Automatka vuorten ympäri

Vancouver on meren ja vuorten ympäröimä kaupunki. Hankalan maaston vuoksi kaupungista voi lähteä maata pitkin vain pohjoiseen (Sea to Sky Highway kohti Whistleriä), itään (Trans-Canada Highway kohti Kalliovuoria ja Calgaryä) tai etelään (Interstate 5 kohti Seattlea). Vaikka suuntia onkin rajoitetusti, tarjoutuu täkäläiselle automatkailijalle silti muutamia upeita ajoreittejä lähialueella. Yksi tällainen on noin 600 kilometrin mittainen ympyrälenkki ympäri kaikkein lähimmän Rannikkovuoriston osan. Koko Rannikkovuoristo on pituudeltaan peräti 1600 kilometriä, mutta päiväseltään on mahdollista ajaa Vancouverista käsin Fraser Canyonin rajaama ympyräreitti.

Olemme jo pidempään suunnitelleet tämän automatkan suorittamista jonain viikonloppuna ja lopulta viime viikonlopun kaunis keli rohkaisi meidät matkaan. Päätimme ajaa reitin vastapäivään, joka on järkevämpi reitille osuvien muutaman pysähdyskohteen suhteen. Tähän suuntaan mentäessä myös Aurinko on pääosan matkasta valokuvaamiselle otollisesti takana, eikä täten häikäise kameraan.


Näytä suurempi kartta

Reitillä on tosiaan mittaa melkein 600 kilometriä, joten se on ajettavissa päivässä vain jos osan matkasta on jo nähnyt. Me olimme nähneet aiemmin reitin ensimmäisen sekä viimeisen kolmanneksen, joten meille uutta oli noin 200 kilometrin mittainen reitti Hopesta pitkin Fraser Canyonia Lillooetiin ja sieltä Pembertoniin. Pienenä yllätyksenä nämä ovatkin matkan ehdottomasti parhaat palat vuoristomaisemien suhteen, vaikka hienoja maisemia on muuallakin reitin varrella.

Pitkä päivä edessämme lähdimme liikkeelle aamukahdeksalta. Ensimmäinen etappi on noin 150 kilometrin pituinen matka Vancouverista Hopeen, joka sujuu nopeasti uutta moottoritietä pitkin. Matkan varrella kannattaa pysähtyä Bridal Fallseilla, jollei niitä ole jo aiemmin nähnyt (kuvia putouksista joskus toiste).

Hopen risteyskaupunki

Risteyskaupunki Hopen luona saavutaan vuorten juurelle ja maisemat ympärillä muuttuvat jylhiksi. Suurin osa liikenteestä jatkaa pitkin Coquihalla Highwaytä kohti Kamloopsia, mutta käänsimme suunnan pohjoiseen kohti Fraser Canyonia.

Olin ennakkoon kuvitellut, että jo tämä etappi olisi yksinäinen ja eristäytynyt, mutta mitä vielä. Puolet matkasta ajetaan vanhaa Trans-Canada Highwaytä, joka oli pääväylä ennen Coquihalla Highwayn valmistumista vuonna 1987. Vaikka tie onkin 6-kaistaista Coquihalla Highwaytä pienempi, on sillä silti runsaasti liikennettä ja esimerkiksi huoltoasemia on todella tiuhaan. Mistään korpitiestä ei siis ole todellakaan kyse.

Maisemia vanhalla ykköstiellä

Maisemat ovat ensimmäiset 50 kilometriä hulppeat, sillä Fraser Canyon puristuu paikoin kapeaksi vuorten ympäröimäksi kanjoniksi. Siltoja ja tunneleita on lukuisia lyhyellä matkalla kun tie mutkittelee kohti pohjoista. Yhden silloista kohdalla oli sattunut juuri samaisena aamuna onnettomuus jossa kuorma-auto oli ajanut sillalta. Ainoastaan vääntynyt perävaunu oli enää sillalla ja rekan nuppi makasi oletettavasti murskaantuneena alhaalla. Meille ei selvinnyt koskaan miten kuorma-autonkuljettajan lienee käynyt, mutta jälki näytti pahalta.

