Laskettelureissu Alpeille

Kerrotaanpa heti tuoreeltaan edellisestä viikonlopusta, jonka vietimme Keski-Itävallan Alpeilla lasketellen. Kuten ennen reissua kerroin, idea matkasta tuli eteen sangen pienellä varoitusajalla työkavereidemme toimesta. Onneksi tartuimme tilaisuuteen, sillä matka oli raskas mutta todella mahtava. :-)

Reissu alkoi perjantaina iltapäivällä taksikyydillä töistä lentokentälle. Ennakkoon olimme porukan kesken sopineet, että tällä reissulla nautiskellaan elämästä ja niinpä suhailimmekin viikonlopun aikana kaikki välimatkan porvarityyliin taksilla. Ihme kyllä Tegelin lentokentällä ei ollut alkuunkaan ruuhkaista vaan pääsimme ongelmitta Air Berlinin käyttämän C-terminaalin odotustilaan. Lentokin lähti ajallaan vähän viiden jälkeen ja pian pilvinen Berliini oli takanamme. Lento Salzburgiin oli pituudeltaan hieman alta tunnin, mutta tästä huolimatta Air Berlinin lennolla tarjoiltiin pienet välipalat jokaiselle. Niitä mussutellessa katselimme koneen ikkunasta allamme levittäytyvää Baijerin osavaltiota. Vasta pimeällä ymmärtää miten tiuhaan asuttua Keski-Eurooppa on, sillä kaupunkien ja kylien valoja loisti joka suunnassa pienten metsäkaistaleiden erottamana. Näkymä on hieman erilainen, kuin esimerkiksi Helsinki-Joensuu lennolla.

Salzburgissa oltiin ajallaan ja maankamaralla kimalteli noin kymmenen sentin lumikerros. Koneen rullatessa terminaalille näimme kentän vieressä sijaitsevan Hangar-7 nimellä tunnetun rakennuksen. Kyseessä on Red Bull energiajuomajätin perustajan Dietrich Mateschitzin omistama lasista rakennettu lentokonehalli, jossa säilytetään miljardöörin lentokoneita (huomaa monikko). Rakennukseen on yleisölläkin pääsy ja siellä sijaitsee muun muassa Michelin tähden ravintola. Itse tiesin rakennuksesta ennalta Gran Turismo 5 -pelin kautta, jossa rakennus on mukana yhtenä kuvauspaikkana.

Salzburgin lentokenttä on sangen pieni, joten koneelta kävellään kenttää pitkin terminaalirakennukseen. Tavaramme saatuamme suunnistimme saapumishallin puolelle, jossa meitä odottikin tilaamamme taksi. Salzburgista on matkaa Bad Gasteiniin hieman alta sata kilometriä, josta siitäkin kaksi kolmasosaa taitetaan moottoritietä pitkin. Kahdeksan hengen taksissa minä suostuin istumaan kuskin vieressä ja höpöttelinkin tämän kanssa niitä näitä matkan aikana. Pientä tottumista tosin vaati miehen puhuma voimakas Itävallan murre.

Matka Bad Gasteiniin ei pimeän aikaan tarjonnut kummoisia maisemia. Autosta pystyi erottamaan juuri ja juuri, että ympärillä kohti yötaivasta kohosi jono vuoria. Paljon muuta maisemista ei saanutkaan irti. Puolimatkassa sijainnut Bischoshofenin kylä sai meiltä osakseen muutamat naurut, sillä nykypuhekielessä tämän tunnetun mäkihyppykeskuksen nimellä tarkoitetaan bisseä, eli olutta. Bischoshofenin kylän vierellä oli nähtävissä kaksi valaistua hyppyrimäkeä, tosin meidän silmiimme ne näyttivät yllättävän pieniltä.

Hieman reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Bad Gasteiniin. Tämä 5800 asukkaan pieni kylpyläkaupunki sijaitsee kauniilla paikalla jylhän Gasteinin laakson pohjalla, 1002 metrin korkeudella merenpinnasta. Kaupungin keskusta levittäytyy pienen jyrkänteen reunoille, joten kaupungin kadut ja rakennukset kumpuilevat kauniisti maaston mukana. Taksi vei meidät aivan hotellille saakka, jolla kirjauduimme sisään.


