Viimeinen työpäivä ja Saksasta lähdön haikeus

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, saimme viimein menneenä tiistaina tiedon hyväksytyistä työluvistamme Kanadaan. Vaikka meillä olikin ollut lähes kolme kuukautta aikaa valmistautua tuohon hetkeen, tuli se lopulta kuitenkin yllättävän nopeasti. Onneksemme Berliinin päässä asiat olivat jo tuossa vaiheessa hyvällä mallilla. Kolmen kuukauden irtisanomisajalla (tyypillistä Saksassa) varustettu asuntomme oli irtisanottu jo lokakuun lopulla, joten sen vuokrasopimus päättyy sopivasti tammikuun loppuun. Olimme myös irtisanoneet jo annalta erinäisiä muita sopimuksia jo joulukuussa niin että ne päättyvät myös tämän kuun loppuun.

Joulukuussa aloitimme myös tavaroidemme myymisen, sillä tarkoituksemme on shipata Kanadaan vain noin kymmenen kuutiota tavaraa. Loput olemme yrittäneet myydä Berliinissä, mikä on osoittautunut ennakoitua helpommaksi hommaksi. Näyttää siltä, että jos vain hinta on oikea, tavara kyllä tekee kauppansa. Olemme myyneet tavaramme lähinnä eBayn ilmaisella Kleinanzeigen-osastolla, joka on suosittu Saksassa. Tavaraa tulee myyntiin sellaista vauhtia, että ilmoituksiaan saa olla uudistamassa parin päivän välein, jotta ne pysyvät edes jonkin aikaa näkyvillä. Myyntiä joudutti, että kirjoitimme kaikki ilmoituksemme saksaksi ja ainoina ehtoina olivat kätevästi nouto sekä maksu käteisellä noudettaessa. Näillä ehdoin kaupaksi kävivät muun muassa sänkymme, sohva, keittiöpöytä ja tuolit, tietokonepöytä, makuuhuoneen kaapistot sekä paljon pientä irtotavaraa. Ainoa myyntiin laitettu esine, jota emme näytä saavan kaupaksi on muovinen joulukuusemme kera kynttelikön. Nyt on vaan niin sesongin ulkopuolinen aika, että edes saksalainen ei tartu todelliseen Schnäppchen tarjoukseemme siitä. Niinpä ainoa ratkaisu lieneekin kiikuttaa kuusi perisaksalaiseen tapaan kadulle, mistä joku sen aivan varmasti ilmaiseksi vie mukanaan.

Sopimuksia ja tavaran myyntiä olimme ehtineet valmistella jo pitkään, joten niiden kanssa meillä ei tullut kiire. Pienellä varoitusajalla tuli kuitenkin viimeinen työpäiväni, joka oli heti ilmoitusta seuraavana päivänä, viime keskiviikkona. Päivä oli erittäin haikea, sillä olen ehtinyt työskennellä Berliinissä samassa firmassa melkein neljä ja puoli vuotta. Se on softa-alalla pitkä aika ja tuossa ajassa onkin nähty paljon muutoksia. Kyseessä on hienosta ajasta, sillä tuona aikana Berliinin-osastomme väkimäärä moninkertaistui voimakkaan kasvun seurauksena, mitä oli hienoa olla todistamassa. Olimmekin Niinan kanssa yhdet pisimpään Berliinin toimistollamme työskennelleistä, mikä on vähän hassua kun ajattelee, että kyseessä oli meille molemmille ensimmäisestä työpaikasta yliopistosta valmistuttuamme.

Koska olimme olleet Berliinin toimistolla niin pitkään, monet mielsivät meidät ikuisiksi berliiniläisiksi. Niinpä ilmoitukseni lokakuun viimeisenä päivänä tulevasta muutostamme Vancouveriin tulikin yllätyksenä kaikille. Tuon jälkeen asiaa on kuitenkin ehditty käsitellä lukuisissa keskusteluissa, minkä lisäksi olen jo toista kuukautta suorittanut tehtävieni pehmeetä handoveria kolleegalleni. Tarkoituksenihan oli päättää työni Berliinissä ennen joululomaa, mutta pitkittynyt työlupaprosessi johti siihen, että olin lopulta tammikuussakin kolme viikkoa toimistolla. Tästä riitti juttua ja kolleegat utelivat joka päivä tilanteen etenemistä. Uteliaisuus oli toki mukavaa, mutta toivottaman hitaan tuntuisen prosessin keskellä se oli joskus tuskastuttavaa. Lopulta menneenä keskiviikkona sain sitten lopultakin kertoa, että nyt se lähtö tuli.

Kolleegamme jäävät kaiketi aidosti kaipaamaan meitä, sillä keskiviikkona toimistolla pidettiin meille pieni tilaisuus. Noin 40 lähintä kolleegaamme saapui paikalle muistelemaan mennyt aikaa, sekä antamaan meille muistoksi hienon Berliini aiheisen taulun. Joukossa on paljon maisemia, jotka ovat liittyneet viimeisiin neljään ja puoleen vuoteen. Taulun takana on lisäksi kiva muistokirjoitus kaikkien nimikirjoituksilla varustettuna, mikä tekee lahjasta ikimuistoisen!

”Dear Klaus + Niina, we are going to miss having both of you here watching our backs, making sure nothing gets lost in the backlog, keeping us honest in bug prioritization and forcing us to do all the boring details right. Wherever you go next, we hope they appreciate you as much as we have. We wish you fun, adventure, great food, and lots of laughter. Don’t forget to keep in touch!”

Ikimuistoinen lahja kolleegoilta

Muisteluiden jälkeen kävimme kymmenen lähimmän työkaverin kanssa yhteisellä lounaalla, minkä perästä iltapäivä menikin pöydän ja laatikostojen siivouksessa. Haikeudella luovutin viimeisetkin tavarani HR:lle ja heitin pitkäaikaisille ystäville hyvästit. Toki muutamat heistä tulevat aivan varmasti vierailemaan luonamme Vancouverissa myöhemmin, mutta sinne on kuukausia, jossei vuosia, aikaa.

Samanlaista haikeutta on ollut ilmassa koko viimeiset kolme kuukautta. Kaikkialla missä on käynyt ja kaikki mitä on tehnyt, on aina tajunnut että kyse on todennäköisesti viimeisestä kerrasta koskaan. Erityisen haikea on jättää mahtava asuntomme, josta kirjoitan tarkemmin vielä jokin päivä.

Kaikki tämä haikeus kertonee sitä, että olemme viihtyneet Berliinissä erittäin hyvin. Sekä työ, että elämä Saksassa (viisi ja puoli vuotta!) ovat olleet mahtavaa aikaa, jota tulee kieltämättä ikävä. Toki selvää on, että elämä Vancouverissa tuonee paljon hienoja hetkiä ja uusia seikkailuja, mutta tässä muuton kynnyksellä se esiin puskevin tunne on silti haikeus. Saksa on kuitenkin meille aina se ensimmäinen ulkomaa, jossa asuimme. Eli ainakin meidän kokemuksen mukaan Seppo Räty olikin hyvin väärässä kuuluisassa mielipiteessään.

(Visited 251 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.