Toinen aalto

Britishcolumbialaiset saivat tänään huonoja uutisia, kun provinssin ylin terveysviranomainen tohtori Bonnie Henry kertoi 102 uudesta koronatapauksesta kolmen viime päivän ajalta. Lukema on suurin sitten huhtikuun lopun ja kertoo toisen tartunta-aallon tulosta voimalla. Provinssin alueella on tilastoitu jo toista viikkoa 15-20 tartunnan päivälukemia mikä on nostanut huolta ihmisten unohtamisesta varoa kesähelteiden keskellä.

Viime päivien merkittäväksi tartuntakeskukseksi on paljastunut Kelownassa Canada Dayn ympärillä vietetyt useat kotijuhlat, joita paikkakunnalle lomailemaan saapunut nuoriso on järjestänyt tuntemattomien nuorisoporukoiden kesken. Tuolloiseen kesäiseen viikonloppuun linkittyy jo yli 60 tapausta, minkä lisäksi tapauksia on paljastunut edelleen muutamista vanhustenkodista sekä ravintolasta. Suurin osa tapauksista linkittyy edelleen aiemmin todettujen tapausten ympärille mikä kasvattaa tapausmääriä sykäyksittäin.

Sattumaa vaiko toinen aalto?

Trendi on harmillinen British Columbian oltua pitkään yksi parhaiten epidemiaa kontrolloinut Kanadan provinssi. Kesä ja lomat ovat kuitenkin suistamassa provinssin huonolle polulle missä osallisena ovat myös muista provinsseista saapuvat ihmiset.

British Columbian 3300 todettua tapausta ovat kuitenkin edelleen vähän verrattuna Albertan 9587, Ontarion 37 739 ja Quebecin peräti 57 616 tartuntaan verrattuna, mutta kahdessa viimeisessä provinssissa käyrä on tasaantumassa kun täällä se on lähdössä uuteen nousuun. Viranomaismallinnuksissa ihmisten kanssakäymisen arvioidaan olevan tällä hetkellä 65-70% normaalista mikä on kriittisen lukeman rajalla jonka yläpuolella tartunnat lähtevät nopeaan nousuun R-lukeman ollessa tällä hetkellä hieman yli yhden. Todellisen tartuntamäärän ennakoidaan olevan tällä hetkellä kuitenkin kahdeksankertainen, mikä tarkoittaisi yli 16 500 tapausta ja 0.33% provinssin väestöstä.

Kanadan tilanne tänään

Positiivisena uutisena kuolleiden määrä on pysynyt viimeiset kaksi kuukautta alhaisena ja mediaani-ikä 85 vuoden tietämillä. 17% todetuista tartunnoista on tarvinnut sairaalahoitoa mediaanin ollessa 69 vuotta. Tällä hetkellä 253 aktiivisesta tapauksesta ainoastaan 18 ihmistä on sairaalassa ja kaksi teho-osastolla, mutta lukemien ennustetaan nousevan.  Ylipäätänsä tartunnan saaneiden mediaani-ikä on ollut 50 vuotta ja sairastuneista on ollut 52% naisia.

Tilastoja tartunnoista

British Columbian päivittäiset testausmäärät ovat olleet myös nousussa ja tähän mennessä 201 317 ihmistä on käynyt koronatestissä, joista 1.63% on ollut positiivisia. Testiin pääsee tällä hetkellä kuka tahansa mutta testiä voi joutua jonottamaan tovin, kuten Niina sai todeta käydessään viime viikolla testissä. Nenän kautta otettava epämiellyttävässä testissä kesti ainoastaan kymmenen minuuttia, mutta suuri määrä testattavia teki jonotuksesta melkein kaksi tuntia pitkän  keskellä arkipäivää.

On kiintoisaa nähdä mihin suuntaan epidemia tästä kehittyy. Selvää koronaväsymystä on ollut viimeisen kuukauden ajan ilmassa itse kullakin, mutta ainakin täällä Burnabyssä maskien käyttö on edelleen yleistä kiitos suuren aasialaisväestön. Itse jatkamme hyväksi todettujen hygieniatapojen noudattamista ja vältämme parhaamme mukaan suuria ihmismassoja mihin on hyvä mahdollisuus esimerkiksi pyöräillessä.

Kriittinen r-lukema on yli yhden

Jos tilanne kääntyy entistä pahemmaksi voi edessä olla myös paluu toiseen vaiheeseen, jossa matkustamisesta omankin provinssin alueella tulisi jälleen vältettävää. Henkilökohtaisesti tämä ei olisi niin suuri tappio tämän vuoden kesälomamme ollessa jo takana päin, mutta paluu aiempaan ei ole kenenkään etu ja se olisi myös taloudellisesti erittäin raskasta. Kynnys uudelleeneristäytymiseen onkin asetettu erittäin korkealle ja kaikki toivovat että kesästä selvitään säikähdyksellä.

(Visited 58 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.