Ortodoksiset talvihäämme

Kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa on kulunut viime viestistäni ja melkoisesti on tapahtunut sittemmin. Tietysti kaikkein suurin asia on viime viestin lopussa lyhykäisyydessään mainittu omat häämme, joita vietettiin helmikuussa Pohjois-Karjalassa. Mutta ennen noista juhlista kertomista, kerrotaanpa mistä kaikki alkoi. :-)

Oikeastaan kaikki juontaa alkunsa vuoden 2004 syksyyn, jolloin olimme Niinan kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkallemme Pietarissa. Olimme olleen tuolloin melkein kaksi vuotta yhdessä ja juuri tuolla matkalla tuli annettua Niinalle lupaus mennä naimisiin vielä tämän vuosikymmenen aikana. Tuolloin tällaisen aikahaarukan antaminen tuntui kaiketi vielä turvallisen etäältä, mutta niin vaan vuodet vierivät ja koitti kevät 2008. Silloisella Irlannin reissullamme aloimme tosissamme puhumaan asiasta ja totesimme, että valmistelut olisi aloitettava, jos lupauksen aikataulusta haluttiin pitää kiinni. Ja haluttiinhan sitä, joten aloimme miettimään sopivaa päivämäärää.

Kumpikaan meistä ei halunnut tyypillisiä kesähäitä, vaan meitä kumpaakin miellytti ajatus häistä kauniina talvipäivänä keskellä Pohjois-Karjalan talvea. Aluksi ajattelimme maaliskuun lopun tarjoavan mahdollisesti kauneimmat kevät-talviset kelit, mutta meille kävi ilmi ettei vihkitoimitus olisi mahdollista tuolloin, joten peruutimme kuukauden verran sydäntalveen päin. Uusi ajankohta oli entistä passelimpi, sillä se ajoittui Etelä-Suomen hiihtolomaviikolle ja olisi näin näppärin sen suunnan vieraille.

Pohjois-Karjala oli melkein aina varma valinta häiden pitopaikaksi, mutta ei se ihan ainoa vaihtoehto ollut. Kyllä Etelä-Suomeakin (minun kotipuoleni) mietittiin, sekä jopa häitä ”puolivälissä”, jolloin matkaa olisi kummallekin suvulle yhtä lailla. Ihan viimeisimpinä vuosinamme täällä Saksassa, kävimme jopa kevyttä ajatusleikkiä häiden järjestämisestä täällä, mutta se olisi ollut sangen hankalaa ja myöskin luonnotonta, koska kummallakaan meistä ei ole sen syvempää suhdetta Saksaan. Pohjois-Karjalan varma talvi sekä Niinan suvun läheisyys olivat kuitenkin lopulta ne tekijät, joilla sijainti lopulta valittiin. :-)

Jos jokin häihin liittyvä oli selvää, niin se että häämme olisivat ortodoksiset. Niina on itse ortodoksi ja Suomen ortodoksisen kirkon suurimmat seurakunnat ovat juuri Itä-Suomessa. Ajatus vihkikirkosta puolestaan oli alkanut hautua jo vuoden 2004 tammikuussa (siis jo ennen lupauksia naimisiin menosta), kun kävimme Niinan kanssa kerran Liperin Viinijärvellä ortodoksisessa jumalanpalveluksessa. Viinijärven ortodoksinen kirkko on kaunis puurakennus, joka on sisältä hyvin arvokkaan näköinen. Viinijärvi on Niinan kotiseurakunnan aluetta ja sitä johtaa Niinan perheelle tuttu pappi, joten valinta oli lopulta sangen selvä.

Viinijärven ortodoksinen kirkko

Juhlapaikan valinta tapahtui vähän kirkon valinnan tapaan pitkän ajan kuluessa. Olimme käyneet Polvijärvellä (noin 30km Joensuusta) sijaitsevassa lomakeskus Huhmarissa Joensuun aikoinamme pariinkin otteeseen ja olimme jokaisella kerralla ihailleet paikan kaunista sijaintia Höytiäisen rannalla. Erityisen kaunis Huhmarissa on lomakeskuksen noin kymmenen vuotta vanha ravintola Louhi, joka on rantakallioon louhittu juhlatila. Huhmarin valintaa puolsi myös fakta, että kyseessä on lomakylä, joten majoittuminen olisi helppoa Etelä-Suomen vieraillemme.

Niin häiden suunnittelut laitettiin tosissaan käyntiin kevään 2008 aikana ja kirkko varattiin. Vanhemmillemme kerroimme tulevista häistä kesäkuussa Suomessa käydessämme ja muut saivat tietää joulun tienoilla postitettujen kutsukorttien kautta. Työpaikallemme naimisiin menosta kerroimme vasta jälkikäteen, sillä emme halunneet aiheuttaa turhaa vouhottamista asian suhteen.

