Matkakuvia Dubaista

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain matkasta on kulunut jo tovi ja kolmiosainen matkakertomuksenikin on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Koska kyseinen matkakertomus on kuitenkin yksi blogini luetuimmista, päätin tehdä siihen vielä yhden lisäyksen tämän kirjoituksen muodossa.

Siivoilin nimittäin äskettäin tietokoneeni kiintolevyä ja huomasin että Dubain matkalla ottamieni noin 950 valokuvan joukossa on monia julkaisematta jääneitä ihan kiintoisia kuvia. Osa näistä on laadultaan hieman epäonnistuneempia, mutta pääasiassa nämä kuvat eivät vain sopineet matkakertomuksen kuvitukseksi. Vaikka matkakertomuksessa nähtiinkin jo 226 valokuvaa reissusta, kokosin kasaan vielä 21 kuvaa Dubain maisemista lyhyillä selityksillään.

Jatka lukemista ”Matkakuvia Dubaista”

 

Seitsemän tähden teehetki

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Reissumme viimeinen, neljäs, päivä ei yllättänyt kelillään, vaan päivä valkeni edeltävien kaltaisesti helteisenä. Kolmen rankan päivän jäljiltä nukuimme aamulla pitkään, minkä jälkeen kävimme nauttimassa viimeistä kertaa hotellimme loistavasta aamupala buffeesta, joka ihme kyllä sisältyi huoneemme hintaan. Erikseen ostettuna aamiaisella olisi ollut hintaa 30 euroa hengeltä, joten yöstä maksettuun 190 euron hintaan sisältyessään kyseessä oli erittäin hyvästä bargainista. Muutenkin Jumeirah Emirates Towers oli kaikin puolin loistava viiden tähden hotelli, joka todellakin tuntui viideltä tähdeltä. Palvelun laatu, innokkuus ja asiakkaan huomioon ottaminen olivat kaikin puolin tip top, minkä lisäksi hotellin tilat olivat yleelliset. Vaikka hotelli sijaitseekin kaupungin bisnesalueella, taksimatkan päässä kaikesta, ei se ole mikään syy välttää hotellia, varsinkaan halpojen taksihintojen Dubaissa. Erittäin suositeltava hotelli siis kaikenlaisille matkaajille.

Jatka lukemista ”Seitsemän tähden teehetki”

 

Laskettelua, off-roadia sekä vatsatanssia kuumalla aavikolla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Dubain toinen aamumme valkeni kauniina ja helteisenä. Päivän sääennuste oli edeltävän päivän identtinen kopio: poutaa kera +35 celsiusasteen. Aamuinen näkymä 34. kerroksen hotellihuoneestamme oli hieno, sillä siihen kuuluivat niin vieressä kohoava toimistopilvenpiirtäjä, kaukana alempana vilisevä vilkas Sheikh Zhayed Road sekä Dubain vanhan keskustan sekä kansainvälisen lentokentän suunnat. Vaikka maisema olikin hieno, harmitti meitä silti pienesti, sillä rakennuksen toisella kyljellä maisema olisi ollut vieläkin hienompi. Tuolloin maisemaan olisivat mahtuneet niin Sheikh Zhayed Roadin varren pilvenpiirtäjät kuin Burj Khalifakin.

Jatka lukemista ”Laskettelua, off-roadia sekä vatsatanssia kuumalla aavikolla”

 

Uskomaton Dubai

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Viime vuosi oli kolmen suuremman reissun aikaa, joista kertoessa on tähän mennessä vierähtänyt reipas puolivuotinen. Ensiksi teimme huhtikuussa kuukauden pituisen reissun Japaniin ja Etelä-Koreaan, mitä seurasi heinäkuussa kymmenen päivän matka Keski- ja Etelä-Italiaan. Nyt kun näistä matkakertomuksista on selvitty, on aika aloittaa kertomus lokakuun lopun reissustamme kiehtovaan Dubaihin. :o

Jatka lukemista ”Uskomaton Dubai”

 

Dubain viimeinen aamu

Niin se on vain koittanut pienen mini-lomamme viimeinen päivä täällä Dubaissa. Edessä on kuitenkin touhukas viimeinen päivä Dubai Marinan sekä Palm Jumeirah -tekosaaren liepeillä, minkä lisäksi käydään nauttimassa iltapäiväkahvit kuuluisalla Burj Al Arab -hotellilla. Dubai Fountainin suihkulähde-showkin pitänee käydä katsomassa vielä kertaalleen, ennen lentokentälle suuntaamista. Siellä onkin sitten tiedossa odottelua, sillä paluulentomme lähtee vasta ensi yönä kello 03:30 kohti Istanbulia. Perillä Berliinissä ollaan maanantaina kello 10:30 kieppeillä, eli sitä ehtii sopivasti työkavereiden kanssa lounaalle. :-)

Reissu on mennyt loistavasti ja olemme menneiden kolmen päivän aikana kerenneet nähdä monenlaista. Hienoja kokemuksia ovat muun muassa olleet laskettelu Ski Dubaissa (uskomaton paikka!) sekä eilisiltainen aavikkosafari. Jälkimmäisellä tuli koettua dyynillä hurjastelu maastoauton kyydissä, nähtyä auringonlasku aavikolla sekä ratsastettua kamelilla. Paluumatkalla Dubain tyhjästä nouseva silhuetti oli myös upea näky pimeyden keskellä.

Näistä ja kaikesta muusta tulen kirjoittamaan tarkempaa matkakertomusta myöhemmin, kunhan ensiksi kerkeämme taas asettumaan kotiin, sekä hieman lajittelemaan satoja matkakuviamme.