Richmondin uusi IKEA

Tänään vietetään Vancouverin eteläpuolella sijaitsevassa 190 000 asukkaan Richmondissa uuden IKEA:n avajaisia. Uusi 31 000 neliömetrin kokoinen liike ei kuitenkaan ole ensimmäinen IKEA Richmondissa, sillä nyt avattava upouusi rakennus korvaa vieressä vuodesta 1983 saakka seisseen tavaratalon. Tosin sekään ei ollut aivan ensimmäinen, sillä sillä kaupungissa on ollut IKEA vuodesta 1976 alkaen. Tämä British Columbian toinen IKEA  (ensimmäinen avattiin vuotta aiemmin Victoriassa, mutta lopetettiin vuonna 1988 kannattamattomana) avattiin siis tasan kaksikymmentä vuotta ennen Espooseen vuonna 1996 avattua Suomen ensimmäistä IKEA:n tavarataloa. Muistan hämärästi 16 vuoden takaiset uutiset pitkistä jonoista Espoon avajaisissa, sillä Suomeen saatiin IKEA todella myöhään.

Nyt avattava uusi tavaratalo on keskikokoinen IKEA ja esimerkiksi toissa vuonna Berliinin Lichtenbergin kaupunginosaan avattu kaupungin neljäs IKEA on sitä huomattavasti suurempi. Lichtenbergin IKEA on pudonnut sittemmin maailman toiseksi suurimman titteliltä viidenneksi Kiinassa avattujen uusien tavaratalojen vanavedessä. Kanadassa on kaikkiaan 11 IKEA:n liikettä, joista suurin on Ottawassa äskettäin laajennettu tavaratalo. Seuraava Kanadan IKEA on suunniteltu avattavan ensi vuonna Winnipegiin. Vancouverin metropolialueella IKEA:lla on tällä hetkellä yhteensä kaksi tavarataloa ja se toinen on sijainnut Coquitlamissa vuodesta 2002 saakka.

Syy uuden IKEA:n rakentamiseen on tietenkin myyntitilan kasvattaminen. Lisätilaa tuleekin 50%, minkä lisäksi parkkipaikkojen määrä yli tuplaantuu. Uusi rakennus on myös 40% vanhaa rötisköä ekologisempi ja hyödyntää muun muassa luonnonvaloa sekä sadevettä. Avajaispäivänä on tietenkin tarjolla kaikenlaisia erikoistarjouksia, jotka varmasti houkuttelevat paikalle paljon uteliaita. Meitä ei sinne tungokseen kuitenkaan saa, vaikka uusi asuntomme melkein ilman huonekaluja onkin. Ne ostetaan kuitenkin ajan kanssa ihan muualta kuin IKEA:sta, josta tuli kyllä aivan riittämiin ”kokemusta” Berliinissä asuttaessa.

(Visited 143 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.