Bad Gastein sekä Gasteinin laakso

Valitsemamme hotelli Miramonte on neljän tähden designhotelli, mikä tarkoittaa uudenaikaista ja tyylikästä sisustusta kautta hotellin. Varauksemme hintaan kuului puolihoito, eli kaikki ruokailut sekä hotellin kylpyosasto olivat käytettävissämme. Hotellissa tarjoiltu ruoka olikin erittäin hyvää ja siinä oli monia hienostuneita yksityiskohtia. Söimmekin hotellilla kaikkina kolmena iltana loistavat neljän ruokalajin illalliset.


Herkullisia alku- ja jälkiruokia

Tyytyväisenä illallisella

Hyvin nukutun yön jälkeen herätys oli hieman ennen kahdeksaa. Televisiossa pyörivä Itävallan laskettelukeskusten sää- ja lumitilanteeseen keskittyvä TW1-kanava oli tirolilaismusiikkeineen hyvää taustahälyä aamutoimien lomassa. Vahvan buffet-aamiaisen syötyämme otimme taksin keskustaan. Keskustassa suuntasimme aivan hiihtohissien läheisyydessä sijaitsevaan Intersporttiin, josta vuokrasimme välineemme. Intersportissa välinevuokrauksesta oli tehty helppoa ja sujuvaa. Ensiksi täytettiin tietokoneella muutama perustieto itsestään, jonka perusteella tulostunutta lappua vastaan sai sitten välineet tiskiltä. Mainittakoon vielä, että simppelistä tietokoneohjelmasta löytyi kielenä jopa suomi. :o

Näkymä hotellilta aamusella

Hyvälaatuiset välineet saatuamme suuntasimme hisseille. Päivän rinnelippu kaikkiin Gasteinin laakson rinteisiin maksoi 42 euroa hengeltä, mikä on ihan linjassa Suomen laskettelukeskusten hintojen kanssa. Tässä tapauksessa rahalleen saa vain paljon paremman vastineen. Liput ostettuamme nousimme gondolihissin kyytiin ja aloitimme matkan kohti Stubnerkogel nimisen vuoren huippua. Matka huipulle kesti noin kymmenen minuuttia, mutta kätevästi hissiä ei tarvinnut matkalla vaihtaa. Yhä ylemmäs noustaessa kävivät maisemat yhä huikeammiksi ja puurajan jäätyä taakse aukeni takanamme koko Gasteinin laakso. Aurinko paistoi kirkkaana siniseltä taivaalta, mikä yhdessä ympäröiviin lumihuippuihin oli upea näky.

Huipulla 2250 metrin korkeudessa kävi etelän suunnasta melkoinen tuuli, joten päätimme lähteä laskeutumaan kohti Angertalin laaksoa pohjoisessa. Aivan normaalitasoisena laskettelijana piti hetken tottua huimissa korkeuksissa kulkeviin rinteisiin, jotka olivat paikoin sangen kapeita. Tällaista korkeanpaikankammoista laskijaa pisti myös hirvittämään se, miten kaikissa paikoin ei nähnyt alkuunkaan miten rinne laskeutuisi. Ainoa mitä oli nähtävissä, oli kaukana alempana häämöttävä laakso. Se pisti paikoin hieman huippaamaan. Lisäksi paikoin kapeilta siirtymärinteiltä oli melkoiset pudotukset alemmas ilman mitään aitoja, joten tarkkana piti olla.

Lasku Angertaliin oli mitaltaan seitsemän kilometriä. Tämän mittaisia rinteitä ei enää lasketa yhdellä rykäisyllä, vaan matkalla pitää seisahtaa useammankin kerran huilaamaan. Muuten jalkojen hapotus on aivan mahdoton ja virheiden vaara kasvaa. Alhaalta Angertalista lähtee hissejä kahdelle vuorelle, joista valitsimme Hohe Scharten suunnan. Aivan vuoren huipulle 2300 metriin päästäkseen pitää matkata gondolihissin sekä kahden tuolihissin kautta. Maisemat yhä ylemmäs mentäessä ovat aivan mielettömät ja niitä on pitkien hissimatkojen aikana aikaa ihailla. Ihanasti tuuli ei käynyt tälle vuorelle ollenkaan, joten auringonpaisteessa oli paikoin jopa lämmin lasketella.

