Jäätävää joulua Chicagosta!

Huomenna on joulukuun 24. päivä ja joulu on jälleen täällä. Viime vuonna joulumme meni Suomessa perinteisissä merkeissä, mutta tänä vuonna olen matkalla poikki Amerikan veljeni kanssa. Saavuimme eilen sunnuntaina lumisesta Milwaukeesta tänne hyytävän kylmään Chicagoon, jossa tätä viestiäni nyt kirjoitan. Chicagossa ei ole lunta maassa, vaikka joulupäivänä sitä saattaa tännekin hieman tupruttaa. Milwaukeessa lunta tuli kuitenkin aivan myräkkänä ja siellä joulu on siis takuuvarmasti valkoinen.

Mutta kylmää Chicagossa on, todella kylmää. Tänään aatonaattona oli kaunis pakkaspäivä ja elohopea pysytteli koko päivän -14 Celsius-asteen paikkeilla. Viiman kanssa pakkasen purevuus oli noin -25 astetta, mikä selittää miksi näpit olivat aivan jäässä päivän valokuvausreissun jäljiltä. Jäätävä keli ei edes helpota huomenna jouluaattona ja niinpä tämä joulu meneekin varmasti pitkälti sisätilan lämpimässä käpristellessä.

Kylmistä tunnelmista huolimatta matkamme on ollut tähän saakka onnistunut ja kiintoisia maisemia on riittänyt. Täältä Chicagosta jatkamme joulupäivänä kohti etelää ja St. Louisia Missourin puolella. Ehkäpä siellä alkaa hiljalleen löytymään sitä lämpöäkin…

Toivotankin blogini lukijoille oikein mukavaa ja rauhallista joulua, missä ikinä sitä vietättekin! :P

(Visited 98 times, 1 visits today)
 

Yksi ajatus artikkelista “Jäätävää joulua Chicagosta!”

  1. Terveiset mustan joulun keskeltä. Täällä on paisti uunissa, piirakat valmiina ja sauna lämpiämässä :) <3

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.