Vaimo Australiassa

Niinalla on riittänyt uudessa työpaikassaan matkustamista. Ensimmäisen vuoden aikana hän on käynyt kahdesti Washingtonissa ja kaksi kertaa Torontossa. Nyt edessä oli kuitenkin selvästi pisin työreissu tähän mennessä, nimittäin kaksi viikkoa Sydneyssä. Niina lähti pitkälle matkalleen viime viikon perjantaina ja on ollut Australiassa nyt pian viikon ajan.

Lentomatka Australiaan on aina pitkä. Vancouverin ja Sydneyn välillä on Air Canadalla suora 15 tunnin lentoreitti yli Tyynen valtameren. Huomattavasti halvemmaksi ratkaisuksi osoittautui tehdä välipysähdys Hong Kongissa, mikä lisäsi matka-aikaa kuitenkin noin 10 tunnilla. Tämä ei ollut kuitenkaan katastrofi, sillä tämän mittaisia reissuja on lupa matkustaa bisnesluokassa. Hong Kongin kautta lennettäessä lentoyhtiönä toimi myös maailman parhaisiin kuuluva viiden tähden Cathay Pacific. Tällaisella kyydillä matka ei tuntunutkaan enää niin pahalta, vaikka yläilmoissa saikin viettää vuorokauden verran. :o

Niina lähti Vancouverista matkaan perjantaina kello yksi iltapäivällä. 14 tunnin lento Hong Kongiin vei yli kansainvälisen päivämäärärajan ja hän oli perillä iltaseitsemän aikaan – lauantaina. Siitä oli vielä reilun 9 tunnin jatkolento Sydneyhin, jossa Niina oli perillä aamuyhdeksän aikaan – sunnuntaina. Hänen näkökulmasta matkaan kuluikin melkein koko viikonloppu. Kiitos yleellisen bisnesluokan reissu ei ollut kuitenkaan mahdottoman paha rasti ja iso osa ajasta meni mukavasti leveissä istuimissa nukkuessa. Perilläkin jetlagista vaimoani odotti viiden tähden hotelli koko matkan ajaksi – ei hassumpaa. :wink:

Yhteydenpito Australiaan on hieman hankalaa, sillä Vancouverin ja Sydneyn välinen aikaero on peräti 19 tuntia. Tätä helpompi onkin laskea täkäläisestä kellosta viisi tuntia taaksepäin ja lisätä päälle päivä. Eli kun tätä nyt kirjoittaessani minulla on täällä Vancouverissa torstai-ilta, on Sydneyssä jo perjantai-iltapäivä ja viikonloppu aivan hollilla.

Laitan Niinan retkestä kuvia hänen palattuaan reissusta, hänellä kun on mukana uusi Lumiani. Sitä ennen olen itse verestänyt muistojani häämatkastamme Australiaan, josta on nyt nähtävillä ensimmäinen osa kymmenillä uusilla kuvilla varustettuna. :-)

Eikä Niinan matkustuskuukausi edes pääty kotiutumiseen ensi viikon perjantaina. Vain viisi päivää tämän jälkeen hän lähtee joululomalle Suomeen. Hänelle kertyykin joulukuussa lentomatkaa lähes 60 000 kilometriä. Se on 1,5 kertaa maailman ympäri! 8O

(Visited 107 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.