Berliinin Kimi Räikkönen

Jokaisella lienee joitain pitkäaikaisia haaveita, joita on hautonut päässään jo pitkään, mutta joita ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole toteuttanut. Itselläni yksi tällainen pääsi lopulta, vuosien harkinnan jälkeen, lopulta toteutusvaiheeseen marraskuussa ostaessani hieman erikoisemman penkin.

This post is also available in English in here.

Olen innokas autopelien ystävä jo vuosien takaa. Normaalista näppäimistön tai peliohjaimen kautta tapahtuvasta ajamisen tunnelmasta on kuitenkin aina puuttunut se jokin. Hienosti asian ilmaisten, virtuaaliajamisen immersio on jäänyt ohueksi. Merkittävä askel kohti aidompaa ajokokemusta oli viime vuonna, kun hankin pleikkari 3:lle ja PC:lle soveltuvan Logitech G25 -ohjainpaketin. G25 on pitkäaikainen ajopeliohjain markkinoiden valtias, sillä se on ollut eräs laadukkaimpia myynnissä olevia peliohjaimia. Paketin aidolla nahalla päällystetty ratti, joka vääntää peleissä tosissaan vastaan, oli jo suuri parannus pelituntumaan. Samoin laadukkaat polkimet, jotka sisältävät kaasun ja jarrun lisäksi myös kytkimen sitä tukevia pelejä varten. Paketin kruunaa hieman rimpulaksi osoittautunut, mutta silti asiansa ajava, 6-lovinen normaalilla H-kuviolla oleva erillinen vaihdekeppi.

Vaikka mainitut ohjaimet olivatkin mainioita peleihin, oli niiden kanssa ainaisena ongelmana niiden esiin ottaminen sekä kiinnitys. Jatkuvana tilapäisvirityksenä ohjaimet piti aina pelihimon iskiessä kiinnittää parvekkeen vetkulaan pöytään, joka ei ollut omiaan tiukkaan kisaamiseen. Tästä ongelmasta alkoi muhia päässä ajatus hankkia netissä mainostettava penkki ohjainten kunnollista kiinnittämistä varten.

Koska autosimulaattoripenkki on kieltämättä melkoisen nörtti väline, piti päätöstä tietenkin ensiksi kypsyttää paremman puoliskon mielessä. Mitenhän siitä tulikaan kauniisti asiaa muotoiltua, sillä sain lopulta luvan hankkia penkin olohuoneemme koristukseksi/kauhistukseksi. :P

Melko pienellä pohdinnalla penkiksi valikoitui simppelin, mutta tukevan, rakenteen Playseats Evolution. Yllättäen penkin omaisuuksien ja kokemusten tutkiminen netin kautta ei ollut kaikkein helpoimpia asioita ja kaikkiin kysymyksiin ei löytynyt vastausta. Toivon mukaan edellä olevasta selostuksestani onkin apua jollekin toiselle asiaa pohtivalle. Avoimista kysymyksistä huolimatta päätin kuitenkin tilata tämän komean, joskin melko kookkaan, penkin. Penkkejä valmistetaan Italiassa, josta posti kiikutti sen Berliiniin muistaakseni neljässä päivässä. Penkin mitoista ja painosta (25kg) johtuen toimituskulut ovat sangen kalliit, mutta onnekseni toimitus oli kaikkein halvinta Italiaan ja Saksaan. Jälkimmäistä selittänee ehkä Saksan suuret simulaattorimarkkinat, joille uppoaa vaikka minkälaisia pelejä sekä ohjaimia. Pakko todellakin mainita, että täkäläisistä kaupoista saa vaikka millaisia pelisimulaattoreita. Tarjolla on muun muassa simulaattoreita juna-, lentokone, linja-auto-, metro-, raitiovaunu-, traktori-, nostokurki- ja kuorma-autokuljettajana toimimisesta, vain muutamia mainitakseni. Joka kerta simulaattoriosaston pelejä katsoessani, yllätyn jostain uudesta simulaattorityypin pelistä.

