivas ja lumihuippuja”