Päivän toisena mäkenä päätimme laskea vuoren huipulta laakson pohjalle yltävän peräti 10,4 kilometrin mittaisen rinteen. Kyseessä on Itä-Alppien pisin rinne, jonka alkuosuus on erittäin mukava laskettava. Rinnettä vain riittää ja riittää. Itse asiassa kyseinen rinne on niin pitkä ja moneen suuntaan haarautuva, että en tiedä laskimmeko lopulta millaisen version mäestä. Muuten hyvä kyltitys teki pienet tepposet aivan alhaalla, minkä johdosta laskimme Niinan kanssa vahingossa parkkialueelle. Virhe ei ollut iso, mutta ärsytti se silti kävellä monoilla viereiselle hissiasemalle.

Asemalta nousimme ylös ensiksi 120 hengen funikulaarihissillä. Vaihtoasemalla vaihdoimme suureen 80 hengen gondolihissiin, jonka kanssa pääsimme 2050 metrin korkeudelle Schlossalm nimisen vuoren laelle. Tässä vaiheessa kello oli jo puolessa päivässä, joten ruokailimme paikalla sijaitsevassa ravintolassa. Hinnoissa oli melkoisesti alppilisää, sillä isohko hamppariateria kustansi noin 12 euroa. Onneksi ruoka oli sentään hyvää.


Gastein laakson maisemia Sclossalmin huipulta

Iltapäivällä laskimme sekä Schlossalmin että Hohe Scharten rinteitä, jotka olivat loistavat. Rinteet olivat pääasiassa miellyttävän loivia, sisältäen vain muutamia jyrkempiä kohtia. Ja mikä parasta, rinteillä oli runsaasti leveyttä kaarrella. Alpeilla rinteet ja nousut ovat niin pitkiä, että reiluun kahteen tuntiin ehdimme laskea yhteensä neljä rinnettä. Koska hiihtokeskukset menevät kiinni jo puoli viideltä illalla, aloimme tuon jälkeen jo suunnata takaisin kohti Stubnerkogelia. Vuoren huipulla katsastimme sinne kahden hissiaseman välille rakennetun 140-metrisen riippusillan, joka 2300 metrin korkeudellaan on Euroopan korkeimmalla sijaitseva riippusilta.

Riippusilta korkeuksissa

Tässä vaiheessa minulla ja Niinalla alkoi päivä painaa jo siinä määrin, että lähdimme laskeutumaan sangen jäistä rinnettä väliasemalle. Siellä oli aika ottaa sukset jalasta ja matkata hissillä alas. Alhaalla odottelimme muuta ryhmäämme hetken aikaa, minkä jälkeen istuimme pienen tovin after skissä. Taksilla hotellille palattuamme kävimme kokeilemassa hotellin ihan pätevän sauna- ja kylpyosaston. Saunassa me suomalaiset savustimme saunallisen ötzejä pois lauteilta. Illalla nautimme jälleen loistavan illallisen, minkä jälkeen uni jo maittoikin.

Sunnuntai valkeni jopa lauantaita kauniimpana ja aivan koko päivän taivas oli täysin pilvetön. Loistavana päätöksenä suuntasimme Sportgasteinina tunnetuille rinteille aivan Gasteinin laakson pohjukassa. Ilmaisella skibussilla paikan päälle matkasi Bad Gasteinista noin vartin verran. Matkalla ehdimme ihailla jylhiä maisemia ympärillämme, sekä kahta hullua, jotka kiipeilivät kymmenien metrien korkeudessa pystysuoralla jääseinämällä! Kavereita ei näkynyt enää iltapäivällä, joten pääsivät kaiketi alas jollain keinolla…

Sportgasteinin ala-asemalta johtaa gondolihissi aivan Kreuzkogel vuoren huipulle. Yläasema sijaitsee 2686 metrin korkeudella, mikä on Gasteinin laakson korkein piste. Kaikki Sportgasteinin rinteet lähtevät täältä, joten paikka tulee päivän aikana tutuksi. Maisemat yläasemalta alas laaksoon ovat aivan mielettömät ja kuva pystyy kertomaan vain hämärästi etäisyyksistä.