Penkin kokoaminen oli helppoa, mutta meni siinä tunnin verran aikaa. Varsinkin erikseen myytävien, penkin liikuttamisen mahdollistavien kiskojen, kiinnitys vaati pientä pohtimista, sillä mukana ei tule minkäänlaista ohjetta. Amazon.comin eräästä arviosta löysin kuitenkin hyvän kuvauksen työvaiheista, jotka olivatkin jälkikäteen miettien ihan loogiset. Kiskot ovat silti erittäin kätevä lisä, sillä ilman niitä jokaista eri kokoista pelaajaa varten penkin teleskooppiputkien kokoa tulisi säätää, mikä ei ole turhan nopeaa. Lisäksi säätimet kuluvat joka kerrasta, joten kiskot ovat ehdoton lisä jos säännöllisiä pelaajia on enemmän kuin yksi.

Toisena lisävarusteena ostamani vaihdekepin pidike oli helppo kiinnittää. G25:sen vaihdekeppiä pitää tosin hieman purkaa, jotta sen saa ruuveilla kiinni telineeseen. Penkin paras puoli onkin mahdollisuus kiinnittää kaikki osat tiukasti ruuveilla kiinni, jolloin ne eivät liiku pelatessa minnekään. Penkki on laadittu Logitechin G25:lle, sekä uudemmalle G27:lle, mutta se soveltuu monelle muullekin ohjaimille. Asia kannattaa kuitenkin tarkastaa valmistajan nettisivuilta ennen ostopäätöstä.

Kun kaikki oli sitten kasassa ja ratin, penkin ja polkimien etäisyydet säädettynä, oli aika ottaa tyypit laitteistosta. Pari viimeistä kuukautta on tullut pelattua lähinnä Gran Turismo 5 : Prologue, Need for Speed : Shift sekä viimeisimpänä DiRT2 -pelejä ja ainakin niihin setuppi sopii kuin nenä päähän. Ajaminen tuntuu aivan mielettömän mahtavalta! Sitä ei uskoisia miten paljon lisäfiilistä pelaamiseen tuo se yksinkertainen fakta, että istuu urheilullisessa kuppipenkissä ja ohjainlaitteet on kiinnitetty jotakuinkin oikeaa autoa vastaaville paikoille sekä asentoihin. Penkki kestää kovaakin vääntämistä ja ennemminkin mieleen tulee pelätä ohjainten, kuin itse penkin kestämistä.

Kaikki kasassa ja DiRT2 tulilla

Pari viikkoa penkillä ajeltuani olin ostokseeni erittäin tyytyväinen. Silti mieltä vaivasi jonkin puuttuminen. Force Feedback -ratin kautta tarjolla on toki tuntuma tienpintaan sekä pelitapahtumiin, mutta tämä tuntuma välittyy vain ratin kautta käsiin. Muu vartalo on ilman vastinetta pelitapahtumista, mikä heikentää immersiota.

Onneksi tähänkin on olemassa ratkaisu ja mistäpä muualta kuin Amerikasta. Siellä myydään ”täristimiä”, jotka ovat tuoleihin tai sohviin kiinnitettäviä pieniä laitteita. Nämä laitteet toimivat niin, että äänisignaalista tulevien matalien taajuuksien perusteella ne täristävät istuinta vahvistaen näin pelin tai elokuvan jyrinää. Idea on vanha ja itsellänikin oli aikanaan Joensuussa kaksi vastaavaa laitetta kiinni sohvassa. Kyllähän niillä saikin elokuviin hieman erilailla potkua, vaikka olivatkin halvat räpellykset. Periaate ei ole muuttunut noista ajoista minnekään, mutta laatu on parantunut ainakin ostamani Buttkicker Gamer -mallin kohdalla.

Tämä aina-niin-hauskasti-nimetty laite on normaalien toimistotuolien pyöreään keskisylinteriin kiinnitettävä täristin, jonka saa pienellä kikkailulla myös Playseattiin kiinni. Playseatsissa ei ole (isona miinuksena) täydellistä kiinnikettä täristimelle, mutta pienellä improvisoinnilla sen saa kiinni takana olevaan poikkirautaan. Siitä tärinä kyllä kulkeutuu koko penkkiin. Viritys ei ole täysin optimaalinen, mutta lopputulos kuitenkin oikein kelvollinen. Mainittakoon vielä monelta sivustolta puuttuvana tietona, että pyöreän putken ympärille tarkoitetun laitteen saa kyllä kiinnitettyä kireästi neliön malliseen putkeen kiilaamalla väliin jonkin pienen kappaleen (itselläni hylsysarjan yksi suuri holkki).

