Burnabyn kauneimmat joululaulut

Kristillisenä juhlana jouluun kuuluu olennaisesti kirkko, jonka vuoden tärkeimpiä juhlia ajankohta edustaa. Ulkomailla asuvana ulkosuomalaisena joulukirkossa ei ole kuitenkaan tullut käytyä ainakaan kolmeentoista vuoteen mikä on pienesti harmillista, sillä kirkoissa veisattavat kauneimmat joululaulut ovat kiinteä joulun odotusta monessa perheessä.

Tänä vuonna olemme kuitenkin saaneet huomata,  että Vancouverista löytyy runsaasti perisuomalaista jouluperinnettä. Yksi tällainen on Skandinaviakeskuksella järjestettävät suomalaiset joulumarkkinat, joilta löytyy monenlaista kotoisaa herkkua sekä koristetta, ja joka oli meille tänä vuonna uusi ilahduttava tuttavuus.

Jatka lukemista ”Burnabyn kauneimmat joululaulut”

 

Joulun valoa Burnabyssä

Pimeän talven keskellä jouluvalot tuovat monille joulun tunnelmaa ja ihmisten valoviritykset ovatkin täällä Kanadassa melkoisia. Koska omat parvekevalomme ovat sangen maltilliset, lähdemme yleensä kaupungille katsomaan jopa miljoonien jouluvalojen virityksiä valotapahtumiin sekä ihan vain asiasta seonneiden ihmisten pihoilla. Viime vuonna tämä perinteeksi muodostunut retki jäi joulukiireiltä tekemättä, joten tänä vuonna olikin virkistävää lähteä katsastamaan jouluvaloja.

Jatka lukemista ”Joulun valoa Burnabyssä”

 

Nuiva laskettelukauden avaus

Poikkeuksellisen kuiva ja aurinkoinen syksy on saanut monet laskettelijat huolestumaan tulevan talven laskettelukaudesta, joka alkoi tänä vuonna Whistlerillä viikko sitten marraskuun 26. päivä. Avajaispäivään mennessä auki saatiin kuitenkin vain muutama rinne, minkä vuoksi odotimmekin yhden viikon ennen paikalle suuntaamista tänään sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Nuiva laskettelukauden avaus”

 

Lavalla The Chainsmokers

Pimeä syksy sekä talvi tuntuvat olevan vuodenaika jolloin tulemme Niinan kanssa käyneeksi erinäisissä konserteissa. Olemme musiikkimaultamme sangen monialaisia ja niinpä viime vuosina onkin tullut nähtyä livenä niin kantrimusiikin maailmantähtiä, Idols-voittajia kuin itse popin kuningatar Madonna, sekä tämän uusi manttelinperijä Lady Gaga. Melkein kaikki musiikki siis uppoaa ja livemusiikin hieno puoli ovat kokea artistien vuorovaikutus yleisön kanssa sekä upea lavashow. 🙂

Jatka lukemista ”Lavalla The Chainsmokers”

 

900 kirjoitusta

Pitkäaikaiset blogini lukijat ovat jo tuttuja käytäntöni kanssa, jossa juhlistan blogini erilaisten rajapyykkien rikkoutumista kuinkas muutenkaan kuin erillisellä kirjoituksella. Yksi tällainen pitkä perinne on ollut kirjoitusteni määrän kasvun seuraaminen ja jonka myötä juhlistan tänään tätä 900. blogikirjoitustani!

Jatka lukemista ”900 kirjoitusta”