Hissi 2686 metrin korkeuteen

Gasteinin laakso Kreuzkogelin huipulta

Iloinen lasketteluporukkamme

Itse Sportgasteinin rinteet olivat sanalla sanoen täydelliset! Päivän aikana rinteissä ei ollut kertaakaan ruuhkaista, vaan näitä erittäin leveitä rinteitä sai päästellä aika huoletta. Ja niinhän me päästelimmekin! Leveitä, pituudeltaan noin kolmen ja puolen kilometrin, rinteitä oli mukava lasketella omaan tahtiin ylä- ja ala-aseman välillä. En ole aivan varma sijaitsevatko Sportgasteinin rinteet jäätiköllä, mutta paikka on joka tapauksessa niin korkealla (ala-asemakin kahdessa tonnissa), että siellä pystyy varmasti lasketella pitkälle loppukevääseen saakka.

Merkitsemätön musta rinne

Aaah, Alpit ja aurinko!

Innostumisen tuoksinassa nähtiin komeita kaatumisiakin. Varsin loistava oli työkaverimme näytöstyyliin aikoma kaarros kameran edestä, joka kuitenkin päättyi lumipöllyyn kuvaajan (minun) alitse. Onneksi kellekään ei kuitenkinaa käynyt mitenkään ja tapauksesta piisasikin hupia piisasi koko loppu päiväksi.

Kaatuminen näytöstyyliin

Niina näyttää how it’s done

Sunnuntai olikin minulle, Niinalle sekä yhdelle kaverillemme viimeinen laskettelupäivä. Maanantaina muiden noustessa mäkeen vielä viimeiseksi päiväksi, me suuntasimme heti aamusta Bad Gasteinin juna-asemalle. Siellä nousimme Alppien alitse tulevaan IC-junaan kohti Dortmundia! Kyllä vain, juna olisi vienyt jopa entiseen asuinkaupunkiimme saakka Länsi-Saksaan, mutta meille riitti puolentoista tunnin matka Salzburgiin. Asemalta olisi päässyt myös toiseen suuntaan aina Belgradiin (Serbia) saakka, tosin matkaan olisi tarvinnut aikaa pitkälle iltaan saakka.

Juna Dortmundiin

Maisemat matkalla Salzburgiin olivat aurinkoisen upeat. Puolimatkassa junan ikkunasta näkyi korkealla kukkulalla sijaitseva komea Festung Hohenwerfenin linnoitus. Kyseinen linnoitus on Salzburgissa sijaitsevan Festung Hohensalzburgin ”sisarlinnoitus”, sillä nämä samanlaiset linnat on molemmat rakennettu 1000-luvulta.

Festung Hohenwerfen junan ikkunasta

Harmillisesti koko viikonlopun nauttimamme sinitaivas katosi harmaiden pilvien taakse aivan viimeisen tunnelin jälkeen. Onneksi perillä Salzburgissa ei sentään satanut, mutta ilma oli silti tuulinen ja hyvin kolea. Yhteensä junamatka Bad Gasteinista Salzburgiin kesti puolitoistuntia, joten ainakin tällä välillä juna on huomattavasti autoa hitaampi kulkuneuvo. Vuorien keskellä kun juna ei pääse kovin lujaa kulkemaan ja pysähdyksiäkin on lukuisia pientenkin kylien kohdalla. Silti juna on autoa rauhallisempi ja huolettomampi kulkuneuvo, jonka kyydissä ehtii nauttia maisemista aivan erilaiseen.

