Vesihuollon miljardihankkeet

Kanadan sateisella länsirannikolla puhdas ja riittävä vesi tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Talvikaudella runsaat vesisateet huuhtovat katuja viikkojen ajan ja vuorille pakkautuva paksu lumihanki syöttää vuoristopuroja pitkälle kesään. Sateisen talven vastapainoksi Vancouverin kesä on kuitenkin rutikuiva ja metsäpalojen riivaama, sillä rannikolla ei sada heinäkuun ja syyskuun välisellä kolmen kuukauden jaksolla juuri ollenkaan. Tuolloin normaalisti vihreät ruohikot kuivahtavat ja luonto asettautuu odotusasemiin ennen loppusyksyn sadekautta.

Vaikka kaunis kesäjakso onkin lomailijan onni, aiheuttaa epätasainen saderytmi haasteita alueen vesihuollolle. Talvella vettä on aivan liikaa ja kesällä sitä saisi olla lisää, minkä vuoksi metropolialueen vesihuolto nojaakin veden varastointiin suurissa tekojärvissä.

Vesivarastot tyhjenevät kesällä

Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä Vancouverin metropolialueen voimakas väestönkasvu tuo kaupunkialueelle vuosittain 40 000 uutta asukasta, joista jokainen kuluttaa vuodessa huikeita määriä vettä, lisäten vesihuoltoon kohdistuvaa painetta. Aihe ei ole juurikaan tavallisen kansalaisen mielessä, mutta metropolialueen hallinnossa tuleva ongelma on tiedostettu jo pitkään ja meneillään onkin useita miljardiluokan vesihankkeita.

Tyhjentynyt Capilano Lake

Vancouverilaiset ovat melkoisia vedenlotraajia ja 2,5 miljoonan asukkaan metropolialueemme kuluttaa vuosittain vettä huikeat 390 miljardia litraa. Vuoden 2011 tilaston mukaan kanadalaiset käyttävät päivittäin 251 litraa vettä, mihin tulee päälle teollisuuden käyttämät valtavat vesimäärät. Vettä kulutetaankin päivässä 427 olympiakokoisen uima-altaan verran.

Mahdolliset laajennushankkeet

Vancouverin käyttövesi saadaan nykyisellään kahdesta vuorten väliin padotusta tekojärvestä sekä itäpuolen suuresta Coquitlam Lakesta. Capilano Lake sijaitsee West Vancouverissa ja on suuren Cleveland Damin takana. Padolle on vapaa pääsy ja North Vancouverissa syvällä vuoristossa sijaitsevalle Seymour Lakelle johtaa puolestaan kaunis pyöräilytie. Coquitlam Lakelle ei ole julkista pääsyä ollenkaan.

Cleveland Dam kuivaan aikaan

Järvien vedenoton parannukseen on investoitu jo satoja miljoonia, millä aiemmin erillään toimineet Capilano ja Seymour Laken vedenottolaitokset on nyt yhdistetty uudella vesitunnelilla. Coquitlam Lakelta rakennetaan paraikaa uutta rinnakkaista 485 miljoonan dollarin vesitunnelia kaupunkiin. Järvelle suunnitellaan myös toista vedenottopistettä, jonka avulla suurempi osa järven vedestä voitaisiin hyödyntää. Projektin hintalappu on huikeat 2,3 miljardia dollaria ja sen ennakoidaan valmistuvan vuoteen 2035 mennessä.

Väestönkasvun ennustetaan kuitenkin  jatkuvan voimakkaana niin että Vancouverin asukasluku on vuonna 2050 noin 3,6 miljoonaa ja sadan vuoden päästä jopa 5,5 miljoonaa. Jälkimmäisessä tapauksessa vuosittainen vedentarve nousee peräti 600 miljardiin litraan, mihin nykyisetkään jättihankkeet eivät riitä.

