Rakennusnostureiden viidakko

Vancouverissa on eletty viime vuodet kuuman rakennusbuumin aikaa. Kaupunkialueelle on noussut uusia siluetteja vuosikymmenen aikana useisiin paikkoihin ja erityisesti korkeita asuinpilvenpiirtäjiä on kohonnut kymmenittäin. Vahvana ainakin viimeaikaiseen koronakriisiin jatkunut työllisyys on saanut myös yritykset investoimaan uusiin toimitiloihin ja keskustassa kohoaakin paraikaa kymmenkunta uutta toimistotornia.

Näistä korkein tulee olemaan jo aiemmin kertomani 161-metrinen The Stack, joka on tätä kirjoittaessa kohonnut vasta maanpinna tasolle. Pinta-alallisesti kaikkein muhkeinta rakennushanketta edustaa Canada Postin entisen logistiikkakeskukseen tiloihin rakentuva kauppakeskuksen ja kahden toimistotornin projekti, josta tulee amerikkalaisen teknologiajätti Amazonin merkittävä keskus. Amazon on laajentanut Vancouverin toimintojaan viime vuosina huomattavasti ja yhtiöllä on kaupungissa jo yli tuhat työntekijää. Määrää ollaan kuitenkin kasvamassa yli 4000:lla ja toimitilan puutteen vuoksi Amazon onkin ahminut lukuisia pieniä toimitiloja ympäri keskustaa ennen uuden keskuksen valmistumista.

Amazonin jättimäinen toimistokompleksi

Vanha logistiikkakeskus muuttuu teknologiakeskukseksi

Amazonin toimintojen hermokeskus on ollut viime vuodet 24-kerroksinen Telus Garden, jonka viereen massiivinen The Post Vancouver -kompleksi valmistuu. Toimistotilojen pinta-alaksi tulee yli 100 000 neliömetriä, mikä ei sekään riitä Amazonille. Aivan viereen valmistuukin lähiaikoina 9-kerroksinen toimistorakennus kokonaan yhtiön käyttöön, mikä kertoo suuryrityksen mahdottomasta kasvuvauhdista joka kirittää koko Vancouverin IT-sektorin voimakasta kasvua.

Uuden teknologiakeskittymän ytimeen kaupungin keskuskirjaston kylkeen on paraikaa nousemassa myös Deloitte Summit nimeä kantava lotuskukasta inpiraationsa ammentava 23-kerroksinen lasitorni. Erikoisen rakennuksen päävuokralaiseksi tulee brittiläinen tilintarkastusjätti Deloitte, mutta rakennuksesta ottaa pari kerrosta käyttöönsä myös amerikkalainen Apple, joka laajentaa Vancouverin softakehitysosastoaan. Miten hyvin tämä erikoinen rakennus tulee sopimaan paikalleen, on vielä nähtävä.


Vihreä ja ekologinen Deloitte Summit

Toimistotorni nousussa

Monien toimistotornien lisäksi ydinkeskusta kiinnostaa myös asuinpaikkana, huikeasta hintatasostaan huolimatta. Esimerkiksi läheisen Yaletownin trendikkään kaupunginosan ytimeen Emery Barnes Parkin reunalle on nousemassa upouusi 36-kerroksinen 8X on the Park nimellä kulkeva asuintorni. Rakennuksen ulkoasusta tulee normaalista lasitornista poikkeava, mikä aiheuttaa kiinnostusta hankkeen etenemistä kohtaan.


8X on the Park puiston reunalla

Julkisivusta tulee erilainen

Torni nousee Yaletownin ytimeen

Tästä hieman etäämmällä ja aivan vastikään valmistuneen Vancouver Housen vierellä kohoaa hitusen korkeampi 39-kerroksinen Grosvenor Pacific, jonka tumma julkisivu sekä siksakkimaiset parvekkeet tuovat alueelle uudenlaista näkymää.