Itävallan neljänneksi suurin kaupunki Salzburg on noin 150 000 asukkaan elinvoimainen keskus aivan Alppien kyljessä. Alpit todellakin alkavat heti Salzburgin eteläpuolella, joten kauniilla ilmalla maisemat lienevät upeat. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tuona maanantaina ollut, sillä vuoret peittyivät matalalla roikkuviin pilviin. Perille saavuttuamme jätimme rinkkamme täydellisessä remontissa olleen juna-aseman säilytykseen ja jatkoimme kävellen kohti keskustaa. Etäisyydet pienessä kaupungissa ovat lyhyet, joten vierailijan ei ole tarvetta turvautua kaupungin sangen laajaan bussi- ja johdinautoverkostoon.

Portti Mirabellin linnalle

Keskustan liepeillä etsimme ensiksi ruokapaikan. Lounaan syötyämme kapusimme keskustassa sijaitsevalle Kapuzinerbergin kukkulalle. Siellä sijaitsevan luostarin lähettyviltä aukeavat hyvät maisemat yli Salzburgin. Kaupungin uudessa osassa ei ole niinkään nähtävää, mutta Salzach-joen varrelle levittäytyvä vanha kaupunki on kaunis. Se onkin päässyt UNESCO:n maailmanperintölistalle hyvin säilyneenä barokkiarkkitehtuurin esimerkkinä. Vanhan kaupungin yllä kohoaa jo mainittu Hohensalzburgin linnoitus, joka on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoituksista. Vaikka linna näyttikin kiintoisalta ulkoa, emme kuitenkaan tällä kertaa jaksaneet kivuta sille. Sen sijaan kävelimme Salzburgin vanhaan kaupunkiin, jossa nähtävyys numero yksi on kaupungin kuuluisimman asukkaan, säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791), synnyintalo. Talon nähtyämme kahvittelimme lähellä sijaitsevassa Mozart Cafessa. Tunnelmallisen kahvilan takahuoneessa vanhat miehet pelasivat shakkia ja naiset joivat kahvia. Kahvilassa soi tietenkin nimikkosäveltäjän musiikki, jopa vessassa.

Salzburgin vanha kaupunki sekä Hohensalzburgin linnoitus

Mozartin synnyinkoti

Salzburgissa on asunut Mozartin lisäksi myös muita kuuluisia ihmisiä. Muun muassa fyysikko Christian Doppler, joka keksi niin kutsutun Doppler-ilmiön, on asunut kaupungissa. Myös ”Jouluyö, juhlayö” kappaleen säveltäjä Josef Mohr on kuljeskellut Salzburgin katuja.

Vanhan kaupungin McDonalds

Vanhasta kaupungista kävelimme hiljalleen takaisin kohti rautatieasemaa. Rinkkamme noudettuamme otimme taksin lentokentälle, jossa tapasimme jälleen lopun porukastamme. Kolmas laskettelupäivä oli ollut kuulemma kaikin puolin loistava, mutta ei kyllä ollut huono meidänkään päivä Salzburgissa. Harmaa sää nyt ei ollut parhain mahdollinen ja varmaan sen johdosta Salzburgista jäi vähän harmaa mielikuva. Silti ajallisesti ehdimme näkemään kaupungissa kaiken haluamamme, joten meidänkin päivämme oli onnistunut.

Hauska liikennevalo Salzburgissa

Paluulento Berliiniin oli nopea ja kotona olimme ennen iltakymmentä. Laskettelureissumme Alpeille oli ollut erittäin onnistunut ja oli hienoa että lähimme reissulle mukaan. Ja vaikka kaksi raskasta päivää mäessä olikin ihan tarpeeksi minulle ja Niinalle, ei voi kiistää etteikö vastaavanlaiselle reissulle olisi kiva lähteä uudelleenkin. Koko muu seurueemme on suuntaamassa eri puolille Alppeja vielä uudestaan kevään aikana ja yhteiesestä reissustakin oli kevyttä puhetta. Saapa siis nähdä josko tämä kausi on meiltä jo ohitse, taikka ei. :wink:

(Visited 1 876 times, 1 visits today)
 

Yksi ajatus artikkelista “Laskettelureissu Alpeille”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.