Odottamaton maailmanympärysmatka

Ennen juhannusta tulin maininneeksi miten Niinalla oli tänä vuonna mukava tilaisuus viettää melkeinpä kolmen viikon ihana kesäloma Suomen kauniissa suvessa. Loma menikin rennoissa merkeissä luonnon helmassa, mutta valitettavasti lentojen kanssa menikin sitten suunnilleen kaikki mahdollinen pieleen… 🙄

Jatka lukemista ”Odottamaton maailmanympärysmatka”

 

Kirsikankukkia Japanissa ja Etelä-Koreassa

Keväällä 2010 kirsikankukkasesongin aikaan tekemämme kolmen viikon lomamatka Japaniin ja Etelä-Koreaan tutustutti meidät kahteen länsimaisesta erottuvaan kulttuuriin, joissa yhdistyvät sekä perinteinen että ultramoderni. Kiehtovia maisemia ja erikoisia sattumuksia tältä matkalta on luettavissa tässä 14-osaisessa matkakertomuksessa!

Jatka lukemista ”Kirsikankukkia Japanissa ja Etelä-Koreassa”

 

Lautalla yli Koreansalmen Busaniin

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Kolme viikkoamme Japanissa olivat menneet hujauksessa ja niiden aikana olimme ehtineet nähdä valtavasti tämän erikoisen ja äärettömän mielenkiintoisen maan arkea sekä ihmeitä. Reissua suunniteltaessa silmäämme oli kuitenkin iskenyt Japanin sijainti lähellä Etelä-Koreaa, joka on myöskin kiintoisa maa ja vauhdilla modernisoituva maa. Avasipa Finnairkin suoran yhteyden pääkaupunki Souliin parisen vuotta sitten. Lisäksi Korean niemimaan poliittinen tilanne on uutisissa tämän tästä, joten niin päätimme viettää lomamme viimeisen, reilun viikon mittaisen ajan, Etelä-Korean puolella.

Jatka lukemista ”Lautalla yli Koreansalmen Busaniin”

 

Valkea linna, koskettava Hiroshima sekä Japanin päätepiste

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Noin puolenpäivän maissa olimme ehättäneet Kobesta valtavan Akashi Kaikyo Bridge -riippusillan kautta noin 60 kilometrin päähän Himejin kaupunkiin. Tämä noin Helsingin kokoinen pikkukaupunki on maailmankuulu siellä sijaitsevasta linnasta, Himeji Castlesta. Jo juna-aseman ulko-ovella linnan vaaleat seinät sekä mustat katot tervehtivät tulijaa kaupungin keskellä sijaitsevan linnoituskukkulan huipulla.

Jatka lukemista ”Valkea linna, koskettava Hiroshima sekä Japanin päätepiste”

 

140 euron pihvi sekä maailman pisin riippusilta

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

14. päivä huhtikuuta 2010, torstai. Matkamme jatkui heti aamusta paikallisjunalla noin tunnin matkalla Osakaan. Seuraavan yön majapaikkaamme Kobeen päästäksemme meidän tosiaankin piti kulkea jälleen Osakan kautta. Osakaan paluu täten sulkikin kuuden päivän reissumme Osaka-Kioto-Nara kolmiossa. Hassua myöntää, mutta Osakaan saapuminen tuntui meistä tutulta. Vaikka saapumissuuntamme oli eri, erotimme silti junan kyydistä monia edellisviikolla Osakassa näkemiämme maamerkkejä ja kohteita.

Jatka lukemista ”140 euron pihvi sekä maailman pisin riippusilta”