Ensi kertaa Kanadan vaaliuurnilla

Kanadassa paraikaa meneillään olevat parlamenttivaalit kiinnostavat minua ja Niinaa huomattavasti edelliskertaa enemmän, sillä tuoreina kansalaisina meillä on nyt ensimmäistä kertaa äänioikeus täkäläisissä vaaleissa. Olemme käyttäneet Suomen äänioikeuttamme ulkomailla asuttujen vuosienkin aikana jokaisessa vaalissa, joten kanadalaiseen yhteiskuntaan osallistuminen ja vaikuttaminen oli meille itsestäänselvyys.

Kuten eilen kirjoitin, tämänkertaisia vaaleja käydään jännittävissä asetelmissa, jossa pääministeri Justin Trudeaun liberaalit saattavat pysyä vallan kahvassa tai menettää sen konservatiiveille, joiden kannatus on ollut viimeisten kuukausien aikana rinta rinnan liberaalien kanssa.

Vaalit ovat kahden kauppa

Kanadan vaalijärjestelmä ei kuitenkaan perustu puolueiden suoraan kannatukseen, vaan parlamenttiin nousevien edustajien määrään. Vaaleissa ei äänestetä suoraan seuraavasta pääministeristä, vaan oman vaalialueen (eng. electoral riding) kansanedustajasta. Vaalialueita on yhteensä 338 ja jokaisella alueella on ainoastaan yksi ehdokas per puolue, sekä mahdollisesti muutama itsenäinen ehdokas. Äänestäjällä on täten sangen vähän valinnanvaraa ja joillain alueilla voimakas ryhmittäytyminen yhden puolueen tai ehdokkaan taakse tarkoittaa, ettei muilla äänillä ole merkitystä, sillä suurimman kannatuksen saanut ehdokas vie koko alueen.

Järjestelmää kutsutaan enemmistövaaleiksi (eng. first-past-the-post) ja hyvänä puolena se takaa, että Kanadan parlamentissa on edustajia  tasaisesti kaikkialta maasta. Sen huonona puolena äänillä on erilainen painoarvo, sillä joillain vaalialueilla yhdestä edustuspaikasta äänestää 30 000 äänioikeutettua, kun suurissa kaupungeissa alueella voi asua jopa 100 000 äänestäjää. Suurissa kaupungeissa on kuitenkin enemmän äänestysalueita ja siten parlamenttipaikkoja, mikä vastavuoroisesti korottaa sieltä tulevien edustajien määrää. :idea:

Kanada on silti suuri maa ja liittovaltiotason politiikka tuntuukin monista etäiseltä. Maan parlamentti kokoontuu täältä länsirannikolta katsottuna yli 4000 kilometrin päässä Ottawassa ja vaikka asioista uutisoidaankin mediassa runsaasti, tulee politiikkaa seurattua sangen vähän. Tavallisen kanadalaisen elämässä provinssitason hallituksella onkin paljon enemmän merkitystä, joten paikallispolitiikkaa tulee seurattua enemmän. Liittovaltion parlamentti asettaa kuitenkin pääministerin johdolla maalle suunnan, joten vaaleilla on merkitystä.

Etäiseksi jääneen politiikan vuoksi olikin yllättävän hankalaa päästä kärryille siitä mitä eri puolueet ja ehdokkaat lupaavat tehdä. Radio- ja televisiomainoksissa huomio on Kanadassakin kiinnittynyt Yhdysvaltojen tapaan enemmän vastustajien negatiiviseen nälvimiseen, kuin omien aloitteiden esille tuomiseen. Tilanne ei ole juurikaan parempi puolueiden ja ehdokkaiden omilla nettisivuilla, joilta löytyy lähinnä ympäripyöreää liirunlaarumia ilman konkreettisia vastauksia. Perin tyypillistä poliittista puhetta siis… :roll:

Suurimpien puolueiden johtajat

Onneksi Kanadassakin on netin vaalikoneita ja niiden tarjoamat kysymykset olivatkin meistä paras tapa saada jonkinlainen käsitys eri puolueiden poliittisesta linjasta, jonka perusteella marssimme viikko sitten äänestämään.

