Seikkailu Kaakkois-Aasiassa

Allekirjoittaneella on ollut tällä viikolla perhosia vatsassa, sillä torstain ja perjantaina välisenä yönä alkaa puolentoista viikon mittainen seikkailuni Kaakkois-Aasiassa. Minulla on jäänyt varastoon jonkin verran lomaa kiireiseltä alkuvuodelta samaan aikaan kun Niina käytti osan omista lomapäivistään vieraillessaan Suomessa keväällä sekä kesällä. Tapanamme on ollut käyttää vuoden kaikki lomapäivät sen aikana ja niinpä olen varannut itselleni pienen kaupunkiseikkailun marraskuun alkuun. 🙂

Lennän torstaiyönä yksikseni puoleksitoista viikoksi Malesiaan, ihmettelemään Kuala Lumpurin miljoonakaupunkia. Sieltä suuntaan seuraavalla viikolla vielä viideksi päiväksi läheiseen Singaporeen ennen paluuta kotiin. Kaupungit sijaitsevat vain 500 kilometrin etäisyydellä toisistaan, mikä tarjosi tilaisuuden nähdä kaksi kaupunkia yhdellä kertaa.

Kuala Lumpurissa sijaitsee maailman halvimmat 5-tähden hotellit ja niinpä yövynkin siellä Shangri-La hotellissa samalla, kun tutkin vierellä kohoavien Petronas Towersin kuuluisten kaksoistornien ympärillä levittäytyvää kiehtovaa suurkaupunkia.

Kuala Lumpurista matkaan luksusbussilla Singaporeen, jossa yritän selvitä helteestä samalla kun koluan tämän korkeasta elintasostaan kuulun kaupungin todella monipuolista nähtävyystarjontaa. Tähän lukeutuu muun muassa lounas kaupungin hienoimmassa ravintolassa, jota odotan luonnollisesti vesi kielellä. 😛

Kauas on kuitenkin jälleen todella pitkä matka ja lentomatkaa Taiwanin pääkaupunki Taipein kautta kertyy menomatkalla huikeat 17,5 tuntia! Pitkää ja puuduttavaa istumista helpottaakseni minulla on paikat Premium Economyssä viiden tähden taiwanilaisen EVA Airin kyydissä, mikä tehnee pitkistä lennoista hieman miellyttävämmät istua.

Matka on minulle toinen yksin tekemäni kaupunkiloma Aasiaan. Edellisen kerran tein vastaavanlaisen reissun kolme vuotta sitten sapattijaksoni lopussa, kun matkustin kahdeksi viikoksi Hong Kongiin ja Taipeihin. Matka jäi mieleeni omana pienenä seikkailunaan ja niinpä olenkin lähdössä matkaan innostunein tunnelmin.

Yksin kaukomailla matkatessa matkasuunnitelman hiominen ennakkoon on aiempaakin tärkeämpää ja olenkin työskennellyt suunnitelman parissa viimeiset pari iltaa. Kaikki onkin valmista ja nyt pitää vain matkata täältä pakkasrajan tienoilta alas päiväntasaajan tuntumaan +30 asteen helteeseen.

Matkakertomus lukuisineen kuvineen tuttuun tapaan joskus tulevaisuudessa. 😛

(Yhteensä 277 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.