Virtuaalinen Canada Day

Kanadassa vietetään tänään maan 153. itsenäisyyspäivää eli Canada Dayta. Meillä Niinan kanssa kyseessä on järjestyksessään toinen itsenäisyyspäivä Kanadan kansalaisina ja tämänvuotisia juhlallisuuksia vietetään koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisesti virtuaalisesti. Lähes kaikki suuret yleisötapahtumat ympäri maata on peruttu ja siirretty nettiin sekä televisioon, jossa pyörii koko päivän monenlaisia virtuaalistriimejä.

Tapahtumaa varten netistä löytyy runsaasti katsottavaa ja tehtävää juhlapäivän kunniaksi, kuten kanadalaisia kokkausohjeita, askarteluvinkkejä, tietovisoja sekä monenlaista kanadalaista musiikkia. Ihmisiä kehoitetaankin juhlistamaan itsenäisyyttä grillaamalla takapihalla ja olemalla perheen kesken. Juhlapäivän sään ennustetaan olevan enimmäkseen pilvinen ympäri tätä valtavaa valtiota ja esimerkiksi Vancouverissa itsenäisyyspäivä on harmaa.

Monenlaista tekemistä kotiin

Myös itsenäisyyspäivän juhlintaan perinteisesti liittyvät ilotulitukset on siirretty suurimmassa osassa maata nettiin, jossa nähtävissä on iltakymmeneltä paikallista aikaa virtuaalinen ilotulitus Ottawan Parliament Hilliltä nähtynä.

153. itsenäisyyspäivä

Oma Canada Daymme kuluu suurilta osin kotona rentoutuen ja vapaapäivästä nauttien. Viime viikon suuren pohjoisen automatkan jäljiltä meitä molempia väsyttää edelleen, eikä harmaa keli innosta sen suurempaan puuhasteluun.

Positiivisena uutisena British Columbiassa siirryttiin viime viikolla provinssin koronasuunnitelmassa kolmanteen vaiheeseen. Sen merkittävin uudistus on matkustussuositusten helpottaminen ja provinssin sisällä matkustaminen on nyt sallittua kun vielä edellisessä kakkosvaiheessa sitä kehoitettiin voimakkaasti välttämään. Hotellit ja majoituspaikat ovat saaneet olla auki koko ajan, mutta kysyntä on ollut minimaalista ihmisten välttäessä matkustamista. Kolmosvaiheen ajoittuminen kesälomakauteen mahdollistaa nyt provissin viiden miljoonan asukkaan lähteä tien päälle tutkimaan tätä uskomattoman upeaa provinssia, kuten me viime viikolla teimme!

Matkustaminen avautui viime viikolla

Kolmannessa vaiheessa myös British Columbialle tärkeä televisio- ja elokuvatuotanto voi jatkua tietyin rajoituksin ja pieni määrä vierailijoita sallitaan myös vanhustenkodeissa, joissa koronavirus on tehnyt eniten tuhoaan. Myös NHL-kauden pitäisi jatkua lähiviikkoina, mutta Vancouver ei tule toimimaan keskuskaupunkina, sillä NHL ei suostunut provinssin tiukkoihin eristäytymisvaatimuksiin.

Matkustamista toisiin provinsseihin suositellaan edelleen vältettävän ilman polttavaa syytä, mikä on sama myös ulkomaanmatkailun kanssa. Amerikan puolelle matkailua ei tällä erää suositella kuin hätätapauksissa ja vaikka EU salliikin kanadalaisten matkailun tästä viikosta saakka, seuraa kaikkea provinssin ulkopuolella olevaa matkailua edelleen kahden viikon pakollinen eristäytyminen.

Matkalla on syytä muistaa monta asiaa

Varovaisuuteen on kuitenkin syytä, sillä korona ei ole kadonnut mihinkään. British Columbiassa tilanne jatkuu erittäin hyvänä ja on täysin hallinnassa, mutta uusia tapauksia todetaan silti 5-15 joka päivä. Yhteensä tautiin on todettu sairastuneen epidemian aikana 2916 ihmistä joista aktiivisesta sairastavia on kuitenkin enää 152.

Ilahduttavasti kuolleiden määrän kasvu on tasaantunut ja viimeiseen kuukauteen on kuollut vain muutama ihminen. Ehkä kesä ja influenssakauden päättyminen auttavat asiassa, sillä sairaalassa olevien määrä on laskenut alle kahteenkymmeneen. Lukemassa on viimeisen viikon aikana pientä nousua, sillä kesäkuun puolivälissä päästiin jo lähelle kymmentä sairaalatapausta. Ihmisten kanssakäyminen on noussut viime aikoina 65% lukemaan, joka on lähellä pistettä jonka ylittyessä tapausten määrä nousee mallien mukaan jälleen kasvuun.

Kanadassa ylitettiin viime viikolla myös sadantuhannen tapauksen raja ja lukema on tänään 104 204. Suurimmat tartuntapesäkkeet ovat edelleen Quebec ja Montreal joissa on todetty peräti 86.9% Kanadan tartunnoista. British Columbian osuus on ainoastaan 2.8% mikä kertoo epätasaisesta tilanteesta saman maan sisällä.

Kanadan koronatartunnat tänään

Poikkeusolosuhteista huolimatta kanadalaisten isänmaallinen henki on tänään korkealla ja normaaleihin juhlallisuuksiin päästäneen jälleen ensi vuonna kun Kanadasta tulee jälleen vuoden vanhempi.

Poikkeuskesästä huolimatta henki on korkealla

(Yhteensä 153 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.