Monen lempinimen Vancouver

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sama pätee varmaan myös mieluisiin paikkoihin. Tällä mittarilla Vancouver lieneekin erityisen rakastettu kaupunki, sillä kaupungilla on enemmän kuin paljon lempinimiä. Osa näistä on sangen osuvia kuvauksia kaupungista ja paikallisesta elämästä, osan ollessa ehkä hieman vähemmän mairittelevia. :roll:

Vancity lienee yleisin Vancouverista käytetty lempinimi. Puhekielessä Vancouver lyhentyy monesti muotoon Van, mihin on loogista lyödä perään city korostamaan, että puhe on itse kaupungista. Hassua kyllä, Vancity on myös paikallisen osuuspankin nimi (koko nimi on Vancouver City Savings Credit Union, mutta se on lyhennetty Vancityksi), joten termiä käytettäessä on syytä olla tarkkana siihen liittyvän kontekstin kanssa.

Kaksi muuta yleisesti käytettävää lempinimeä ovat Raincity sekä Fogcouver. Nimet eivät tarvinne sen suurempia selityksiä, sillä Vancouverissa sataa paljon ja talvisin sumuista. Sadetta saadaan keskimäärin 161 päivänä vuodessa ja vettä tulee keskustassa 1588 millimetriä. Vuorten juurella vettä tulee puoli metriä enemmän, lentokentän tienoilla puoli metriä vähemmän. Lukemaan saa hieman perspektiiviä, kun miettii että se on yli tuplasti normaalisti sateisena pidettyä Lontoota enemmän. 8O

Raincity ja Fogcouver

Vaikka lukemat kuulostavatkin synkiltä, on Vancouverin sateisuus kuitenkin ainakin omasta mielestämme liioiteltua ja ei ollenkaan niin paha asia kuin jotkut saavat sen kuulostamaan. Kaunista keliä on tarjolla varsinkin kesällä, johon mahtuu yleensä jopa parin kuukauden mittainen rutikuva jakso, joten kelin voidaan sanoa olevan vaihteleva ja tarjoavan kaikkea mahdollista.

Vancouver on äärimmäisen etninen kaupunki ja 52% kaupungin asukkaista puhuu ensimmäisenä kielenään jotain muuta kuin englantia. Eikä tämä kieli ole maan toinen virallinen kieli ranska, vaan pikemminkin kantoninkiina ja mandariini. Suuren kiinalaisvähemmistönsä vuoksi Vancouveria kutsutaankin joskus Hongcouveriksi, mikä on selvä viittaus Hong Kongiin.

Kaupungeilla onkin yhteistä, sillä 90-luvulla Hong Kongista muutti tuhansia varakkaita hongkongilaisia Vancouveriin (ja muualle Kanadaan) ennen kuin Britannia palautti alueen Kiinan haltuun vuonna 1997. Tällä tulijavirralla saattoi olla myös vaikutuksensa Vancouverin rakentumiseen tornitalojen kaupungiksi. Monet Yaletownin ensimmäiset lasitornit nimittäin rakennettiin hongkongilaisten liikemiesten rahoilla ja voi olla että sikäläisten tottuminen pilvenpiirtäjäasumiseen vaikutti korkeiden tornien nousuun. Vaikka Vancouver onkin paljon Hong Kongia pienempi kaupunki, on kaupunkikuvassa joitain samoja piirteitä ja vierustaahan kumpaakin kaupunkia myös meri sekä vehreät vuoret. :idea:

Hongcouverin lasikaupunki

Lasin kyllästämästä uudenaikaisesta arkkitehtuurista juontuen Vancouveria kutsutaan joskus myös lasikaupungiksi (City of Glass), tosin nimitys toimii moniin muihinkin voimakkaasti kehittyviin kaupunkeihin Kanadassa ja muualla. Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, että Vancouverin arkkitehtuuri on suosinut lasia viimeiset 25 vuotta merkittävänä rakennusmateriaalina.

Vancouverin asuntomarkkinat ovat myös kuumat sijoitusmarkkinat ja ulkomaalaisten sijoittajien on sanottu tekevän kaupungista Resort Townin eli kaupungin jossa on vähän elämää kun suurin osa kaupunkilaisista vain vierailee täällä kauniin kelin sattuessa ja asuu muun ajan toisaalla. Maineessa on jonkin verran perää, sillä yhdet meidänkin naapurimme vierailevat täällä sijaitsevassa asunnossaan vain kesäisin. :roll:

Vansterdamiksi kaupunkia kutsutaan puolestaan (yllätys, yllätys) hollantilaisen esikuvansa mukaisesti. Suhtautuminen mietoihin huumeisiin ja erityisesti kannabikseen (marihuana) on koko Pohjois-Amerikassa Suomea ja Eurooppaa huomattavasti sallivampaa, mutta Vancouverissa pilvenpolttoa ymmärretään vielä keskimääräistäkin enemmän. Tilastojen mukaan peräti 14,2% British Columbian asukkaista (asukasluku 4,4 miljoonaa) myöntää pössytelleensä viimeisten 12 kuukauden aikana. Lukema on hurja ja vain itärannikon Nova Scotiassa päästään hieman tätä korkeampaan lukemaan.