Hirmuinen koristeluiden suunnittelu ja askartelu alkoi Berliinin päässä kesällä ja Niinan apuna hääri suomalainen työkaveri. Myös Niinan hääpuvun ompelu aloitettiin alkusyksystä berliiniläisellä ompelijalla. Täytyy myöntää, että oma osallistumiseni rajoittui vielä tässä vaiheessa järjestelyjen seuraamiseen, sillä niin tehokkaasti askartelukaksikkomme koristeita tehtaili. :wink: Valmisteluja tehtiin toki jokaisen Suomen reissummekin aikana, mutta viimeinen silaus ajoittui tietenkin vasta häitä edeltävälle viikolle, jonka vietimme kokonaan Suomessa.

Voi sitä viime hetken järjestelyiden määrää, mitä viimeisellä viikolla oli tehtävänä, mutta asiat etenivät hyvin. Oli koemeikkiä ja -kampausta ja vaikka mitä, missä morsianta piti kiidättää, sekä kaikenlaista järjesteltävää. Jännitys alkoi konkretisoitua viikon mittaan ja perjantaina sitä alkoi ymmärtää miten kaikki tulisi kulkemaan.

Perjantaiaamusta menimme Huhmarille laittamaan juhlapaikan koristukset kuntoon. Istumapaikkojen plaseeraus oli tehty jo aiemmin, joten työksi jäi sijoittaa koristeet ja nimikyltit paikalleen, käydä läpi suunniteltu ohjelmamme sekä kokeilla musiikkilaitteiden toimintaa. Apunamme hyörivät niin Niinan äiti, nainen Huhmarista sekä bestman (lapsuudenkaverini) tyttöystävänsä kanssa. Kun juhlapaikan järjestelyt olivat kunnossa, suunnistimme Viinijärvelle, jossa tapasimme kaason (Niinan lapsuudenkaveri) sekä papin. Papin johdolla kuivaharjoittelimme koko rituaalin läpi ja esitimme mieltämme vaivaavia kysymyksiä. Loppuilta menikin sitten päivän vaihtumista odottaessa.

Pöytien koristeet paikallaan

Hääpäivä alkoi heti aamusta siirtymällä kampaamolle Joensuuhun, jossa Niina istahti tuoliin kello kahdeksan. Noin kello kymmenen maissa minä lähdin autolla noutamaan kaasoa, sekä Niinalle käsiin tulevaa kukkariipusta/hääkimppua Joensuun keskustasta. Kampaamolle palattuamme minutkin pikaisesti siistittiin ja vaihdoin vaatteet. Hieman ennen yhtätoista Niinan pynttääminen oli valmis (morsian: 3h, sulhanen: 15min) ja ajoimme keskustan valokuvausliikkeelle. Siellä suoritettiin häävalokuvien otto hyvin ammattimaisissa olosuhteissa tarkkojen ohjeiden kera. Täytyy antaa arvoa asiansa osaavalle valokuvaajalle siitä, miten tarkasti hän meitä asetteli paikoin luonnottomiinkin asentoihin, jotka kuitenkin lopullisessa kuvassa näyttivät niin upeilta. Korostaa täytyy, että hääkuvia varten puolitoista tuntia poseeraaminen on rankkaa hommaa! :lol:

Kolmen tunnin käherryksen kaunis lopputulos

Kuvauksen jälkeen olikin enään noin tunti siihen, että vihkitilaisuus Viinijärvellä alkaisi. Täytyy myöntää, että tuon tunnin aikana kohti Viinijärveä ajaessa alkoi ainakin allekirjoittanutta ensimmäistä kertaa jännittämään. Mutta kello kahdelta astuessamme papin johdattamana kirkkoon sukulaistemme keskelle, oli jännitys jo lauennut. Ortodoksiseen vihkimiseen kuuluu monia luterilaisesta eroavia vaiheita. Ihan ensiksi kihlaparin sormukset siunataan ja asetetaan sormiin heti sisään tultaessa. Parille annetaan myös kaksi palavaa tuohusta, joita pidellään koko toimituksen ajan. Pappi paasaa hetken, jonka jälkeen siirrytään peremmälle. Tuolloinkaan pappi ja aviopari eivät ole missään omassa yksinäisyydessään juhlaväen edessä, vaan juhlaväki melkeinpä ympäröi heidät. Erona luterilaiseen kirkkoon ortodoksisessa kirkossa ei myöskään ole penkkejä (toki vanhuksille niitä on seinustoilla), vaan kirkkoväki seisoo koko tilaisuuden ajan.

