Opas Berliinin joulumarkkinoille

Keväällä kirjoittamani opas Saksan kauppaketjuista osoittautui sangen suosituksi aiheeksi ja niinpä ajattelin kirjoittaa toisen ”oppaan” ajankohtaisista Berliinin joulumarkkinoista. Olen vuosien varrella kirjoittanut lukuisaan otteeseen sikäläisistä joulumarkkinoista, mutta ajattelin että on ehkä kuitenkin paikallaan koota kaupungit kymmenkunta suurinta ja parasta joulumarkkinaa yhteen ja listata lyhyesti niiden plussat ja miinukset.

Alapuolinen listaus on esitetty siinä prioriteettijärjestyksessä, missä itse kiertäisin Berliinin joulumarkkinoita jos vielä asuisin kaupungissa tai vierailisin siellä tähän aikaa vuodesta. Huomaa myös, että lista ei todellakaan käsitä kaikkia Berliinin joulumarkkinoita, joita on kymmeniä lähes jokaisessa kaupunginosassa. Listaamani joulumarkkinat sijaitsevat kuitenkin pääosin kaupungin keskustassa ja ovat siten varsinkin kaupungissa vierailevalle turistille niitä kaikkein kiintoisimpia.

Päivitetty 21.8.2015

Rotes Rathausin edustan joulumarkkinat (Mitte, kartta)
+ Perinteinen ja intiimi tunnelma.
+ Alueella soi rauhallinen joulumusiikki.
+ Joulupukki esiintyy lentävän reen kanssa.
+ Pieni ja tiivis alue, joka muodostaa kauniin pienen joulukylän.
+ Alueella kaikenlaisia joulumarkkinakojuja sekä -laitteita.
+ Tarjolla monenlaista joulumarkkinapöperöä.
+ Helppo saavuttaa kaikkialta kaupungista.
+ Luistinrata Neptunbrunnenin ympäri on kaupungin upein.
– Varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin ruuhkainen.
– Ei sisätiloja

Gendarmentmarktin aukion joulumarkkinat (Mitte, kartta)
+ Sijainti kauniilla aukiolla.
+ Paljon (paikoin kalliita) käsitöitä ja koriste-esineitä ostettavaksi.
+ Pientä ohjelmaa ulkolavalla.
+ Paljon sisätiloja teltoissa.
+ Tarjolla monenlaista joulumarkkinapöperöä.
– Pieni, ahdas ja erittäin ruuhkainen.
– Muodollinen sisäänpääsymaksu (joulukuuhun 2011 saakka 1€/henki).
– Ei minkäänlaisia huvilaitteita.

Alexan joulutivoli (Mitte, kartta)
+ Todella paljon hurjiakin laitteita.
+ Ilta-aikaan värikkäästi valaistu ja siksi näkemisen arvoinen.
+ Helppo saavuttaa kaikkialta kaupungista.
– Varsinkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin erittäin ruuhkainen.
– Ennemminkin jouluinen tivoli kuin jouluiset markkinat.
– Ei sisätiloja (kauppakeskuksen lisäksi).
– Lehtitietojen mukaan lompakkovarkaiden suosima.

Opernpalaisin joulumarkkinat (Mitte, kartta)
+ Perinteinen ja intiimi tunnelma.
+ Pieni ja tiivis alue, joka muodostaa kauniin pienen joulukylän.
+ Alueella kaikenlaisia joulumarkkinakojuja.
– Alueella suuret rakennustyöt menossa (vuonna 2014), joten järjestelyt vähän sekaisin seuraavat pari vuotta.
– Ei sisätiloja

Kulturbrauerain joulumarkkinat (Prenzlauer Berg, kartta)
+ Paikan päällä joka vuosi suomalainen glögiä myyvä myyntikoju!
+ Hauskan erilainen monilla muista markkinoista erovilla kojuilla.
+ Kiintoisa ympäristö historiallisella panimoalueella.
– Sangen pieni
– Vähän kauempana turistialueista, mutta kuitenkin helppo saavuttaa U2:lla.
– Yleensä vähemmän jouluisesti koristeltu.

