Muuttokuorman pitkä matka

Minulla tulee lauantaina täyteen jo kuukausi Vancouverissa ja Niinallakin kaksi viikkoa. Berliinistä lähdöstä on kulunut siis jo tovi, mutta tavaramme eivät ole vielä edes puolimatkassa. Ulosmuutto Berliinin asunnostamme suoritettiin kyllä jo 23. tammikuuta, mutta siitä tavarat matkasivat ensimmäiseksi muuttofirman varastoon jossain päin Berliiniä. Siellä ne pakattiin merikonttiin, joka kuljetettiin rekalla Bremerhaveniin, jossa sijaitsee yksi Saksan vilkkaimmista satamista. Sieltä kontti on aloittanut 7. helmikuuta pitkän merimatkansa kohti Kanadan Halifaxia.

Laiva on 210-metrinen rahtilaiva Maersk Palermo ja hauskasti sen sijaintia voi seurata reaaliajassa täällä. Tätä kirjoittaessa laiva on matkannut merellä kahdeksan vuorokautta ja on enää noin 400 kilometrin päässä määränpäästään. Halifaxissa lasti kulkee tietenkin Kanadan tullin läpi, minkä jälkeen meidän konttimme nousee joko kumipyörille taikka raiteille ja aloittaa pitkän matkansa kohti länsirannikkoa. Nopeasti karttapalvelusta katsoen matkaa mantereen halki kertyy vähintään noin 5800 kilometriä, mikä kertoo miten valtava maa Kanada oikein on. Perille Vancouveriin lasti saapuu 26. helmikuuta ja täällä se varastoidaan muuttofirman varastoon odottamaan oletettavasti maaliskuun viimeisenä päivänä tapahtuvaa muuttoa varsinaiseen asuntoomme. Asuntoon, jota emme ole vielä tosissaan ehtineet alkaa edes etsimään.

Pitkä on siis tavaroidemme matka, mutta onneksi kaiken pitäisi tapahtua ovelta ovelle. Berliinin päässä muuttofirma niin pakkasi kuin paketoikin aivan kaiken ja kantoi tavarat asunnostamme kuorma-auton kyytiin. Vancouverin päässä palvelu on sama, eli tavarat kannetaan sisälle asuntoon saakka. Tällainen muutto on muuttajan kannalta hyvin kätevä, sillä siinä ei tarvitse juuri vaivata päätään saatikka lihaksiaan. Kaikki hoidetaan valmiiksi. Toki tämä tarkoittaa että muutolle tulee hintaakin. Paljon.

Kilpailutimme muuttofirmoja ennen Berliinistä lähtöämme ja hinnat alkoivat noin 4000 eurosta. Tuohon hintaan palvelu olisi ollut kuitenkin vaatimattomampaa. Tavarat olisi esimerkiksi pakattu vähemmän perusteellisesti ja toimitus tapahtunut jonkin toisen muuttokuorman ohessa. Koska mukana matkaa koko hääastiastomme, päätimme käyttää luotettavaksi tiedettyä AMJ Campbellia, joka on Kanadan suurin muuttofirma. On pakko sanoa että hinnasta selville ja sopuun pääseminen vaati aikaa ja parisenkymmentä sähköpostia, mutta lopulta muutollemme tuli hintaa noin 6000 euroa. Kumpaankin hintaan lisätään vielä varastointikuluja Vancouverin päässä sekä käytännössä pakollinen vakuutus, joten kumpaankin hintaan voinee laittaa tonnin verran lisää näiden kattamiseksi.

Muuttaminen maailman toiselle puolelle on siis kallista ja aivan lyhyeksi aikaa ei matkaan kannatakaan lähteä. Onneksi kuitenkin työperäisissä muutoissa työnantaja yleensä maksaa osan taikka koko muuton. Näin on meidänkin tapauksessamme. Silti aivan turhanpäiväistä roinaa ei kannata lähteä muuttamaan, sillä hinta nousee kuutioiden mukana. Meidän muuttokuormamme on noin 13 kuutiota ja tähän päästäksemme myimme runsaasti tavaroitamme eBayn kautta. Varsinkaan jotain IKEA:n roinaa ei kannata missään nimessä lähteä muuttamaan, sillä ketjun tavarataloja identtisellä tarjonnalla on kuitenkin pitkin maailmaa. Jos ruotsalaisesta halpatavarasta joku siis tykkää.

Kuukauden päivät kalustetussa väliaikaisasunnossa asuttuaan alkaa kyllä pikkuhiljaa kaipaamaan omia huonekalujaan, joten toivoa sopii että ne todellakin saapuvat paikalle sovitusti ja ehjästi. Ensi kuun lopussa se sitten selviää.

(Yhteensä 513 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

3 vastausta artikkeliin “Muuttokuorman pitkä matka”

  1. Piti kirjoittamani että Vancouverista tykkäsin :). Jo tuolloin ruuhkat keskustaan ajaessa olivat melkoiset, China Town oli ihmetyksen aihe. Taisin päästä pari kertaa ihailemaan maisemia pienkoneestakin.

     
    1. Kiitos kommenteista Heleen ja mukava kuulla, että Vancouver on jo tuolloin vakuuttanut mukavuudellaan. 70-luvun jälkeen kaupunki on kasvanut todella paljon ja veikkaanpa että tuolloin tutut paikat on sittemmin muuttuneet todella huomattavasti. Kannattaa siis tulla kylään uudestaankin! 🙂

       
  2. Kiintoisa blogi! Olen käynyt 70-luvun lopulla Kanadassa, erään seurakunnan reissulla; matkattiin Torontosta Vancouveriin vanhalla koululaisbussilla ja takaisin. Torontosta tykkäsin, muistikuvat keskustasta ovat kyllä jo vähän haalistuneet.
    Muuttoasiat kiinnostavat sikälikin, että tytär lähtee syksyllä Skotlantiin opiskelemaan ja kaikesta päätelleen tavaraa on lähdössä mukaan. Ehkä tuosta sitten selvitään postitoimituksella, saa nähdä.

     

Vastaa käyttäjälle Heleen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.