Hyvästit aamuruuhkille

Kerroin lokakuussa täkäläisestä Gateway Program nimellä tunnetusta jättihankkeesta, jossa Vancouverin metropolialueen tärkeimpiin liikenneväyliin kuuluva Highway 1 levenee pitkältä matkalta 8-kaistaiseksi ja jossa metropolialuetta halkovan Fraser Riverin ylittävä vanha 5-kaistainen silta korvataan uudella, peräti 10-kaistaisella, jättisillalla. Lokakuussa uuden sillan rakennustyöt olivat kuitenkin vielä kesken ja vasta itäänpäin suuntautuva liikenne oli siirtynyt käyttämään kolmea kaistaa uudella sillalla. Eilen maanantaina projektissa päästiin kuitenkin siihen vaiheeseen, että uusi silta avattiin virallisesti käyttöön, tosin vasta 8-kaistaisena.

Vaikka viimeistelyn alla onkin vielä kaksi viimeistä kaistaa, on ero aamu- ja iltapäiväruuhkien aikaan jo kahdeksalla kaistalla täydellinen. Kun aiemmin sillan ylittämisessä kului ruuhka-aikaan jopa tunti kilometrien mittaisissa jonoissa istuessa, soljui liikenne maanantaiaamuna yli Port Mann Bridgen ilman minkäänlaista hidastusta. Näky, joka on nähty täällä viimeeksi vuosikymmeniä sitten.

Tiekameran kuva aamuruuhkasta sillalle perjantaina ja maanantaina

Liikenteen sujuminen on hyvä uutinen, sillä tulevana viikonloppuna astuu voimaan sillan ylityksestä koituva käyttömaksu, joka on etukäteen rekisteröidyille henkilöautoille 1,5 dollaria per ylitys (hinta nousee myöhemmin 3 dollariin per ylitys). Vaikka maksullisuus onkin aiheuttanut paljon purnausta ja arvostelua etukäteen, olivat matkalaisten kommentit kuitenkin maanantaina erittäin positiivisia uuden sillan suhteen. Uusi silta nimittäin mahdollistaa 125 000:lle sillan päivittäin ylittävälle autoilijalle aiempaa jopa puolta nopeamman työmatkan, mikä tarkoittaa jopa muutaman tunnin ajansäästöä joka ainoa päivä.

Uusi silta mahdollistaa myös joukkoliikenneyhteyksien parantamisen, sillä sitä pitkin aloitti maanantaina kulkea uusi pikabussilinja numero 555 joka kulkee Langleystä Burnabyyn, missä on liityntä mahdollisuus SkyTrainin kyytiin.

Me emme ole vielä ehtineet kokeilla nyt 8-kaistaista uutta Port Mann Bridgeä, mutta meillekin saapui pari viikkoa sitten postissa auton tuulilasiin teipattava siru, jolla sillan ylitysmaksuja kontrolloidaan. Ennakkoon rekisteröityneinä meillä olisi nyt käytössämme 20 ilmaista ylitystä uudelle sillalle, joten sitä pitänee varmaan ottaa ja käydä lähiaikoina ajamassa uuden sillan ylitse ihan vain huvikseen.

Vaikka liikenne soljuikin maanantaina sulavasti uuden sillan yli, hidastui se kuitenkin hieman edempänä. Syynä on, että Highway 1 leventäminen 8-kaistaiseksi on vielä työn alla ja koko projekti valmistuu vasta ensi vuonna. Silloin onkin kiintoisa nähdä, ovatko ruuhkat Highway 1:llä kokonaan historiaa, vai siirtyvätkö ne vain tieltä poistuville rampeille sekä Vancouverin keskustaan johtaville kaduille. Aika tulee näyttämään, mutta monille uusi silta tarkoittaa silti takuulla rahanarvoista ajansäästöä.

(Yhteensä 184 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.