Seymour Lakea voisi vielä korottaa

Tämän vuoksi onkin tutkittu vaihtoehtoisia keinoja vesihuollon pitkäaikaiseksi turvaamiseksi. Cleveland Damin ja Seymour Damin korottaminen on yksi vaihtoehto, mutta sitä ei pidetä taloudellisesti parhaana ratkaisuna. Suositeltavampaa olisikin rakentaa järvien yläpuolelle kaksi uutta patoa ja luoda näin kaksi uutta tekojärveä yhteistilavuudeltaan noin 140 miljardia litraa. Samaan tulokseen päästäisiin myös uudella 53 metriä korkealla Seymour Damilla mutta korkeammalla hinnalla. Yksi tarkasteltava vaihtoehto on myös uuden tekojärven luominen nykyisen Seymour Laken alapuolelle, mutta tämä vaatisi suositun ulkoilualueen osittaista uhraamista.

Uusi tekojärvi Capilano Laken yläpuolelle

Seymour Laken alapuolellekin voisi tehdä tekojärven

Vaihtoehtona on myös ottaa idempänä sijaitsevia järviä käyttöön. Kaunis Pitt Lake on suurempi kuin nykyiset juomavesivarannot yhteensä, mutta sen vesi vaatisi enemmän käsittelyä ja sijainti lähes merenpinnantasolla vaatisi veden pumppaamista. Alueen muut järvet sijaitsevat kaupunkialueen yläpuolella, joten näistä vesi johdetaan kaupunkiin painovoiman avulla.

Pitt Lake sijaitsee liian matalalla

Upea Alouette Lake sekä Stave Lake eivät ole kandidaattien joukossa, mutta valtava Harrison Lake sisältyy listaan. Suosittu virkistysalue sijaitsee kuitenkin lähes sata kilometriä kaupungista ja vaatisi täten merkittävää veden pumppausta pitkän kalliotunnelin sisässä, mikä tekee siitä kalleimman vaihtoehdon.

Alouette Lake on suosittu ulkoilualue

Harrison Lakessa riittäisi vettä

Kiintoisana harkittavien vaihtoehtojen listalta löytyy myös juomaveden puhdistaminen Fraser Riveristä suunnilleen Fort Langleyn kohdalta. Jokiveden käyttö vaatisi kuitenkin merkittävää vedenpuhdistusta, sillä 1375 kilometriä pitkä joki kerää matkallaan monenlaisia ihmisen ja teollisuuden päästöjä.

Vaihtoehtoja on siis lukuisia, eikä valinnalla ole välitöntä kiirettä. Tämän kokoluokan infraprojekteissa kuluu kuitenkin helposti vuosikymmenen ja ylikin, minkä vuoksi ratkaisuja yritetään tehdä jo hyvissä ajoin.

Väestönkasvu on myös ongelma jäteveden käsittelylle ja metropolialue investoikin paraikaa useita miljardeja alueen kahden merkittävän jätevesilaitoksen huomattaviin laajennuksiin. Lions Gate Bridgen sekä lentokentän lähettyvillä sijaitsevien laitosten kapasiteetti ja tehokkuus kasvaa projekteissa huomattavasti. Järjestelmään kuuluu myös kolme muuta käsittelylaitosta Fraser Riverin varrella, jotka huolehtivat itäisten lähiöiden jätevedestä.

Nykyiset jätevedenkäsittelylaitokset

Vesihankkeet vaativatkin todella merkittäviä päätöksiä ja miljardihankkeilla on myös huomattava vaikutus kunnallisverotukseen. Silti harva tietää suurprojekteista paljoakaan, sillä aihe on ei-seksikäs, eikä media saa niistä irti samanlaisia intohimoja kuin suurista siltahankkeista tai SkyTrain-laajennuksista. Välttämättöminä niiden tasainen eteneminen on silti tärkeää, missä pieni mediahuomio on vain hyvästä.

(Yhteensä 257 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.