Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa

Vaikka olemmekin Niinan kanssa aktiivisia ulkoilijoita, innostuimme vasta viime kesänä usean vuoden tauon jälkeen telttailusta ja leirielämästä luonnon helmassa. Olemme vuosien ajan nauttineet Vancouveria ympäröivästä upeasta luonnosta kymmenillä vaelluspoluilla kulkien, mutta mielessämme ei ole käynyt leiriytyä samoissa maisemissa. Viime vuonna ostamamme teltta kuitenkin muutti kaiken ja kerkesimme kiireisen kesän aikana ulkoilmaan kaksi kertaa.

Jatka lukemista ”Aktiivinen leirintäviikonloppu Pembertonissa”

 

Kesävieraat Suomesta

Kanadaan muuton jälkeen olemme saaneet todeta, ettei luona ramppaa vieraita aivan samaan tahtiin kuin aikoinaan Berliinissä. Esimerkiksi koko viime vuonna luonamme ei käynyt ketään, joten olikin virkistävää vaihtelua saada heinä-elokuun taitteessa luoksemme Saksassa luonamme useaankin otteeseen vieraillut ystäväpariskuntamme, jolle nyt tehty Kanadan matka on vasta ensimmäinen.  :P

Jatka lukemista ”Kesävieraat Suomesta”

 

Keväisiä polkuja

Kevättä on nyt ilmassa kaikkialla ja kaiken viimeiaikaisen laskettelun lomassa kävimmekin Niinan kanssa lauantaina tämän vuoden ensimmäisellä vaelluksellamme. Lyhyt, noin viiden kilometrin reittimme kulki Mount Seymourin laskettelukeskukselle johtavalta tieltä sisälle ympäröivään metsään ja pitkin kuuluisaa Baden-Powell Trailia pitkin kohti Deep Covessa sijaitsevaa Quarry Rockia. Olemme vierailleet tällä kivellä jo aiemminkin, mutta emme ole vaeltaneet sinne koskaan kyseistä polkua pitkin.

Jatka lukemista ”Keväisiä polkuja”

 

Vaelluskauden avaus Petgill Lakella

Vancouverissa eletään jo kaunista alkukesää, mutta tästä huolimatta emme ole oikein päässeet uuden vaelluskauden makuun. Asiaan piti saada muutos ja niinpä päätimme lähteä nyt menneenä lauantaina Squamishin suunnalle valloittamaan Petgill Laken pienelle vuoristolammelle johtava vaelluspolku. :-)

Jatka lukemista ”Vaelluskauden avaus Petgill Lakella”

 

Pilvihattaraa Mount Seymourilla

Vaelluskausi alkaa lähestyä loppuaan, mutta lämpimät loppukesän kelit mahdollistivat silti vielä yhden vaelluksen ennen kauden päättämistä. Koska kaipasimme hieman haastetta, päätimme lähteä valloittamaan North Vancouverissa sijaitsevan Mount Seymourin kolme huippua. Seymourilla olemme käyneet aiemminkin ja mukava vaellus on esimerkiksi lyhyehkö juurakkojen väistely Dog Mountainin laelle.

Jatka lukemista ”Pilvihattaraa Mount Seymourilla”