Noin kolme varttia kestävän toimituksen aikana pappi lukee pitkiä otoksia raamatusta hieman huumaavalla äänellä sekä rytmillä ja kuoro säestää aina välillä rukoksia. Noin puolivälissä toimitusta suoritetaan niin kutsuttu avioliittoon kruunaus, jossa aviopuolisoiden pään päälle asetetaan kruunut. Käytännössä kaaso ja bestman astuvat tällöin avioparin taakse ja pitelevät kruunuja hieman pään yläpuolella seuraavan noin kymmenen minuutin ajan. Jälleen tulee lisää rukouksia ja avioparille juotetaan hieman viiniä. Hetken perästä lähdetään niin kutsuttuihin Jesajan karkeloihin, jossa aviopari ja kruununkantajan kiertävät evankeliumia papin perässä kolme kertaa kuoron laulaessa ylistystä. Kauniina yksityiskohtana tuona lauantaipäivänä aurinko pilkahti viiden minuutin ajan juuri tässä kohtaa, ikään kuin onnentoivotuksena meille. Kierrosten jälkeen kruunut otetaan pois ja tilaisuus alkaa olla ohi. Aviopari käy vielä suutelemassa alttaritaulun ikoneita, jonka jälkeen pappi puhuu avioparille. Tämän jälkeen virallinen osuus on ohi ja vieraat käyvät onnittelemassa avioparia.

Jesajan karkelot menossa

Huh, se jännittävin osuus olisi sitten ohitse! :o Seuraavaksi tietysti poistuttiin kirkon ovista kameroiden räiskeessä autolle, jolla bestmanin kyyditsemänä ajeltiin juhlapaikalle. Ajelimme hiljalleen hieman pidempää reittiä, jotta vieraamme ehtivät paikalle ennen meitä. Autosta astuessamme laitettiin juhlapaikalle soimaan Prinsessa Ruususen häämarssi, jonka tahdissa astelimme taputtavan juhlaväen läpi ruokailutilan puolelle. Siellä suoritettiin toinen kättely- ja onnittelukierros, jonka jälkeen lausuimme kiitossanat vieraille sekä toivotimme tervetulleiksi hääjuhlaamme. Bestman ja kaaso suorittivat tässä vaiheessa myös lyhyen vieraiden esittelyn, jossa jokainen esiteltiin parilla lauseella. Näin toivoaksemme jokainen tiesi hieman kenen lähettyvillä istui ja ketä juhlassa oli paikalla.

Kirkosta poistuminen

Perinteisesti juhlapaikalla hääparille on varattu oma pöytänsä, mutta halusimme rikkoa myös tätä perinteistä kaavaa istumalla kavereidemme keskuudessa samassa pöydässä. Päädyimme tähän ihan siksi, että omassa pöydässä hääpari on omassa seurassaan ja joutuu joskus ehkä seuraamaan juhlaväen juhlintaa hieman sivusta. Me halusimme keskelle actionia, joten kavereidemme pöytä oli mielestämme paras ratkaisu meille. Muut pöydät jakautuivat suunnilleen tyyliin ”vanhempien ja lähimpien sukulaisten pöytä”, ”Niinan sukulaisten pöytä” ja ”Klausin sukulaisten + nuorison pöytä”.

Seuraavat pari tuntia kuluivatkin sitten hyvästä ruoasta nauttiessa ja harmitella täytyy, ettei tarjolla ollut ruokaa vain jaksanut syödä niin paljon kuin herkullista ruokaa olisi tehnyt mieli. Meistä ruoka on juhlissa aina parasta ja olimmekin valinneet monia herkkuja tarjolle, pääruoan ollessa pekoniin käärittyä sorsaa – nam! :P Ruokailun taustalle olimme valinneet rauhallista jazz-musiikkia, tosin hiljaisia hetkiä ei juhlaväen keskuudessa tuntunut olevan, vaan juttua piisasi. Ruokien välissä myös Niinan isä piti pienen puheen.

Pari tuntia rauhassa ruokailtuamme siirryttiin ruokailutilasta juhlatilan puolelle, jossa pistettiin juhlaväen avioparitietämys koville. A-B-C tyylisissä kysymyksissä arvuuteltiin mm. syitä Joensuuhun päätymiseeni (kalakukko on syyllinen), tapaamistamme (ei tapahtunut netissä), lukuisia asuinpaikkojamme sekä Saksan käänteitä, että häämatkamme kohdetta. Kun oli ensiksi tentattu yleisöä, niin kaaso ja bestmanpa laittoivat puolestaan avioparin koville, sillä jouduimme vastailemaan kysymyksiin toisistamme. Hyvin hupaisastihan tuo meni, vaikka täysiä pisteitä ei tainnutkaan ihan tulla.  :oops: Myös kimppu sekä sukkanauha suorittivat ilmalentonsa tässä vaiheessa.

