Lomamatka British Columbian ympäri

Suomalaiseen perinteeseen kuuluu kesälomien alkaminen yleensä näin juhannuksen tienoilta. Täällä Kanadassa ei ole varsinaista lomakautta, eikä täällä myöskään vietetä juhannusta, mutta siitä huolimatta aloitamme Niinan kanssa tämänvuotisen kesälomamme ensi viikolla.

Viime vuonna erittäin lämmintä vietimme kesälomaa Suomessa ja edellisvuotena olimme juhannuksen aikoihin Islannissa. Tätä kirjoittaessa Niina saattuu olemaan Suomessa ”puolittaisella” lomalla ja tänne palattua edessä on siirtyminen melkein suoraan täyteen lomamoodiin. :-)

Täksi kesäksi suunnitelmia tehdessämme päätimme juhlistaa tuoretta Kanadan kansalaisuuttamme ja kiertää kaunista uutta kotimaatamme. Otammekin torstaina lautan Vancouverinsaarelle, jossa suuntaamme kohti saaren pohjoiskärkeä. Matkalla vierailemme kuuluisassa suomalaiskommuuni Sointulassa, ennen kuin nousemme autolauttaan, purjehdukselle läpi maailmankuulun Inside Passagen vuonojen.

Kesälomamatkamme reitti

Kymmenen tunnin lauttamatka kuljettaa meidät piskuiseen Bella Coolaan, joka sijaitsee uskomattoman upealla paikalla jylhässä laaksossa. Leiriydymme alueella kolmen yötä ennen kuin jatkamme seuraavalla viikolla kohti Pringe Georgea, joka on keskisen British Columbian keskuskaupunki. Kahden yön pysähdyksen jälkeen suuntaamme vielä kohti viimeistä kohdettamme, lähes neljä kilometriä korkeaa Mount Robsonia, joka on Kanadan Kalliovuorten korkein huippu. Siellä telttailemme erämaassa muutaman yön ajan ennen paluumatkaa sivistykseen.

Matkallemme kertyy mittaa noin 2500 kilometriä ja se tulee tarjoamaan Kanadan upeimpia maisemia. Toiveissamme on että sää ja olosuhteet pelaavat yhteen ja kesäkuu on ollut tähän saakka erittäin aurinkoinen ja ikävä metsäpalosavukin on loistanut poissaolollaan. Ensi viikosta on kuitenkin tulossa hieman epävakaa, joten saapa nähdä mitä lomasäiden jumalat meille suovat. :-)

(Visited 72 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.