Charlottenburgin linnan edustan joulumarkkinat (Charlottenburg, kartta)
+ Kaunis ympäristö linnan edustalla.
+ Paljon (paikoin kalliita) käsitöitä ja koriste-esineitä ostettavaksi.
+ Paljon sisätiloja teltoissa.
+ Tarjolla monenlaista joulumarkkinapöperöä.
– Ei minkäänlaisia huvilaitteita.
– Kaukana metro- ja juna-asemista. Yhteys bussilla tai kävellen.

Spandaun joulumarkkinat (Spandau, kartta)
+ Kaupungin (ja yleensä myös koko Saksan) suurimmat joulumarkkinat (yli 400 kojua).
+ Alueella kaikenlaisia joulumarkkinakauppoja sekä -laitteita.
+ Tarjolla monenlaista joulumarkkinapöperöä.
– Kaukana keskustasta, tosin helppo saavuttaa julkisilla kulkuneuvoilla.
– Ei sisätiloja
– Ei niin perinteinen ja ei oikein erotu muuta kuin suurella koollaan.

Potsdamer Platzin joulumarkkinat (Tiergarten, kartta)
+ Helppo saavuttaa kaikkialta kaupungista.
+ Mukava pimeällä yhdistettynä ympäröivään Potsdamer Platzin alueeseen.
+ Suuri liukumäki sekä luistinrata.
+ Kohtuullisen iso, mutta…
– …hieman hajanainen alue.
– Ei niin perinteistä joulutunnelmaa.

Breitenscheidplatzin joulumarkkinat (Länsi-Keskusta, kartta)
+ Helppo saavuttaa kaikkialta kaupungista.
+ Alueella kaikenlaisia joulumarkkinakojuja sekä -laitteita.
+ Tarjolla monenlaista joulumarkkinapöperöä.
– Varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin ruuhkainen.
– Ei niin jouluisesti koristeltu.
– Keskiverrot joulumarkkinat lähinnä keskeisellä paikalla.

Alexanderplatzin joulumarkkinat (Mitte, kartta)
+ Helppo saavuttaa kaikkialta kaupungista.
+ Alueella kaikenlaisia joulumarkkinakauppoja.
+ Kohtuullisen isot joulumarkkinat.
+ Tilava alue suuresta ihmismäärästä huolimatta.
– Avoin alue valtavalla määrällä läpikulkuliikennettä.

Jos sinulla on aikaa vain yksi ilta Berliinin joulumarkkinoiden katsastamiseen, suosittelen seuraavaa kävelymatkaa iltapäivästä niin, että saavutat Alexan tivolin hämärän jo laskeuduttua:

– Saavu Gendarmenmarktin aukiolle.
– Vieraile Fassbender & Rauchin suklaapuodissa ja jatka matkaasi aukion joulumarkkinoille (sisäänpääsymaksu).
– Markkinoilla kiertelyn jälkeen kävele läheisille Opernpalaisin joulumarkkinoille.
– Niiden jälkeen jatka matkaasi Rotes Rathausin edustan joulumarkkinoille. Tämä on matkasi tunnelmallisin joulumarkkina, joten vietä aikaa ja tunnelmoi. Hämärän laskeutuminen lisää tunnelmaan.
– Tämän jälkeen voit kävellä joko Alexanderplatzin joulumarkkinoiden kautta tai sitten suoraan Alexan joulutivolille, missä voit hämmästellä ihmismassoja, hurjia laitteita sekä koko tivolin tuhansia värivaloja.
– Kun saat tarpeeksesi hullunmyllystä, voit jatkaa Alexanderplatzin juna- ja metroaseman kautta minne tahansa Berliinin ilta sinut viekin.

Viimeisenä haluan vielä mainita yhden Berliinin ulkopuolisen joulumarkkinan, nimittäin Striezelmarktin joulumarkkinat Dresdenissä. Aina vuodesta 1434 saakka vietetyt joulumarkkinat ovat koko Saksan vanhimmat ja siten erittäin perinteiset sekä hyvin tunnelmalliset. Junamatka Berliinistä Dresdeniin on hieman alle kaksi tuntia, eli joulumarkkinoilla on mahdollista vierailla myös päiväseltään. Rehellisyyden nimissä se ei kuitenkaan ole ehkä järkevintä, sillä tunnelmaan pääsee hyvin Berliininkin joulumarkkinoilla. Dresdenin kaupunki on kuitenkin kaunis nähtävä, jos tällaiselle oikoreitille on aikaa. :idea:

