Ensimmäinen pyykkipäivä

Viime sunnuntaina sattui mainitsemisen arvoinen tapaus. Tuolloin oli nimittäin pakko lähteä ensimmäistä kertaa pesemään pyykkiä täällä Saksassa. Varsinkin opiskelijoiden asunnoissa sangen harvassa on pesukonetta, ja vielä harvinaisempaa on taloyhtiön oma pesukone. Niinpä erilaiset pesulapalvelut sekä itsepalvelupesulat ovat sangen käytettyjä Saksassa. Näin mekin jouduimme suuntaamaan itsepalvelupesulaan. Aivan asuntomme lähettyvillä sijaitsee pesula, mutta harmillisesti se oli mennyt juuri remonttiin määräämättömäksi ajaksi. Niinpä jouduimmekin kiikuttamaan pyykkimme eräälle hieman turkkilaiselle alueelle lähellä Dortmundin keskustaa.

Sanakirjan ja mukavan paikallisen nuoren naisen avulla pesulan pyykinpesukoneen asettaminen hoitui hyvin ja pyykit saatiin pesuun sekä sen jälkeen kuivaimeen. Hintaa yhdellä pesu- tai kuivausoperaatiolla taisi olla 3€. Kaikki sujui meillä hyvin, mutta ei eräillä toisilla, jotka saapuivat paikalle meidän jo alkaessa tehdä lähtöä.

Pyykkipäivä

Tämä selvästi ulkomainen ehkä nelissäkympissä oleva pariskunta ei juuri ohjeita lukenut, vaan sulloi koneen täyteen vaatteita (ovi piti survoa kiinni). Perään nämä kaatoivat pesupulverinsa vain johonkin koneen lokeroista. Kun he sitten painoivat starttia, alkoi koneen etupaneelin välistä roiskua vettä oikein voimalla, kun luukku ei pysynyt kunnolla kiinni.

Oltiin siinä vähän yllättyneitä, kuten hekin. Veden tuloa ei saanut millään loppumaan ja lattia alkoi jo lainehtia. Eikä missään ollut henkilökuntaa, itsepalvelupaikka kun oli kyseessä, eikä edes puhelinnumeroa hätätilanteille ollut näkyvillä. Siinä sitä vettä sitten tuli ehkä noin kymmenen minuuttia lattian täydeltä, kunnes kone saatiin pysäytettyä. Me päätimme ottaa kamppeemme pikimmiten ja hilipasta kotiin, ennen kuin nämä sankarit keksivät jotain uutta. Onneksi tätä ei sattunut meille, sillä siitä olisi voinut tulla melkoisia traumoja itsepalvelupesuloita kohtaan.

(Yhteensä 153 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.