Arkisia ääniä

Jokaisella kaupungilla on oma arkinen äänimaailmansa, johon kaupungissa asuva tottuu aivan huomaamattaan. Yleensä tähän äänimaailmaan kuuluvat esimerkiksi hissien, autojen, julkisen liikenteen sekä muiden laitteiden ja tekijöiden erilaiset äänet ja äänimerkit, jotka toistuvat tarpeeksi taajaan ympärillämme.

Nyt osa Vancouverin arkista äänimaailmaa on tallennettu videolle nimeltä ”Sampled Vancouver”. Video on amatöörituotanto, eikä virallinen Coca-Colan mainos, vaikka onkin melko selvää, että tekijät toivovat Coca-Colan huomaavan heidän videonsa ja ottavan heihin yhteyttä. Vaikka mainospuoli näkyykin kohtuullisen vahvasti, on video silti ihan hauskasti tuotettu ja paikallinen kyllä tunnistaa siinä tuttuja ääniä.

(Yhteensä 237 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Arkisia ääniä”

  1. Hassua sinänsä, että meillä keskustan toisella laidalla äänimaailmaan kuuluu hälytysajoneuvot, kodittomien ”ostoskärryjen” kilinä ja lintujen äänet/konsertit. Viimeaikoina listaan voisi lisätä myös remonttiäänet ja tuulen ulvonta.

     

Vastaa käyttäjälle Marjo Pekonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.