Kanadassa on mahdollista äänestää ennakkoon, mutta se on mahdollista ainoastaan kiitospäivän pitkän viikonlopun kolmena päivänä. Ennakkoäänestäminen on mahdollista koko vaalikampanjan aikana muutamissa virastoissa, joita on kuitenkin suurkaupungeissakin vain yksittäisiä. Suurin osa kanadalaisista äänestääkin vasta varsinaisena vaalipäivänä, joka on huomenna maanantaina. Tuolloin auki ovat aamusta iltaan tuhannet äänestyspaikat ja jokaisella kanadalaisella on lain suoma mahdollisuus ottaa töistä 3 tuntia vapaata äänestää.

Itse äänestäminen oli meistä helppo kokemus, mutta se poikkesi hieman suomalaisesta järjestelmästä. Kanadassa äänestäminen vaatii rekisteröitymistä, mikä onnistuu myös varsinaisella vaalipaikalla. Ennakkoon rekisteröityneille tulee kotiin äänestyslappu, mikä ei myöskään ole pakollinen äänestettäessä. Äänestyspaikalla äänestäjän tulee vain todistaa henkilöllisyytensä ja todistukseksi käy noin 30 erilaista dokumenttia, kuten kotiosoitteeseen nimellä tuleva sähkölasku, kirjastokortti tai vaikkapa aselupa.

Ja jos sinulta ei jostain löydy mitään näistä, voi joku toinen henkilöllisyytensä todistava vakuuttaa vaalipaikalla yhden henkilön henkilöllisyyden. Tuntuu suomalaisittain hieman löperöltä, mutta pistää samalla miettimään miten älytön on samaan aikaan Amerikassa käytävä keskustelu, jossa Demokraattinen mielestä minkäänlaisen henkilöllisyystodistuksen vaatiminen äänestettäessä on rasistista. Siellä näkemys on, että kaikkien pitää saada äänestää, oli sitten oikeasti kansalainen tai turisti! 8O

Vaalipaikalla vaalivirkailija vertaa henkilöllisyystodistuksen ja äänestyslapun nimiä ja osoitetta, minkä jälkeen käteensä saa äänestyslapun. Sillä on listattu kaikki kyseisen vaalialueen ehdokkaat, joista yhden nimen perään laitetaan rasti. Ääni taitetaan ja tiputetaan aukosta pahvilaatikkoon. Sitä ei laiteta Suomen tapaan äänestyslapun  kanssa kirjekuoreen, joten äänien alkuperää on mahdotonta jälkikäteen selvittää.

Äänestäminen on Kanadassa helppoa

Äänestäminen sujui helposti ja uskomattomana sattumana äänestyspaikan ovella meitä vastaan tupsahti Helsingin Sanomien toimittaja!! Sekä hän että me emme voineet uskoa törmänneemme toiseen suomalaiseen Burnabyn esikaupungin ennakkoäänestyspaikalla. Toimittaja oli hesarin Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja, joka oli lähetetty paikalle tekemään juttu Kanadan vaaleista. Syy miksi hän oli juuri Burnabyssä oli että pääministeri Trudeau piti samana iltana Burnabyssä vaalitilaisuutta – meidän asuintalomme juurella sijaitsevassa hotellissa! :o

Ensimmäiset äänemme kanadalaisena!

Näin ollen nämä vaalit tuotiin kyllä aivan kotiovelle saakka, mutta harmillisesti haastattelumme ei näytä päässeen lehteen saakka ainakaan tätä kirjoittaessa. Kyse oli joka tapauksessa uskomattomasta sattumasta, joka osoittaa että suomalaiseen voi törmätä missä tahansa maailmalla! :lol:

Kanadalaisen äänemme nyt ensimmäistä kertaa annettuamme tulemmekin seuraamaan huomisiltaisia vaalivalvojaisia mielenkiinnolla nähdäksemme josko ehdokkaamme nousevat parlamenttiin ja kenestä tulee Kanadan seuraava pääministeri.

(Visited 58 times, 1 visits today)
 

Yksi ajatus artikkelista “Ensi kertaa Kanadan vaaliuurnilla”

  1. Kyllä se haastattelu julkaistaan piakkoin. Onnittelut myös Kanadan kansalaisuudesta, varmasti oikea ratkaisu teidän tilanteessa. Hyvää jatkoa!

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.