Jos Berliinin kymmenet joulumarkkinat tuntuvat ylitsevuotavan paljolta tai niiden välistä matkaamista on vaikea suunnitella etukäteen, rientää apuun Berliner Morgenpost -sanomalehti. Lehti julkaisi vuonna 2014 näppärän joulumarkkinakartan, missä kaikki Berliinin merkittävimmät joulumarkkinat on sijoitettu kaupungin raideliikennekartan yhteyteen matkan suunnittelun helpottamiseksi – näppärää!  :o

Oletko kenties sinä ollut Berliinin joulumarkkinoilla aiempina vuosina? Mitkä ovat sinun mielestäsi kaupungin parhaat joulumarkkinat? Tämä blogikirjoitus on joka vuosi erittäin suosittu tietolähde sadoille Berliinin joulumarkkinoille matkaa suunnitteleville suomalaisille, joten anna myös oma mielipiteesi muiden avustukseksi. Muistathan jättää myös tarkemman kommentin kirjoituksen loppuun! Kiitos palautteestasi. :-)

Berliinin parhaat joulumarkkinat?


tai katso tulokset

Loading ... Loading ...

Toivon mukaan tästä pienestä oppaastani on iloa joulumarkkinamatkaa Berliiniin suunnitteleville. Otan mieluusti vastaan palautetta ja muiden ihmisten omia kokemuksia, joten jätähän kommenttisi tämän kirjoituksen yhteyteen ja anna oppaalle tähtiä kirjoitukseni kiinnostavuuden taikka sen hyödyllisyyden mukaan! :P

Berliinin joulumarkkinoihin liittyvät muut kirjoitukset löytyvät täältä.

(Visited 9 210 times, 1 visits today)
 

6 vastausta artikkeliin “Opas Berliinin joulumarkkinoille”

  1. Kiitos vinkeistä – olen piakkoin lähdössä Berliiniin joulumarkkinoita katselemaan ja kirjoituksestasi sain monia hyviä vinkkejä! :-)

     
    1. Hei Kirsi!

      Kiva kuulla, että oppaastani oli apua matkaa suunnitellessa. Berliini on oivallinen kohde joulumarkkinamatkalle juuri laajan tarjontansa vuoksi ja olen varma ettette pety matkaanne. Toivon mukaan kelit sattuvat kohdilleen ja tiputtaisi pienesti lunta, sillä silloin tunnelma on markkinoilla aivan parhaimmillaan. Ja kylmäähän pääsee sitten aina pakoon lämpimän Glühwein-kupposen äärelle. :wink:

      Hyvää matkaa ja palaa toki reissusi jälkeen kertomaan meille mitkä olivat omasta mielestäsi kaupungin parhaat joulumarkkinat! :P

       
  2. Täällä myös lähdössä parin viikon kuluttua tutkimaan Berliinin joulumarkkinoita :). Nyt on hyvä lähteä kiertelemään.. Kiitos vinkeistä!

     
  3. Olipas hyödyllinen infopaketti, kiitos! Oisko sulla suositella jotain aluetta mihin kannattaisi majoittua kun tulee markkinoille?

     
    1. Hei Jonna,

      Berliinin joulumarkkinat sijaitsevat ympäri kaupunkia, joten käytännössä kaikki majoitukset ovat lähellä ainakin joitain markkinoita. Berliinin joukkoliikenne on myös erinomaista, joten länsi- ja itäpuolien välillä suhauttaa puolessa tunnissa.

      Mietin asiaa jonkin aikaa, mutta en osaa sanoa mille alueelle majoittuisin itse. Ehkä ainoa tylsä hotellialue on päärautatieaseman tienoo, jossa on vain hotelleja ja kaikkialle pitää matkustaa (matka on toki lyhyt). Länsikeskusta on tunnelmallinen, samoin Potsdamer Platzin ja Friedrichstrassen välinen alue. Alexanderplatzin seutukin on varma valinta ja lähellä monet joulumarkkinat.

      Itse valitsisinkin majoituksen enemminkin parhaimman hinta-laatusuhteen majoituksen mukaan. Tietysti asiaan vaikuttaa myös millä alueilla meinaat muuten pyöriä. :P

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: