Ryöstöhinnoittelu bensapumpulla

Tasan seitsemän vuotta sitten kirjoitin miten polttoaineen hinta rikkoi ennätyksiä Vancouverissa, bensalitran noustua ensimmäistä kertaa historiassa yli puolentoista dollarin. Korkeita hintoja kesti tuolloin jonkin aikaa, kunnes nopeasti halventunut raakaöljyn maailmanmarkkinahinta romahdutti litrasta pyydetyn hinnan hetkellisesti alle dollariin (0,65€) vuonna 2014. Juhlaa kesti autoilijoiden keskuudessa hetken, hintojen elpyessä $1.20-1.30 (noin 85 eurosentin) tasolle pariksi viime vuodeksi.

Viime vuonna karmiva 1.50 dollarin polttoaine teki kuitenkin paluun, vaikkakin talven hiljaisina kuukausina hinta putosi jälleen, vain hypätäkseen pian uuteen kaikkien aikojen ennätykseen. Viime viikkoina surullisen tuttu näky bensapumpuilla onkin ollut noin $1.60 hintataso, voimakkaiden päivävaihteluiden heitellessä hintoja $1.35 – $1.80 välillä. Vuorokauden aikana on nähty jopa puolen dollarin heilahteluja, mikä on saanut monet ihmettelemään mikä on ilmiön taustalla?

Polttoaine on ollut British Columbiassa aina kallista, sillä hintaan sisältyy runsaasti veroja. Näistä ehdottomasti merkittävin on 17 sentin Translink-vero, jolla rahoitetaan Vancouverin alueen joukkoliikenteen parannuksia. Veroa ei ole samassa muodossa metropolialueen ulkopuolella, minkä vuoksi polttoaine on aina halvempaa Squamishissa sekä Abbotsfordissa, ja paikkakunnat ovatkin aina pysähdyksen arvoisia näillä suunnilla ollessa.

Litrahinnan ollessa $1.60, sisältyy siihen 10 senttiä liittovaltiolle menevää veroa, 7.6 sentin yleinen arvonlisävero, 1.8 senttiä provinssin moottoriveroa sekä 8.8 senttiä ilmastoveroa. Osa näistä summista on kiinteitä, kuten Translinkin osuus, toisten ollessa prosenttipohjaisia. Verot ovat myös kasvamaan päin, sillä Kanadassakin kuvitellaan maailman pelastuvan kiristyvällä ilmastoverotuksella sekä sähköautoilla. Myös Translinkin osuus litrahinnasta on nousemassa muun muassa uusien jättiprojektien rahoittamiseksi.

Litrassa on runsaasti veroja

Verojen osuus hinnasta on siis kaikkiaan puolisen dollaria eli kolmannes. Huomattavaa on kuitenkin, etteivät verot ole muuttuneet samassa tahdissa päivähintojen heilahteluiden mukaan. Myös raakaöljyn hinta on tällä hetkellä sangen kohtuullisella tasolla, joten monia ihmetyttääkin kenen laariin röyhkeät hinnat satavat? Kyselyissä suurin osa ihmisistä syyttääkin ryöstöhinnoittelusta ahneita öljy-yhtiöitä ja provinssi onkin määrännyt  asiasta selvityksen, jos ei muuta, niin ainakin poliittisia pisteitä saadakseen.

Syyksi on myös väläytetty länsirannikon öljynjalostuskapasiteetin huoltokatkoksia ja muita ongelmia, joiden väitetään aina välillä heiluttavan alueen hintoja. Polttoaine on muuhun maahan verrattuna poikkeuksellisen kallista myös Amerikan länsirannikolla, joskin siellä eroja selittää ainakin osin muuta maata tuntuvampi verotus ja loputon ilmastohössötys. Niin tai näin, Vancouverin alue on valitettavan riippuvainen Amerikan puolella jalostettavasta polttoaineesta, sillä British Columbian alueelle ei ole rakennettu uutta jalostuskapasiteettia vuosikymmeniin, koska ympäristöväen mielestä jalostus 20 kilometriä rajan eteläpuolella on jotenkin ekologisempaa. Kalliimpaa se ainakin on, Kanadan dollarin ollessa $0.75 USD. Suhta on valuuttaparille normaali ja ensimmäisinä Kanadan vuosinamme koettu 1:1 oli poikkeuksellinen tilanne, jolloin kanadalaisilla oli runsaasti ostosvoimaa rajan eteläpuolella.

Polttoaineen hinta eri aikoina

Vaikka British Columbian hallitus onkin yrittänyt sysätä korkeita hintoja muiden syyksi, on provinssi myös aktiivisesti sabotoinut itseään loputtomalla viherpiiperöinnillä. Kuuluisin esimerkki ovat Albertasta tulevat öljyputket, joiden laajennuksia Brittiläinen Kolumbia on sabotoinut siinä määrin, että provinssit ovat olleet jopa kauppasodassa keskenään.

Autoilijana tilanne tietenkin kismittää, varsinkin kun Vancouver on jo itsessään niin kallis kaupunki asua. Käytännössä kaikissa muissa Kanadan kaupungeissa polttoaine on tuntuvasti halvempaa, vaikka niissäkin litraan lisätään melkoinen määrä erilaisia veroja. Historiallisesti Vancouver ei ole kuitenkaan ollut aina kallein, joten elämme jonkinlaisessa poikkeustilassa, josta kukaan ei tunnu pääsevän täysin kärryille ja niinpä tässä ei autakaan kuin jatkaa pumpulla tapahtuvaan ryöstöön alistumista…

(Yhteensä 182 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.