Lukema on silti helppo uskoa, sillä marihuanan haju pistää nenään erityisesti kesäisin puistoissa ja uimarannoilla. Vaikka pössyttelijät ovatkin sangen harmitonta porukkaa, on passiivinen kannabissavun haistelu silti todella ärsyttävää, sen voimakkaan hajun vuoksi. Yleisyydestään huolimatta marihuana on kuitenkin laiton päihde, mutta sen avoimestakaan käytöstä kirjoitetaan harvoin sakkoja. Laillinen status saattaa olla myös lähivuosina muuttumassa, sillä rajan eteläpuolella Washingtonin osavaltiossa hyväksyttiin jo viime vuonna viihdekäyttöinen pilvenpoltto ja täälläkin yleinen ilmapiiri katsoo sen nykyisin melko suotavaksi toiminnaksi.

Toinen sallivasta mietoihin huumausaineisiin suhtautumisesta juontuva nimi on Lotusland. Nimi viittaa antiikin Homeroksen Odysseiaan, jossa sankari vierailee maassa, jonka asukkaat nauttivat tavanomaisesti narkoottisesta huumeesta. Nimen teki aikanaan tunnetuksi paikallisen sanomalehden toimittaja päihteitä käsittelevissä kirjoituksissaan ja nimi on jäänyt ihmisten puheisiin.

Hollywood North juontuu puolestaan kaupungin laajasta elokuva- ja televisiotuotannosta, joka on merkittävä elinkeino Vancouverissa. Kaupungissa kuvataan Hollywood-elokuvia kolmanneksi eniten heti Los Angelesin ja New Yorkin jälkeen, ja toiminta tuo kaupunkiin miljardeja dollareita. Pohjoinen sijainti oikeasta Hollywoodista on tietenkin selitys lempinimen jälkimmäiselle osalle.

Kuvauksia kaupungilla

Monesti pintaan nouseva nimi on No Fun City. Vaikka Vancouver onkin upea paikka asua ja tarjoaa uskomattomat harrastusmahdollisuudet, koetaan sen kulttuuri- ja iltaelämä toisinaan pieneksi. Minusta tapahtumia ja erilaisia menopaikkoja on ihan kivasti ja moneen makuun, mutta eihän tämä varmastikaan vedä vertoja paljon suuremmalle Torontolle tai ulkomaisille bilekaupungeille, kuten Berliinille. Minusta mitään varsinaista ongelmaa ei ole, mutta nimi tulee silti hyvin usein esille netin keskustelupalstoilla. :-)


Ei mitään hauskaa tekemistä?

Viimeisin lempinimi on ehkä yksi suosikkini, nimittäin Terminal City eli päätekaupunki. Nimellä on kaksi merkitystä, joista ensimmäinen maantieteellinen. Vancouver on Manner-Kanadan läntinen päätepiste ja tänne maata halkova junarata päättyy. Nimellä on myös toinen merkitys siitä, että Vancouveriin muutetaan monesti pysyvästi. Se ei ole tyypillinen kauttakulkukaupunki uusille maahanmuuttajille, vaan moni rakastuu kaupunkiin ja jää tänne iäksi.

Moni kanadalainen myös muuttaa Vancouveriin (tai sen ympärysalueille) vanhuuden päivillään nauttimaan Kanadan leudoimmasta ilmastosta ja lumi- sekä pakkasvapaista talvista. Varsinkin White Rock on suosittu vanhusten asuinpaikkakunta, kuten myös koko Vancouver Islandin saari rannikon edustalla. Monille näille ihmisille Vancouver onkin kirjaimellisesti se viimeinen asuinpaikkakunta.

Päätekaupunki monelle tarinalle

Nimitys on mielestäni ajatukseltaan kaunis ja voin kyllä allekirjoittaa sen, että Vancouver on fantastinen korkean elämänlaadun asuinkaupunki. Jos kaupungin kalleus ja suomalaisittain kaukainen sijainti ei haittaa, en näe mitään syytä miksei Vancouverissa voisi kuvitella elävänsä vaikka koko loppuelämänsä. Moni näin päätyykin tekemään.

Kuten edeltä näkee, on Vancouver monen lempinimen kaupunki. Hauskaa on, että näitä lempinimiä näkee myös oikeasti käytettävän keskustelupalstoilla, lehtiartikkeleissa sekä ihmisten puheissa. Meille Vancouver on edelleen ennen kaikkea Vancouver, mutta on pakko sanoa että ainakin Vancityä tulee joskus käytettyä itsekin. Ja enkä silloin tarkoita pankkia. :wink:

(Visited 181 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: