Jouluinen Sydney

Joulu on jo kaukainen muisto, mutta ehdin vasta nyt laittamaan muutamia kuvia Niinan joulukuun alussa tekemästä kahden viikon työmatkasta Australiaan. Kuten jo tuolloin kerroin, matka Vancouverista Sydneyhin oli pitkä Hong Kongin kautta kierrettäessä ja matkaan kului vuorokausi suuntaansa lentokoneessa. Onneksi kaikki lennot olivat bisnesluokassa ja vieläpä maailman parhaisiin lentoyhtiöihin lukeutuvan Cathay Pacificin siivillä. Niinan mukaan lentomatka tuntuikin huomattavasti lyhyemmältä kuin se oikeasti oli ja hän saapuikin perille hyvin levänneenä.

Hong Kongissa lentoa vaihtamassa

Perillä Sydneyssä oli vastassa hieman erilainen talvikeli. Maapallon toisella puolella nimittäin vietetään loppuvuodesta keskikesää ja niinpä aurinkoa ja lämpöä olikin riittämiin. Lämpötilat olivat koko kaksi viikkoa +25 asteen hujakoilla. 8)

Kaunis kesäpäivä Sydneyssä

Ihmisiä ilta-aikaan kaupungilla

Koska kyse oli työreissusta, ei keleistä kuitenkaan kerennyt nauttia päivisin jolloin aika kului toimistolla työasioiden parissa painiskellessa. Onneksi sentään Sydneyn toimistomme sijaitsee kauniilla paikalla 13. kerroksessa ja sieltä aukeaa nätti maisema Darling Harbourin suuntaan. Maisema tulee kuitenkin valitettavasti pian estymään naapuritontilla jo nousevan jättimäisen rakennusprojektin myötä. Näyttävä oli myös hotellihuoneen 18. kerroksesta aukeava maisema. Vieressä kun kohosi muun muassa Australian korkein rakennelma, 309-metrinen Sydney Tower.

Toimiston maisema

Hotellihuone Sydney Towerin juurella

Niinalla olikin aikaa katsella Sydneyn maisemia lähinnä iltaisin. Onneksi sentään kesän vuoksi pimeä laskeutui vasta iltamyöhällä. Niina kierteli kahden viikon aikana lähinnä jo häämatkaltamme tutuilla Darling Harbourin sekä Circular Quayn alueilla. Kaikkialla oli koristeltu lähestyvää joulua varten, mutta joulun tunnelmaa oli kuulemma kuitenkin vaikea tavoittaa keskellä lämmintä kesää. Veikkaan, että kyseessä on asia johon ei pohjoiselta pallonpuoliskolta oleva tottuisi koskaan. 🙄

Joulukoristuksia Darling Harbourin alueella

Joulukuusi keskustassa

Niinan kanssa oli matkan jälkeen kiintoisaa keskustella Sydneyn jättämästä vaikutelmasta. Kävimme kaupungissa viimeeksi vuonna 2009, mistä kaupunki ei vaikuttanut muuttuneen sen suuremmin. Sydney on edelleen turvallisen ja mielenkiintoisen oloinen kaupunki siellä kaukana jossain. Vancouverin ohella myös Sydney on jatkuvasti maailman parhaiden asuinkaupunkien kärjessä. Olimme kuitenkin yhtä mieltä ettei Sydney siltikään vaikuta yhtä viihtyisältä asuinkaupungilta. Sydneyssä nimittäin ihmiset asuvat huomattavasti Vancouveria vähemmän keskustassa, minkä vuoksi siellä on ilta-aikaa hiljaista muutamaa turistialuetta lukuunottamatta. Ja vaikka Sydneyssäkin meri on lähellä, ovat kaupungin rantaraitit vähemmän viihtyisästi rakennettuja kuin meillä täällä Vancouverissa.

Sydneyn kaksi kuuluisaa

Risteilualus vierasilla

Vancouverin eduksi on laskettava myös, että Sydney tuntuu olevan aivan tolkuttoman kallis kaupunki. Vancouver on Pohjois-Amerikan kallein kaupunki ja todella kallis paikka elää, mutta Niinan kertoman mukaan Sydney on vielä eri luokkaa. Ruoka varsinkin on todella kallista Australiassa, mikä on seikka mitä en itse tarkkaan muista. Australialaisten onneksi palkat ovat kuitenkin korkeampia Sydneyssä, mikä varmaan kompensoi asiaa jonkin verran. Hassua vain ettei asia jäänyt aiemmalta reissultamme mieleen tai sitten Sydney on vain kallistunut roimasti viime vuosina. ❓

Tiedä häntä, mutta kokonaisuudessaan Niinan reissu oli mielenkiintoinen ja työn puolesta erittäin onnistunut. Ainoa avoimeksi jäänyt kysymys onkin, josko hänellä on vielä uudelleen tarve matkustaa kaupunkiin. Jos tällainen tilaisuus tulee, niin tulen kyllä vakavasti harkitsemaan mukaan lähtemistä. 😮

Oheiset kuvat on kaikki kuvattu Nokia Lumia 1020:llä.

(Yhteensä 620 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.