Olympiatuli syttyi Vancouveriin

Jos Vancouveriin muutossamme jokin asia harmittaa, niin sen ajankohta. Tänne olisi nimittäin pitänyt muuttaa kaksi vuotta aiemmin ja päästä todistamaan elinikänämme todennäköisesti ainutkertaisia Vancouverin talviolympialaisia. Vuodet 2010 kisat olivat kaikkien asiasta jututtamiemme paikallisten mukaan täysin ainutlaatuinen tapahtuma, joka piti Vancouverin maailman keskipisteenä kahden viikon ajan.

Neljä vuotta myöhemmin tapahtumasta on jäljellä enää lämmin muisto sekä sitä varten rakennetut upeat olympiarakennelmat. Näistä ehkä ikonisin on Coal Harbourin rannassa sijaitseva Olympic Cauldron eli olympiatulta pidätellyt valtava ”jääsoihtu”. Olemme käyneet rakennelmalla useasti ja se on upea jo itsessään, mutta ilman tulta se on kuitenkin näyttänyt hieman vaatimattomalta ja jättänyt meidät miettimään miltähän se onkaan mahtanut näyttää palaessaan kisojen aikana.

Olympiatuli roihuaa jälleen Vancouverissa

Ilahduttavasti Vancouverin kaupunki teki kuitenkin viime viikolla päätöksen, että se sytyttää soihdun menossa olevien Sotšin talviolympialaisten kunniaksi. Idea sai alkunsa vuonna 1988 talviolympialaisia isännöineestä Calgarystä, jossa Calgary Towerin huipulla sijaitseva olympiatuli on sytytetty kisojen ajaksi.

Satamäärin ihmisiä juhlimassa kultamitaleja

Kaasulla toimiva Vancouverin olympiatuli on kuitenkin kallis laitos sytyttää ja lehtitietojen mukaan sen polttaminen maksaa peräti 1600 dollaria tunnissa. Niinpä tulen polttamisesta kaupungin rahoilla oli vääntöä, kunnes anonyymi kaksikko suostui kustantamaan soihdun polttamisen omasta kukkarostaan. Nyt olympiatuli sytytetään kahdeksi tunniksi joka ilta, kun Kanada voittaa Sotšissa kultaa.

Soihdun aukio Coal Harbourissa

Ja kultaahan on tullut jo yhteensä seitsemän mitalin verran neljänä eri iltana. Tänään juhlittiin Kanadan naisten aamuisia kultamitaleja curlingissa ja jääkiekossa. Olympiasoihdun roihua olikin kerääntynyt katsomaan illasta satamäärin ihmisiä, jotka lauloivat iloisina kansallislaulua. Paikalla olimme myös me, sillä tämä oli ainutkertainen tilaisuus nähdä komea olympiasoihtu sytytettynä. Seuraava mahdollisuus voi olla vasta neljän vuoden päästä, joten olen iloinen että kävimme näkemässä tämän kirkkaana loistaneen soihdun. :-)

(Visited 166 times, 1 visits today)
 

2 vastausta artikkeliin “Olympiatuli syttyi Vancouveriin”

  1. Luin eräästä matkaoppaasta, että olympiasoihtu sytytettäisiin aina Canada Day’na. Pitääköhän tämä tieto paikkansa?

    Oletteko tehneet päiväreissuja Victoriaan? Mikäli käytössä ei ole omaa autoa, mahtaakohan yksi päivä olla liian lyhyt kyseiseen paikkaan tutustumiseen?

     
    1. Hei Miia,

      Näyttää että matkaoppaasi on oikeassa ja olympiasoihtu sytytetään ainakin joinakin kansallispäivinä (Canada Day, 1. heinäkuuta). Emme ole koskaan käyneet alueella tuona päivänä, joten en tiedä onko tuo jokavuotinen juttu vai ei.

      Victoriassa emme ole vielä käyneet. Kaupunki kuuluu kuitenkin olevan mukava, joten jos sinulla on vain aikaa, käyttäisin sinne kaksi päivää. Kätevin reitti (ja turistille ikimuistoinen) on lentää Vancouverin satamasta joko helikopterilla tai sitten vesitasolla suoraan Victorian keskustaan. Lentoja saa joskus todella halvalla ja maisemat ovat uskomattomat. Tämä on ehdottomasti meidän reittimme, kunhan jossain välissä teemme vierailun Victoriaan. :-)

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.