Travel Blog Awards 2013

Blogikirjoituksella voi tehdä nykyisin rahaakin ja jotkut harvat kuulemma jopa elättävät sillä itsensä. Minulle blogi ei kuitenkaan ole rahanlähde tai ammatti, vaan harrastus ja nettipäiväkirja, kuten blogeja vielä vuosia sitten kutsuttiin. Blogini toimii itselleni pysyvänä muistona menneistä tapahtumista ja jos se siinä samalla tarjoaa jollekin toiselle arvokasta tietoa elämästä ulkomailla ja matkailusta tiettyihin kohteisiin, olen siitä erittäin iloinen. Rahaa en tee blogillani penniäkään, vaikka muutamia yhteistyökutsuja on aina välillä ollutkin. Olen kuitenkin halunnut pitää blogini itsenäisenä ja niinpä tienaamisen sijaan maksankin kirjoittamisen ilosta. Nettihostaus ja oma www-osoite kun eivät ole ilmaisia asioita, mutta tarjoavat minulle kirjoitusalustan josta voin muokata haluamani kaltaisen.

En myöskään mainosta blogiani missään. Kuitenkin muutavat mukavat ihmiset ovat aina välillä päätyneet linkittämään siihen, mikä on aina mukava asia huomata. Tällainen linkkaus tuli myös alkuviikolla, kun joku tuntemattomaksi jäävä lukijani (kiitos!) ehdotti blogiani SuperSaver.fi -lentovaraussivuston kautta Travel Blog Awards 2013 kisaan. Ele oli niin mukava, että päätin katsoa mistä on kyse. Kyse on ”parhaan blogin” etsinnästä viidessä eri matkailuaiheisessa kategoriassa.

Sivustolle on kertynyt jo runsaasti erilaisia blogeja, jotka ovat saaneet jo valtavasti ääniä. Voitto on kuitenkin toissijaista, sillä pelkkä maininta sivustolla näyttää tuovan muutamia lukijoita, mikä on aina iloinen asia. Niinpä teenkin poikkeuksen ja mainostan täällä, että jos olet pitänyt blogiani hyvänä ulkomailla asumista käsittelevänä lukemistona, voit levittää sanaa muille klikkaamalla allaolevaa linkkiä ja äänestämällä blogiani (laita osoitteeksi http://vuosiamaailmalla.fi).

Ja jottei jäisi epäselväksi etten hyödy äänistä millään tavalla, kerrottakoon että kisan järjestävä nettisivusto ei ole ainakaan oman kokemukseni perusteella kaikkein paras paikka halpojen lentojen metsästykseen. Tähän suosittelen ennemminkin Ebookersia, Momondoa tai Budgetairia, muutamia mainitakseni.

(Yhteensä 140 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Travel Blog Awards 2013”

  1. Eihän sitä voittoa tietenkään tullut, mutta pientä mainetta kuitenkin. Kiitoksia äänestäneille! 😛

     

Vastaa käyttäjälle Klaus Johansson Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.