Visaisia kysymyksiä hääparille

Hääkimpun heitto

Visailujen jälkeen oli hääkakun ja kahvin vuoro. Kakun leikkauksen yhteydessä suoritetun polkemisen tuloksesta ei videolta tarkastuksen yhteydessäkään saatu selvyyttä, mutta konsensus lienee että kyseessä oli melkeinpä tasapeli. Tai ehkä sulhanen oli aivan pikkasen nopeampi, juu juu.  8) Kun kakkua oli sulateltu hetken, olikin aika illan viimeiselle numerolle: häävalssille.

Hääkakun leikkaus

Kieltämättä häävalssi on sangen jännä paikka, vaikka parkettien partaveitseksi olikin treenattu edeltävinä viikkoina. Meillähän oli pohjalla jopa vuodelta 2004 lavatanssikurssi Joensuussa, mutta tuon ajan opetukset oli jo autuaasti unohtuneet. Noh, Berliinissä suoritettiin monena iltana harjoittelua ja lienee naapuri ihmetellyt tanssista natisevaa lattiaa monena iltana. Niin tai näin, häävalssimme (perinteinen Akseli ja Elina) meni omasta mielestämme sekä saadun palautteen mukaan ihan hyvin. Helppoa kahden näin eri pituisen ihmisen ei ole tanssia, mutta hyvä näin. :D

Sukkanauhan metsästys

Häävalssin pyörteissä

Loppuilta meni juhlaväeltä tanssiessa ja kun tanssi juhlapaikalla lopulta taukosi, siirryimme kavereidemme kanssa vielä Huhmarin päärakennukseen jatkoille. Siellä olikin paljon lavatanssiväkeä paikalla ja saimme paljon onnitteluja tuntemattomilta tanssijoilta. Hääpäivämme päättyi yöllä hääparin rantamökkiin nukkumaan kömpien, ainutkertainen päivä oli ohitse! :o

Kaveriporukka yhteiskuvassa

Väsynyt mutta onnellinen hääpari

Se on hassua, miten häiden lähestyminen aluksi rasitti ja jännitti, ja miten sen toivoi vain menevät nopeasti ohitse, että päästäisiin takaisin arkeen (näin ainakin sulhanen ajatteli). Kuitenkin kun se päivä tuli, oli se todella upea ja heti sen jälkeen iski haikeus siitä, että se on sitten ohitse. Ihanana ja täysin onnistuneena tuo päivä silti jäi muistoihimme ja vaikea on uskoa, että siitäkin on jo sangen tarkalleen kaksi kuukautta! Niin se aika menee ja vuodet jatkavat vierimistään.

Tällaiset olivat siis meidän häämme. Kaikki tosiaan osui nappiin, sillä talvi oli kauneimmillaan juuri tuona viikonloppuna. Esimerkiksi lunta oli Joensuun seudulla noin puolimetriä ja pakkasta pari astetta. Päivä oli pääosin talvisen pilvinen, mutta kuten mainittua, aurinko pilkahti lyhyesti kirkkoseremonian lopulla. Paremmin ei olisi voinut sattua.

Pari päivää häiden jälkeen palasimme Berliiniin normaaliin arkeen. Työpaikalla tietysti saimme vielä onnittelut, kun kerroimme asiasta. Tämän jälkeen Niina on hoitanut monenlaisia jälkijärjestelyitä. On sitä vain paljon kaikenlaista, mitä sukunimeään vaihtava joutuu tekemään: uusi ajokortti (Niina saa saksalaisen ajokortin), uusi passi, ilmoitus pankkeihin ja muihin laitoksiin, uusi sähköpostiosoite, ja niin edelleen. Hommaa on paljon, mutta tätä kirjoittaessa kaikki on tehtynä.

Niin ja se häämatka. Juhlaväen arvattavana oli kolme kohdetta: Suomi, Kanada sekä Australia ja Uusi-Seelanti. Pienenä hämäyksenä kaikki vastaukset olivat oikein tänä vuonna tehtäviksi matkoiksi, mutta Australia ja Uusi-Seelanti ovat se varsinainen häämatkakohde. Sinne suuntaamme ihan loppuvuodesta (joka on siellä loppukevättä) ja noin neljän viikon aikana aiomme kulkea autolla tuhansia kilometrejä näitä maita ihmetellen ja ihastellen.

Ja kuten sanoin, Suomeen ja Kanadaankin olemme matkaamassa. Suomeen nyt tietenkin tulee parikin kertaa matkattua vuoden aikana, mutta Kanadaan lennämme vain kahden viikon päästä 11 päivän kevätlomalle. Suunnitelmamme on Kanadassa ajaa autolla Torontosta Niagaran putousten ja Montrealin kautta Yhdysvaltoihin Bostoniin, josta sitten lennämme jälleen Berliiniin. Tästä ja muista reissuista sekä muista kevään tapahtumista kerron jälleen lisää seuraavissa viesteissäni!

(Visited 925 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.