Granville Bridgen seudun tulevaisuus

Vancouver on voimakkaasti kasvava tornitalojen ja pilvenpiirtäjien kaupunki. Korkealla pysyttelevän kysynnän vuoksi kaupungin keskustaan sekä esikaupunkien keskeisten liikenteen solmukohtien äärelle nousee jatkuvasti uusia tornitaloja. Näiden projektien kerroslukemat tuntuvat kasvavan jatkossa ja niinpä jos investoit tänään minkä tahansa keskeisen alueen tämän hetken korkeimpaan uudisrakennukseen, voit olla melkein varma että ennen kuin pääset edes muuttamaan rakennukseen, on alueelle ilmoitettu rakennettavan vielä tätäkin korkeampi rakennus. Tällainen tilanne on varsinkin Burnabyssä ja Surreyssä, jossa Skytrain-asemien lähettyville nousee paraikaa jopa yli 40-kerroksisia tornitaloja. Kaikkein tuoreimmissa suunnitelmissa väläytellään jopa yli 60-kerroksisia pilvenpiirtäjiä ja tämä siis esikaupungissa!

Vancouverin keskustassa vapaa tila on ympäröiviä esikaupunkeja rajatumpaa, mutta keskustan ollessa aina vain alueen halutuimpia asuinalueita, rakennetaan tännekin jatkuvasti uutta. Koska parhaat rakennustontit alkavat olla jo melkein käytettyjä, ovat rakennusfirmat viime aikoina iskeneet katseensa vähemmän haluttaviin tontteihin. Tällaisia ovat esimerkiksi Cambie Bridgen ja Granville Bridgen siltojen keskustan puoleiset liittymäalueet Yaletownin kaupunginosassa, jossa massiivisten siltarakennelmien vierellä on vielä rakentamatonta aluetta. Näistä kahdesta Granville Bridgen seudun kehittäminen on pidemmällä, sillä alueella on paraikaa käynnissä neljä suurta tornitaloprojektia ja suunnitelmissa on vielä muutama torni lisää.

Granville Bridgen seutu

Kolme keskeisintä projektia ovat nimeltään The Rolston (76m, 23 kerrosta), Maddox (91m, 32 kerrosta) sekä The Mark (123m, 41 kerrosta). Vain korttelin päässä alueesta on lisäksi rakenteilla 94-metrinen ja 31-kerroksinen Salt, jonka kuoppa on ollut varmasti keskustan syvin hetkeen.

The Rolston, Salt, Maddox ja The Mark

Saltin syvä kuoppa (mittatikkuna pienet tikkaat vasemmalla)

Korkein näistä eli The Mark ei ole korkein keskustassa käynnissä oleva rakennusprojekti, mutta se yltää silti ensi vuonna valmistuessaan täpärästi keskustan kärkikymmenikköön. The Mark ei edusta kovin edistyksellistä arkkitehtuuria, mutta se tuo kuitenkin alueen tähän asti korkeimpana rakennuksena selkeää ryhtiä alueelle. Saman tulevat tekemään myös The Rolston ja Maddox, sillä kummatkin rakennukset tulevat olemaan keskeisesti näkyvillä Granville Bridgeä pitkin kaupunkiin saapuvalle.

Alueen tällä hetkellä korkein The Markin työmaa

Rakennustyömaa sivukaduilta nähtynä

The Rolston ja Maddox vielä rakenteilla sekä olympia-aiheinen seinämaalaus

Varsinaiseksi portiksi Granville Bridgen ympärillä on suunniteltu myös kahta pilvenpiirtäjää. Näistä toiselle esiteltiin alkukeväällä arkkitehtuurisesti melko rohkea ehdotus, jossa 51-kerroksinen rakennus olisi pohjalta kolmion muotoinen, mutta kääntyisi matkallaan ylös neliskulmaiseksi. Erikoisen muodon ideana on mukailla rakennuksen viereltä sujahtavaa Howe Streetin ramppia Granville Bridgelle, jonka yllä yksi rakennuksen kulmista ikään kuin leijuisi. Ehdotus on rohkea ja saanut osakseen paljon huomiota. Tällä hetkellä tämä Beach & Howena tunnettu projekti (sittemmin Vancouver House) on vielä kaupunkilautakunnan hyväksyttävänä ja sen toteutumisesta ei ole varmuutta.

Suunnitelma portista kaupunkiin (kuvasta puuttuvat muut mainitut projektit)

Näyttävä kaartuva design

Yönäkymä Beach & Howen pilvenpiirtäjästä

Projektin takana on kuuluisa tanskalainen arkkitehtitoimisto Bjarke Ingels Group eli BIG. Osana projektia Granville Bridgen liittymien väliin rakennettaisiin myös pienempiä toimistotiloja. Valtavan siltakannen alapuolelle suunnitelma sijoittaisi julkista tilaa ja esimerkiksi ulkoilmaelokuvateatterin. Ehdotus on kiintoisa, sillä sen avulla tämä nykyisin lähinnä parkkipaikkoina oleva joutomaa saataisiin julkiseksi tilaksi kaupunkilaisten käyttöön.


Uutta julkista kaupunkitilaa sillan ympärille

Mahdollinen ulkoilmaelokuvateatteri sillan alapuolella

Koska Granville Bridgen alue on tämän hetken kuumimpia rakennusalueita keskustassa, olen liikkunut alueella sangen paljon ja odotan innolla alueen rakentumista ylöspäin. The Markista on tullut kuuluisa myös rakennusprojekteista kiinnostumattomille kaupunkilaisille, sillä työmaalla on ollut vaikeuksia estää rakennusroskan putoilu yläkerroksista ympäröiville kaduille. Viereisen rakennuksen pihapiiri onkin suljettu rakennustöiden ajaksi, sillä eräs pihalla oleskellut asukas sai taannoin putoavasta naulasta päähänsä. Vielä vaarallisempi tilanne koettiin syyskuun lopussa, kun 36. kerroksen korkeudella asennettavana ollut ikkunaraami putosi alla olleen auton päälle. Onneksi kukaan ei loukkaantunut tässä vaaratilanteessa, josta oli paljon porua paikallisessa mediassa.

Vancouverin alueella on käynnissä ja suunnitelmissa myös lukuisia muita kiinnostavia rakennusprojekteja, joista yritän kirjoitella sekä laittaa kuvia tänne aina välillä. Koska asumme melko lähellä Granville Bridgeä, on se meidän lähin suurempi projekti, minkä lisäksi sillä tulee olemaan kaupunkikuvallisesti merkittävä vaikutus. Vaikutus, mikä alkaa näkyä jo nyt rakennusten noustessa kohti taivasta.

(Yhteensä 462 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.