39-kerroksinen Grosvenor Pacific

Asuintorni nousee

Ympäröivä alue on yksi Downtownin kiihkeimmistä asuinrakentamisen keskuksista, sillä vierelle valmistui vastikään 40-kerroksinen Tate on Howe ja rakenteilla on toinen 40-kerroksinen asuintorni työnimeltään 1335 Howe Street. Tämän työmaalla koettiin vähän aikaa sitten myös merkillinen vaaratilanne, kun torninosturin puomi melkein katkesi työvaiheen aikana. Tilanteesta selvittiin kuitenkin onneksi ilman henkilövahinkoja.

Tate on Howe on sittemmin valmistunut

Tällä työmaalla meinasi käydä vahinko

Lähialueen näkyvin kruunu tulee kuitenkin olemaan jo useamman vuoden rakenteilla ollut massiivinen 54-kerroksinen ja 168 metriä korkea Burrard Place. Tämä korkea asuinpilvenpiirtäjä oli yksi poikkeusluvalla hyväksytty korkeampi torni keskustaan ja sen kohoaminen on ottanut aikaa. Projekti lähestyy kuitenkin nyt 40 kerroksen korkeutta ja alkaa jo näkyä useista paikoin, muun muassa Burrard Bridgeä ylittäessä.


Burrard Placesta tulee uusi maamerkki

Maisemat huipulta huimaavat

Komea julkisivu

Burrard Place valmistuu ydinkeskustan viimeisen autokaupan tontille, jonka historiaa tulee jatkamaan 13-kerroksinen toimistorakennuksen alakertaan tuleva paikallisen miljardööri Jim Pattisonin autoliikkeen esittelytila. Tornien pariksi valmistuu myöhemmässä vaiheessa myös 36-kerroksinen asuintorni täydentämään uuden klusterin. Myös viereisille tonteille on jo tiedossa lukuisia uudishankkeita, mutta niistä ei ole nähty vielä mitään havainnekuvia.

Burrard Place on ottanut jo paikkansa

Massiivinen pilvenpiirtäjä

Toimistotaloon tulee autoliike

Viereen tulee vielä pienempi torni

Koko Granville Bridgen seutu näyttääkin nykyisin hyvin erilaiselta kuin Vancouveriin muuttaessamme ja muutos tulee jatkumaan vielä vuosien ajan. Alueesta onkin tulossa yksi ydinkeskustan tiheimmin asuttuja ja se tulee kilpailemaan näyttävyydessä jopa West Endin uusien tähtiarkkitehtien suunnittelemien tornien kanssa.

(Yhteensä 262 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

4 vastausta artikkeliin “Rakennusnostureiden viidakko”

  1. Mielenkiintoista lukea Vancouverista kun en siitä paljoa tiedä. Nyt varmasti siellä, kuten muuallakin, työmaat ja kaikki muukin pysähtyneet hetkeksi. Kanada onkin paikka missä halauaisin käydä. Pitää odottaa että tämä tilanne menee ohi ensin.

     
    1. Kiitos kommentista ja tervetuloa vierailulle kunhan tilanne palautuu normaaliksi! Kanadassa on maailman toiseksi suurimpana maana runsaasti nähtävää sen eri kolkilla ja kaiken näkeminen vaatii ainakin kuukauden mittaista reissua.

       
  2. Oho, no onneksi työmaalla ei torninosturin puomi katkennut. Tykkään pilvenpiirtäjistä jotenkin todella paljon. Korkein jossa olen käynyt taisi olla 60 kerroksinen.

     
    1. Kyseessä oli melko kummallisesta sattumuksesta, jossa nostopuomi vääntyi normaalien aamutestien aikana. Tapauksen syystä ei tiedotettu sen enempää ja nyt paikalla on uusi torninosturi.

      Melko poikkeuksellinen sattuma siihen nähden paljonko nostokurkia on pystyssä pitkin maailmaa ja kuinka harvinaisia varsinaiset vaaratilanteet ovat. Yleensä riskinä ovat olleet kaatumiset huonon pystytyksen tai tuulen vuoksi.

       

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.