Tie sukeltelee matkallaan lukuisiin tunneleihin

Vakavan näköinen onnettomuus

Noin 60 kilometriä Hopesta pohjoiseen saavutaan reitin ainoalle varsinaiselle nähtävyydelle, Hell’s Gatelle. Hurjalta kuulostava paikka on kapeikko, jossa kanjonin pohjalla virtaava Fraser River puristuu kallioiden välissä äkillisesti 35 metrin levyiseen väleikköön. Tämä aiheuttaa paikalla voimakkaita virtauksia ja pyörteitä, minkä vuoksi se on ollut jo vuosituhansien ajan suosittu jokeen nousevien tyynenmerenlohien kalastuspaikka.

Kalastus koki kuitenkin suuret tappion vuonna 1914, kun alueella sattui suuri kivivyöry. Vyöryn syy oli vain pari vuotta aiemmin valmistunut Trans-Canada Railway, jonka tunnelityöt paikalla olivat tehneet yläpuolisesta kallioseinämästä epävakaan. Joen pohjalle vyöryneet kivilohkareet muodostivat pohjalle jyrkän pudotuksen, joka lisäsi virtauksen nopeutta sen verran, että heti tuona vuonna lohien määrä yläjuoksulla romahti. Arvioiden mukaan noussut virtausnopeus nimittäin uuvutti lohet Hell’s Gaten kohdalla ja vain noin 9% populaatiosta onnistui ohittamaan paikan matkallaan perinteisille kutupaikoilleen.

Joen pohjaa yritettiin palauttaa entiseen asuunsa heti seuraavana vuonna, mutta ilman merkittävää tulosta. Vasta 30 vuotta vyörymän jälkeen paikalle rakennettiin kalaportaat, joiden jälkeen lohikanta joen yläjuoksulla hiljalleen palasi normaalille tasolleen.

Kalaportaat

Näyttävälle paikalle valmistui vuonna 1971 turistikohde, jossa kabiinihissi kuljettaa turistit parkkipaikalta 157 metriä alemmas kapeikon rantaan. Paikalla on ravintola, turistiliikkeitä sekä silta yli villinä virtaavan joen. Paikka on erittäin hyvin hoidettu ja sen viihtyisällä terassilla olisikin voinut viettää vaikka koko päivän makoisaa jäätelöä syöden.

Hissimatka helvetin porteille

Hell’s Gaten kapeikko

Mylläävät vesimassat

Viihtyisä turistialue helvetin portilla

Paikalla kannattaa ehdottomasti pysähtyä, mutta vierailijan on hyvä tietää etukäteen että paikan päältä ostettuna pääsylippu kabiinihissiin on sangen kallis. Etukäteen netistä ostamalla säästää muutaman dollarin hengeltä. :idea:

Noin tunnin mittaisen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti pohjoista. Maisemat ovat koko matkan upeita, mutta mielenkiintoisesti ne muuttuvat lähellä Lyttonin pikkukylää. Alkumatkasta maisemat ovat jylhät kuin Kalliovuorilla konsanaan, mutta Lyttonista eteenpäin ne muistuttavat Okanagan Valleytä. Maaperä muuttuu nopeasti karuksi ja erittäin kuivaksi, sillä mereltä saapuvat sadepilvet eivät pääse helposti ympäröivien vuorten ylitse.

Lyttonissa liikenne rauhoittuu, sillä suurin osa matkalaisista suuntaa kohti Kamloopsia ja vain harva jatkaa Highway 12:sta pitkin kohti Lillooetia. Noin 60 kilometrin matka on kuitenkin todella hauska ajettava, sillä tie on kapea ja mutkittelee vuoren rinteellä. Asvaltti on paikoin sangen heikossa kunnossa, mutta muuten ajaminen on ympäröivien maisemien vuoksi puhdasta parhautta. Meilläkin oli bemarissa kattoluukku ja ikkunat auki, kun ajelimme tietä luu ulkona. 8)


