Talven ihmemaa

Niin vaan kävi, että eilen mainitsemani pakkaset saivat jatkokseen lunta viime yön ja tänäisen päivän aikana. Lunta tulikin yhteensä sellaiset 15cm, joten Berliini onkin muuttunut vuorokaudessa kylmästä ja pimeästä suurkaupungista todelliseksi talven ihmemaaksi.

Tämän muutoksen näki heti aamulla, sillä työpaikallemme kulkeva M6-raitiovaunu oli jämähtänyt jonnekin ja näyttötaulu näytti 40 minuuttia seuraavan tuloon. Toisella raitiovaunulla kuljin sitten Hackescher Marktin S-Bahn asemalle ja siitä S-Bahnilla pysäkinvälin Friedrichstraßen asemalle. S-Bahnitkin kulkivat näyttötaulun mukaan epäsäännöllisesti ja täpötäyteen junaan ahtauduttua odotettiin hetken, kun kuljettaja joutui tekemään pari yritystä pakkasesta kangistuneet ovet sulkeakseen. Friedrichstraßen asemalla sitten U6-metron kyytiin, joka oli myöskin täynnä ihmisiä. Sillä sitten Naturkundemuseumin asemalle, jolta lumisia katuja pitkin toimistolle. Toimistolla oli kuitenkin ihanan lämmin ja päivän aikana oli ihana katsella hetkittäin erittäinkin sakeaa lumisadetta. Kotiin päästiin metron ja bussin yhdistelmällä, M6:sta kun ei näkynyt tai kuulunut.

Talvinen parvekkeemme joulukuusemme loisteessa

Talvi on ihanaa, mutta täällä se saa aina kaupungin sekaisin. Aurauskalustoa ei juuri ole, joten kävelyteitä ”aurataan” esimerkiksi harjakoneilla. Kadut aurataan jonkinlaisilla aurakoneilla, mutta työ on erittäin hidasta ja mistään risteysalueiden kunnollisesta puhistamisesta ja lumen poiskuljettamisesta ei ole puhettakaan. Niinpä ratikkakuskit joutuvat kääntelemään käsin vaihteita, joiden toiminnan kiskoille pakkautunut lumi on estänyt. Autobaanoillakin rytisee, kun ihmiset yrittävät kikkailla kuka kitkarenkailla, kuka kesärenkailla lumisateen keskellä.

Onhan se lumi ihanaa ja tekee maisemasta kauniin talvisen, mutta suurkaupungissa sitä ei tarvitsisi muutamaa senttiä enempää. Tämän on käytäntö selkeästi osoittanut. Nämä on kuitenkin niitä asioita joihin ei voi vaikuttaa, joten tilanteeseen pitää vain jälleen sopeutua.

(Yhteensä 649 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.