Iloisten ihmisten kaupunki

Jos Vancouverista jotain tiedetään ulkomailla, on se että elämänlaatu kaupungissa on maailman parhaimpia. Eri tutkimuksia on useita vuodessa, mutta Vancouverin sijoitus on aina maailman viiden parhaimman kaupungin joukossa. Tuorein listaus oli arvostetun Mercer Groupin arvio viime viikolla, jossa Vancouver sijoittui  parhaan elämänlaadun kaupungiksi Pohjois-Amerikassa ja viidenneksi parhaaksi koko maailmassa.

Elämänlaatuun vaikuttaa kuitenkin monta tekijää, kuten ilmasto, liikenne, työllisyystilanne ja turvallisuus. Yksi tekijä on myös sangen subjektiivinen asukkaiden onnellisuus. Erilaisia onnellisuusindeksejä on niitäkin monenlaisia perustuen milloin mihinkin tekijään ja lähteeseen, mutta tällä viikolla tuli vastaan sangen kiintoisa versio. Tässä sangen epätieteellisessä tutkimuksessa analysoitiin yli 100 miljoonaa kanadalaista valokuvaa suositussa Instagram palvelussa. Kasvojentunnistukseen perustuen kuville annettiin ”hymyindeksi” niissä esiintyvien ihmisten hymyn leveydellä. Oletus kun oli, että mitä enemmän hymyä, sitä onnellisempia ihmiset todennäköisesti myös ovat. Muina positiivisina tekijöinä indeksiin vaikutti myös jos kuvassa esiintyy histeriviiksiä, huulipunaa tai sinistä taivasta, nekin jonkinlaisena iloisuuden merkkeinä. 🙄

Näillä tarkan tieteellisillä merkinnöillä Kanadan onnellisimmaksi kaupungiksi valikoitui Kingstonin kaupunki Ontariossa. Kanadan suurista kaupungeista Edmonton ylsi yhdeksänneksi, ”suuren kolmikon” (Toronto, Montreal, Vancouver) sijoittuessa 25 kaupungin listauksessa sijoille 22-24. Suuret kaupungit eivät pärjänneet myöskään samaisessa analyysissä Yhdysvaltojen kaupungeista, jossa Keskilännessä sijaitseva St. Louis ylsi ykköseksi.

Listaus ja koko hymyindeksi ovat toki vain hupia, eivätkä kerro välttämättä paljoakaan totuudesta. Jokainen ihminen kun on varmasti onnellinen hyvinkin erilaisista asioista. Ja vaikka Vancouver ei sijoittunutkaan tämän listan kärkeen, on kaupunki silti täynnä iloisia ja onnellisia ihmisiä, kuten alla oleva video keskellä harmaata talvea hyvin kertoo. 😛

(Yhteensä 246 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.