Samsung Store

Keskiviikkona vietettiin Burnabyn Metrotownin kaupunginosassa sijaitsevassa jättimäisessä Metropolis-ostoskeskuksessa uuden Samsung Storen avajaisia. Liike on eteläkorealaisen elektroniikkavalmistajan ensimmäinen ”elämyskauppa” koko Pohjois-Amerikassa. Kyseessä on hyvin Apple Storen kaltainen konsepti ja myös Samsungin pyrkimys on tehdä tuotteitaan entistä tunnetumpia suurelle yleisölle sekä nostaa imagoaan.

Mantereen ensimmäisen liikkeen perustaminen Vancouverin metropolialueelle juontaa juurensa vuoden 2010 Vancouverin talviolympialaisiin. Samsung oli olympialaisten pääsponsoreita ja heillä oli tuolloin kaupungilla monia tuote-esittelypaikkoja. Samsung totesi yhteistyön olleen niin sulavaa, että päätti perustaa ensimmäisen liikkeen juuri tänne. Metropolis-ostoskeskuksen valinta paikaksi oli yritykselle sangen helppo päätös, sillä tämä Vancouverin naapurikaupunki Burnabyn puolella sijaitseva ostoskeskus on koko British Columbian provinssin suurin. 450 liikettä ja noin 166 000 neliötä liiketilaa tekevät ostoskeskuksesta myös koko Kanadan toiseksi suurimman. Asiakasvirrat ostoskeskuksessa ovat siis melkoiset ja varsinkin aasialaiset maahanmuuttajat suosivat Metropoliksessa asioimista.

Itse en ole kovin kiinnostunut Samsungin tuotteista, mutta ajoimme huviksemme perjantaina töistä lounaalle Metropolikseen. Käväisimme myös Samsung Storessa, joka osoittautui sangen pieneksi liikkeeksi ihan hyvällä sijainnilla ostoskeskuksessa. Samsungin laitteita oli räpläämässä kymmeniä ihmisiä, joten ainakin alkukiinnostusta tuntui riittävän. Nähtävillä on älypuhelimia, tabletteja, läppäreitä sekä kameroita. Televisioita pieneen liikkeeseen ei ole mahtunut näytille.

Käynnin perusteella en näe mitään tarvetta lähteä Metropolikseen varta vasten Samsung Storea katsomaan, mutta tietenkin jos harkitsee valmistajan tuotteiden ostamista voi olla miellyttävää käydä kokeilemassa laitteita henkilökohtaisesti. Paikalla on myös henkilökuntaa, jonka pitäisi tarjota esittelyä eri laitteiden toiminnasta yhteen. Alla on vielä pieni esittelyvideo Vancouver Sun -lehden sivuilta.

(Visited 55 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.