Laskettelukausi alkoi Vancouverissa

Viimeinen viikko on ollut Vancouverissa melko sateista aikaa ja esimerkiksi lähivuoria ei ole pilvien takaa juuri näkynyt. Kuitenkin juuri siellä pilvien seassa kaatosade on laskeutunut veden sijaan paksuna lumena niin, että Grouse Mountainilla päästiin aloittamaan jo eilen laskettelukeskuksen 86. talvikausi. Vain päivää huonommaksi jäi hieman suurempi Cypress Mountain, joka avattiin osittain tänään. 😛

Viime viikonlopun sateisina päivinä vuorilla saatiin noin 30cm uutta lunta, minkä lisäksi lumetuskoneilla on ehditty tuottamaan toinen mokoma. Lunta on siis rinteissä parhaimmillaan jo 60 senttimetrin paksuudelta, mkä tuntuu hassulta täällä täysin paljaassa keskustassa. Yhteensä lunta on ehtinyt alkutalven aikana sataa vuorilla jo melkein metrin verran, vaikka osa ehtikin välissä sulaa jo pois lyhyen lämpimämmän jakson aikana.

Kolmas North Shore Mountainsien laskettelukeskuksista, Mount Seymour, on keskuksista ainoa jolla ei ole omia lumetuskoneita. Niinpä siellä kauden avausta joudutaan odottamaan vielä hetken. Lunta on kuitenkin takuuvarmasti tulossa Seymourillekin, sillä vuorella sataa normaalitalven aikana noin kymmenen metriä lunta.

Vaikka ajatus laskettelukauden avauksesta onkin saa sormet syyhyämään, on kuitenkin syytä vielä odottaa kauniiden talvikelien alkamista. Sillä muussa tapauksessa kokemus voi olla samanlainen kuin meillä oli viime talvena Mount Seymourilla, jossa laskettelu sadepilven sisällä ei ollut niin kovin mukavaa… 🙄

(Yhteensä 344 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.