Upeita maisemia Highway 12 varrella

Oudon kielinen stop-merkki

Kertakaikkisen hulppeat maisemat

Tie päättyy Lillooetiin, joka on noin 2300 asukkaan pieni kyläpahanen. Kylä sijaitsee huikeiden vuoristomaisemien keskellä ja on Lyttonin tapaan kuuluisa erittäin kuumasta kesästään. Vuorten pitäessä sateet toisella puolellaan Lillooetin alue on erittäin kuiva ja lämpötilat nousevat kesäisin 40-asteen kuumemmalle puolelle. Tämän vuoksi aluetta kutsutaankin nimellä Canada’s Hot Spot. Myös lauantai oli sangen lämmin päivä, tosin auton mittari näytti vain +27 asteen lämpötilaa, mikä saaneet lillooetilaiset pukeutumaan lämpimästi. :roll:

Kuuma Lyttonin

Kuivan kylän vierellä sijaitsee kaunis Seton Lake. Järvi saa vetensä ympäröiviltä vuorilta sekä hieman eteempänä sijaitsevilta jäätiköiltä ja vesi onkin kauniin kirkasta. Järvi on osaksi tekojärvi, sillä sen vesimassat pyörittävät vierellä sijaitsevaa vesivoimalaitosta. Järven uimarannalla oli lämpimänä kesälauantaina paljon väkeä, mutta harmillisesti meillä ei ollut pikän matkamme vuoksi aikaa pulahdukseen.

Seton Lake

Lillooet on ympyräreitin pohjoisin piste ja siitä tie kääntyy takaisin kohti Vancouveria. Heti Lillooetin jälkeen tie lähtee nousemaan ylös vuoren rinnettä ja vain viiden kilometrin päästä maisemat ovat kuin Sveitsissä konsanaan. Kapea tie mutkittelee ylös jylhää vuorenrinnettä ja vierellä kohoaa melkein kolmeen kilometriin yltäviä vuorenhuippuja. Näky on mykistävän upea. :o

Jylhät maisemat ympärillä

Jännästi vain kymmenisen kilometriä edempänä maasto muuttuu jälleen tiheäksi metsäksi, mikä kertoo siitä että juuri nähdyt upeat vuoret ovat syynä Lillooetin ja Lyttonin seutujen kuivuuteen. Tie on mahtava ajettava, sillä noin 100 kilometrin matka melkein Pembertoniin saakka on uutta asvalttia. Maisemat ovat kauttaaltaan upeat ja pakollinen pysähdyspaikka on Duffey Laken kohdalla. Pitkulan järven rannalla oli mukava paikka syödä eväinä olleita mansikoita ja keksejä, samalla kun katselimme horisontissa kohoavaa lumihuippuista vuorta. Paikalla oli monia muitakin, joita tosin tuntui kiinnostavan enemmän tuulen jokisuulle kasaama valtaisa puuryteikkö.

Matkalla kohti Pembertonia

Duffey Lakella

Seuraava pysähdyspaikka reitillä onkin sitten meille jo aiemmilta reissuilta tuttu Joffre Lake, mitä seuraavat Pembertonin kylä sekä pian sen jälkeen Whistler. Vaikka näissäkin paikoissa on upeita maisemia koko Sea to Sky Highwayn matkalta, täytyy sanoa että kaikkein parhaimmat palat näyttävät olevan lähimpänä Lillooetia. Itse asiassa maisemat olivat niin upeat, että matka pitää tehdä joskus uudelleen, siitäkin huolimatta, että meillä siihen kului vähäisilläkin pysähdyksillä melkeinpä 11 tuntia.

Vaikka reissussa olikin autossa istumista, olimme kuitenkin molemmat yhtä mieltä, että tämä reitti on vaivan väärti päivämatka Vancouverista käsin! :idea:

Teimme saman päivämatkan myös juhannuksena 2015.

(Visited 292 times, 1 visits today)
 

2 vastausta artikkeliin “Automatka vuorten ympäri”

    1. Jaa-a, kun saisi tuon vaimonkin ottamaan välillä valokuvia ja vieläpä niin hyviä, että tulisi valkattua niitä tänne blogiinkin saakka. :-)

      Pääasiallisen kuvaajan kohtalona on olla kuvien ulkopuolella.

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.