Työttömyysturva Kanadassa

Osana juuri päättynyttä sapattiani tulin myös tutustuneeksi Kanadan työttömyysturvajärjestelmään. En ole ollut koskaan työttömänä, joten minulla ei ole ollut tarkkaa käsitystä erilaisista etuisuuksista, niiden määristä tai kestoista. Vakituisessa työssä vuosia olleena olen kuitenkin joka vuosi maksanut Employment Insurance (EI) nimellä tunnettuun kansalliseen työttömyysjärjestelmään maksuja, jotka vähennetään automaattisesti kaikkien kanadalaisten työntekijöiden palkasta.

Jatka lukemista ”Työttömyysturva Kanadassa”

 

Sapatin loppu

Moni blogini lukija on saattanut ihmetellä viime kuukausien kirjoitusryöppyäni sekä runsasta matkusteluani ympäri maailmaa. Syynä tähän on ollut sapattikausi, jolla olen ollut menneen syksyn sekä talven, keskittäen aikani sekä energiani näihin kahteen asiaan. Kaikki sai alkunsa viime kesänä, kun pitkän harkinnan päätteeksi irtisanouduin työpaikastani. Vuosien yhtämittaisen työskentelyn jälkeen minulle oli nimittäin muodostunut palava halu ottaa pieni tauko työelämästä ja keskittyä hetkeksi asioihin joista todella tykkään. 🙂

Jatka lukemista ”Sapatin loppu”

 

Maistiainen kesästä

Poikkeuksellinen El Niño talvi on merkinnyt kummallisia kelejä. Ensiksi tuli erittäin luminen talvi, joka kuitenkin väistyi kevään tieltä hyvin aikaisessa vaiheessa. Nyt huhtikuun puolessa välissä koko länsirannikkoa ovat hellineet viimeisten kolmen päivän ajan kesäiset hellelukemat.

Jatka lukemista ”Maistiainen kesästä”

 

Lentojen ynnäilyä

Kotona jälleen. Ynnäilin tässä, että viimeisen puolen vuoden aikana on tullut tehtyä yhteensä 24 lentoa ja lennettyä peräti 90 892 kilometrin matka. 😯 Se on yli kaksi kertaa maapallon ympäri tai 12 kertaa Vancouverin ja Helsingin välinen etäisyys. Melkoinen matkustusrupeama sangen lyhyeen ajanjaksoon siis ja lentokoneiden penkkejä onkin tullut kulutettua yhteensä 118 tunnin eli melkein viiden vuorokauden edestä. Huh! 😮 

Ja vaikka suurin osa lennoista onkin ollut Star Allianceen kuuluvilla lentoyhtiöillä omaan piikkiin, ei edes alhaisin kanta-asiakastaso ole vielä lähelläkään. Tässä sen näkee miten kannattaa aina varata halvimmat lennot lentomailien sijaan, kuten olen itsekin tehnyt kaikkien viimeaikaisten lentojeni kohdalla. Tasoille pääsee vasta bisnesluokassa tai oikeasti työkseen lennettäessä. 💡

 

Toimistotuolien klassikko Aeron

Etätyötä tekevänä toimistotyöläisenä sekä aktiivisena bloggarina sitä tulee istuneeksi pitkiä aikoja tietokoneen äärellä. Ihmistä ei ole kuitenkaan luotu istumaan suurta osaa päivästä, joten kaikki se istuminen tuntuu aika ajoin kropassa. Säännöllinen taukoilu sekä liikunta toki auttavat kestämään rasitusta, mutta erittäin olennaista on myös panostus työtuoliin.

Jatka lukemista ”Toimistotuolien klassikko Aeron”