Kanadan 5 kalleinta miljoonakotia

Helmikuussa julkistettu tutkimus nimesi Vancouverin koko Pohjois-Amerikan kalleimmaksi kaupungiksi. Vancouverista asuntoa ostava saakin olla valmis kaivamaan kuvettaan syvältä, sillä esimerkiksi joistain kaupunginosista ei saa vielä miljoonalla mitään. ”Normaalien” miljoonatalojen lisäksi markkinoilla on myös iso joukko mitä pöyristyttävimmillä hintalapuilla varustettuja lukaaleja. Vaikka Yhdysvaltojen puolelta löytyykin Vancouveria vielä huomattavasti (jopa moninkertaisesti) kalliimpia asuntoja, sijaitsevat kuitenkin Kanadan kalleimmat asunnot pääosin Vancouverin alueella. Neljä viidestä tämän hetken koko Kanadan kalleimmasta myynnissä olevasta asunnosta sijaitseekin  juuri Vancouverin alueella, Toronton yltäessä vain yhteen listasijoitukseen.

Alla on tämän hetken myytävänä olevien ökyhuviloiden top-5. Hinnat ovat heinäkuulta 2012. Hinnat sekä kiinteistöjen keskinäiset sijoitukset saattavat kuitenkin vaihdella jopa kuukaudessa, sillä hinnat aaltoilevat jopa monella miljoonalla. Vaikka tämän hintaluokan ostajilla ei yleensä olekaan pikkurahasta pulaa, voi lyhyellä odottamisella taikka pienellä tinkaamisella säästää helposti muutaman urheiluauton verran rahaa.

51416 Wesbrook Crescent – Vancouver-West Side – $27 800 000

Tämä upeilla meri- ja vuorimaisemalla varustettu 732-neliöinen lukaali sijaitsee Vancouverin West-Sidessä valtavalla 2837 neliömetrin tontilla. Vuonna 2005 valmistuneessa rakennuksessa on 6 makuuhuonetta ja 6+2 kylpyhuonetta.


Ajoimme rakennuksen ohitse kesäkuussa koulujen valmistujaisviikonloppuna. Tuolloin rakennuksen piha-alueella pidettiin jonkinlaista yksityiskonserttia isoilla järjestelyillä sekä omilla portsareillaan. Jo tieltä hulppean oloinen juhla kertoi hyvin millaista väkeä tämän kaltaisessa rakennuksessa normaalisti asuu.


4 1400-155 Cumberland – Toronto-Yorkville – $28 000 000

Toronton kallein ja samalla ainoa Vancouverin ulkopuolinen asunto listalla on Toronton Yorkvillen hienostoalueella sijaitseva 947-neliöinen, peräti nelikerroksinen hulppea luksusasunto. Ympärillä aukeavia kaupunkimaisemia voi ihailla asunnon parvekkeilta, joilla on yhteensä pinta-alaa noin 460 neliömetriä. Asuntoon kuuluu oma viinikellari sekä 4 autopaikkaa.


3PH01-1011 West Cordova – Vancouver-Downtown – $28 800 000

Kanadan kallein condo ja samalla Vancouverin ydinkeskustan kallein asunto on vuonna 2010 valmistuneen Fairmont Pacific Rim pilvenpiirtäjän hulppea penthouse-sviitti. Rakennuksen 22:ta alinta kerrosta käyttää viiden tähden Fairmont-hotelli, jonka yläpuolella sijaitsevat yhdet koko Vancouverin kalleimmista keskusta-asunnoista. Kaikkien asuntojen hinta on vähintään seitsennumeroinen, mutta ehdottomasti hulppein on ylimmän 48. kerroksen lukaali.

Asunnossa on tilaa keskusta-asunnoksi ihan riittävät 598 neliötä, muodostaen 3 makuuhuoneen ja 4 kylpyhuoneen kokonaisuuden. Kaikista huoneista sekä asunnon lukuisilta terasseilta on esteettömät näkymät yli Burrard Inletin North Shore Mountainseille. Vancouverin kuuluisa rantaväylä (waterfront) kulkee aivan rakennuksen viereltä.



Asunto odottaa vielä kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen ensimmäistä asukastaan, sillä sitä ei ole vielä onnistuttu myymään tähän päivään mennessä.





23390 The Crescent – Vancouver-Shaughnessy – $31 900 000

Vancouverin Shaughnessyn hienostokaupunginosa on täynnä suuria kartanoita, mutta kaikkein hulppein on 977-neliöinen rakennus omalla jättimäisellä 4775 neliömetrin tontillaan. Tämä upea historiallinen rakennus on valmistunut vuonna 1921 ja siinä on 6 makuuhuonetta, 5+3 kylpyhuonetta ja esimerkiksi 5 tulisijaa. Kokonaisuuteen kuuluu tietenkin oma uima-allas, viinikellari, 5 auton talli, kuntosali sekä tilat palvelusväelle. Kaupunki- ja vuorimaisemat avautuvat kolmikerroksisen rakennuksen kattoterassilta.