Buttkicker Gamer

Kuten sanottua, Buttkicker ottaa signaalinsa äänilähdöstä ja reagoin siis mataliin taajuuksiin. Tämä on ihan riittävää, sillä yleensä pelissä tapahtuvat tärisevät tilanteet (reunakanttauksien ylitys, kolarit, jne.) sisältävät matalia taajuuksia. Poikkeuksiakin silti on, joten ihan aina kuolonkolari pelissä ei tuota maanjäristystä penkissä. Välillä puolestaan pieneltä kuulostava moottorin mörinä saattaa penkissä voimistua valtavaksi murinaksi. Pääosin homma on silti tasapainoissa ja Buttkickerin erillisestä vahvistimesta pystyy tekemään monia säätöjä.

Ainoa huomionarvoinen asia Buttkickerin kanssa on, että tärinä ei rajoitu pelkästään penkkiin, vaan kulkee yhtälailla myös lattiaa pitkin huoneen rakenteisiin. Niinpä päädyinkin itse sijoittamaan penkin kolmesta pienestä matosta muodostuvan pinon päälle, jolloin lattiaan kohdistuvat tärinät vaimenevat mattoihin, mutta tuntuvat edelleen penkissä.

Buttkickerin myötä sanoisin laitteiston tulleen kutakuinkin täydelliseksi. Tosiharrastaja voisi lisätä simulaattoriin vielä turvavyöt ja tietenkin ajopuvun sekä kypärän päähänsä, sekä virittäisi tuulettimen puhaltamaan edestä vauhdin viimaa, mutta itselleni sellaiset menevät jo pienesti ylitse. Jo tällaisenaan penkki tarjoaa erittäin hauskat ajokilpailut, varsinkin kun pelinä on jokin simulaattorihenkinen tuotos. Arcade-ajoihin penkki ja ratti+polkimet eivät muutenkaan tuo mitään tarpeellista ja ovat usein jopa kömpelöitä.

Loppuun mainittakoon, että vaikka ensireaktio kavereilta tätä sangen tyyristä hankintaa kohtaan onkin ollut pientä hulluutta ehdottavaa, on kiinnostuneita koeajajia kyllä piisannut. Ja ken on kerran penkkiin istunut, ja parit kisat ajanut, ei kyllä pysty kieltämään sen viihdearvoa. Ja sehän penkin päätarkoitus onkin; tuoda autopelaamiseen lisää hupia! Sen vuoksi ainakin minulta iso suositus penkistä. Go for it! ja toteuta se pitkäaikainen haavesi pienestä simulaattorista kotona. :o

Tilannekuvia ja videota etapilta

(Visited 790 times, 1 visits today)
 

2 vastausta artikkeliin “Berliinin Kimi Räikkönen”

  1. Rallipenkkiin on tullut nyt puristettua persettä kaksi ja puoli vuotta, ja täytyy sanoa että olen ollut tyytyväinen ostokseeni! Eihän tällä penkillä joka päivä tai edes viikko ajele, mutta aina kun se tulee kannettua esille, pelataan sillä tuntikausia!

    Vuosien varrella penkkiäni on kokeillut varmaan noin 30-40 ihmistä. Moni on etukäteen naureskellut ajatukselle ja epäillyt sen järkevyyttä, mutta kuitenkin järjestään jokainen kokeilemaan tullut on kyllä myöntänyt sen olevan sittenkin todella hauska kapistus! Varsinkin miesten kommentit ovat olleet ihan järjestään penkkiä ylistäviä ja moni onkin haaveillut vastaavaa itselleenkin. :mrgreen:

    Onhan tällainen penkki toki kallis investointi, mutta se kestää hyvin käyttöä ja siitä on ehdottomasti iloa satoja tunteja. Peliaikaa omalla penkilläni on takana jo satoja tunteja, mutta minkäänlaista kulumista on ilmennyt hyvin vähän. Penkki kestää siis istumista ja hikoilua (sitä vasta tiukan pelaamisen aikana onkin! :mrgreen:). Yli kaksi vuotta ei näykkään penkissäni juuri mitenkään, mikä kertoo hyvästä laadusta. Käytön vähyydestä kun tämä ei ole kiinni.

    Eli jos harrastat autopelejä tai ajosimulaattoreita, on jokin monista Playseats-malleista ainakin minusta ehdottomasti hankinnan arvoista. Itse en kadu pankkiin laitettuja euroja, sillä niin paljon siitä on ollut ja on edelleen iloa! :wink:

     
  2. Paluuviite: Playseats Evolution + Buttkicker Gamer + G25 + DiRT2 (PS3) | Stahuj filmy zdarma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.