15365 Seaside Place – West Vancouver – $34 000 000

Kanadan tämän hetken kallein asunto sijaitsee West Vancouverin kaupungin länsipuolella, pienen mereen työntyvän yksityisen niemen nokassa. 784-neliöinen päärakennus on rakennettu uudelleen vuonna 2008 ja on kuin upouusi. Rakennuksessa on 4 makuuhuoneen, 6 kylpyhuoneen sekä muiden ”perusherkkujen” lisäksi muun muassa 5 auton ja 32-jalkaisen veneen mahduttava talli. Tontin yksityinen ranta on täysin koskematon ja asukkaiden käytettävissä. Huvila tarjoaa mitä kauneimpia merimaisemia taustanaan Vancouverinsaarella kohoavat lumihuippuiset vuoret.



Kuvat rakennuksesta ovat kieltämättä upeita, mutta jotenkin sisustus on kolkko ja kylmä. Moniin ostajiin moderni ulkoasu kuitenkin varmasti vetoaa ja kartano löytänee uuden omistajansa aikanaan.




Vaikka yllä mainittujen asuntojen hinta kuulostaakin mattimeikäläisestä kovalta, löytyy aina ihmisiä joille tällaisetkin hinnat ovat pähkinöitä. Kauppa käykin tasaiseen, kuten tältä sivulta voi todeta. Suurin osa ostajista tulee kuitenkin ulkomailta ja erityisesti kiinalaiset ovat viime vuosina kunnostautuneet luksusasuntojen ostajina. Kiinan rikkaat ovatkin viime vuosina siirtäneet huomattavia määriä varojaan ulos Kiinasta ja sijoittaneet niitä esimerkiksi pohjoisamerikkalaisiin kiinteistöihin. Tällä onkin ollut merkittävä vaikutus muun muassa Vancouverin alueen luksuskiinteistöjen hintoihin, sillä vielä muutama vuosi sitten yli 30 miljoonan hintapyynnöt olisivat kuulostaneet hullulta. Nyt on toisin.

Rikkaat tulokkaat eivät osta pelkästään jo markkinoilla olevia kartanoita. Suosittua on ostaa muutama vierekkäinen vanha rakennus hyvältä alueelta, purkaa rakennukset ja rakentaa yhdistetylle suurtontille uusi hulppea kartano. Tällaisten mahdollisuuksien hinta nousee jopa valmiiden asuntojen yläpuolelle, kuten peräti 37 900 000 dollarin hintalappua kantava 3194 neliömetrin merenrantatontti osoitteessa 3810 Marine Drive West Vancouverissa osoittaa. Mainoksen mukaan tontin voi pilkkoa kolmeen, rakentaa niille omat huvilansa ja myydä ne jopa 18 miljoonalla kappale. Tuossa valossahan kyseessä onkin melkoisesta tarjouksesta!

(Yhteensä 1 114 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

5 vastausta artikkeliin “Kanadan 5 kalleinta miljoonakotia”

  1. Yläpuolella oleva numero 3 meni sitten viime viikolla kaupaksi, oltuaan myynnissä 650 päivää. Myyntihinta oli 25 000 0000 dollaria eli pyyntihinnasta on ravistettu 3,8 miljoonaa.

    Asunto meni ”varakkaan lähi-itäläisen perheen jäsenelle” eli suomeksi jollekin sheikin mulkerolle, joka oli huhujen mukaan viime viikolla kaupungissa ostelemassa asuntoja. 25 millillä ostaja sai itselleen 600-neliöisen kattohuoneiston 48. kerroksesta. 14 huonetta, kaksi kerrosta ja kattoterassi vuori- ja merimaisemilla. Pikkurahasta ei ole liene pulaa, sillä asunnon pelkkä kiinteistövero on $68 000 vuodessa ja alakerran 5-tähden hotellin mukavuudet maksavat $4200 kuukaudessa.

    Veikkaanpa ettei asunnosta tule edes sheikin ykkösasuntoa, vaan ehkä vain paikallinen kesäasunto muutamiksi kuukausiksi. Niin tyypillistä täällä suunnalla. 🙄

     
    1. 600 neliötä ei sitten riittänyt sheikille, vaan tämä osti heti perään KOLME viereistäkin asuntoa ja omistaa nyt kokonaan pilvenpiirtäjän kolme ylintä kerrosta!! Hintaa tälle 1400 neliön megapenthouselle tuli 55 miljoonaa dollaria, joka kuulemma maksettiin suoraan käteisellä. Välittäjäkin vetäisi välistä pari miljoonaa välityspalkkiota. :mrgreen:

      Pienesti eri maailmassa eläviä tällaiset ostajat…

       
  2. Niin siinä sitten kävi, että viime vuonna Kanadan kalleimmaksi listatun ja purkukuntoiseksi luokitellun 38 miljoonan dollarin rantatontin omistaja joutui lopulta palaamaan todellisuuteen ja pudottamaan hintapyyntöään peräti 25 miljoonaa. 65% alennuksen jälkeenkin tontilla on edelleen hintaa 12,9 miljoonaa dollaria, missä on edelleen mukana valtavasti potentiaalista arvoa tämän rantatontin kehitysmahdollisuuksista.

    Saapa nähdä josko kohde käy tähänkään hintaan kaupaksi, mutta toteutuessaan omistajalle olisi edelleen tarjolla melko mukavasti korkoa 40 000 dollarille, jonka omistaja käytti tontiin ja sillä seisovaan rakennukseen vuonna 1964. 💡

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.