TED 2014

Vancouver on paraikaa maailman tiedemaailman ja sivistyneistön huomion kohteena. Syynä on tapahtuma nimeltä TED eli Technology, Entertainment, Design. Kyse on yhdestä maailman arvostetuimmasta eri alojen pioneerien ja ajattelijoiden konfrenssista, joka järjestetään vuosittain jossain päin Pohjois-Amerikkaa. Viimeiset viisi vuotta paikkana on ollut Long Beachin kaupunki Kaliforniassa, mutta tänä vuonna TED järjestetään täällä Vancouverissa. Tämä ei liene täysin sattumaa, sillä Vancouver on New Yorkin ohella toinen TED:in taustalla olevan voittoa tavoittelemattoman järjestön kotipaikoista.

TED Vancouver 2014 pitopaikka

TED:in motto on ”Ideas Worth Spreading” eli ”levittämisen arvoisia ideoita”. Ajatuksena on, että konfrenssissa esitettävät puheenvuorot inspiroisivat ihmisiä kehittämään itseään ja koko yhteiskuntaa eteenpäin eri alojen pioneerien ja ajattelijoiden inspiroimana. Harvalla on kuitenkaan mahdollisuus osallistua itse konfrenssiin, tai edes varaa siihen, sillä lippujen hinta on noin 7000 dollaria per henki. 💡 Kaikki puheet kuitenkin videoidaan ja ne tulevat nähtäville ilmaiseksi järjestön nettisivuille sekä Youtubeen, jossa niitä on katsottu tähän mennessä yli miljardi kertaa. Voidaankin todeta, että TED konfrensseissa pidettävät puheenvuorot ovat selvästi satojen miljoonien ihmisten mielestä olleet levittämisen arvoisia.

TED keskittyy kolmen kirjaimensa perusteella tieteeseen, viihteeseen sekä suunnitteluun. Esiintyjät ovat monesti teknologiapioneerejä, professoreita, filosofeja, journalisteja, ympäristöihmisiä, muusikkoja ja toisinaan myös poliitikkoja. Vancouverissa puhujien joukossa ovat muun muassa Microsoftin perustaja ja maailman rikkain mies Bill Gates (vaimonsa kanssa), Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin, Wikipedian perustaja Jimmy Wales, muusikko Sting, astronautti Chris Hadfield sekä kymmeniä muita. Ehkä yllättävin puhuja oli tiistaina nähty tietovuotaja Edward Snowden, joka piti kiinnostavan puheenvuoron Venäjältä käsin eräänlaisen etälaitteen kautta.

Edward Snowdenin puheenvuoro

Tapahtumaa ja sen puheenvuoroja on ollut kiintoisaa kuunnella median kautta viikon varrella. On myös ollut mieltä kutkuttava ajatus, että vain joitain satoja metrejä kotoamme on juuri tällä hetkellä paikalla monenlaisia tieteen ja teknologian pioneerejä. On aivan mahdollista, että kaupungilla kulkiessa saattaa törmätä internetin perustaja Tim Berners-Leehen tai johon kuhun muuhun, joka on jollain tavalla jättänyt jälkensä historiaan.

Vaikka tapahtumaan ei olekaan fyysistä pääsyä, näkyy se kuitenkin kaupungin katukuvassa. Downtownin rantaan, tapahtumapaikkana toimivan uuden konfrenssikeskuksen viereen on nimittäin pystytetty tilapäinen taideteos juhlistamaan tapahtumaa. Korkealle ilmaan ripustettu taiteilija Janet Echelmanin valtaisa tekstiilinen tilataideteos kantaa nimeä Unnumbered Sparks ja siihen heijastetaan iltaisin värejä sekä laserikuvioita. Teos on kiintoisa ja takuulla huomiota herättävä. Onkin harmi, että se on vain tilapäinen ja puretaan jo tulevana viikonloppuna.


Unnumbered Sparks

Niinpä teos pitikin käytä toteamassa omin silmin keskiviikko illasta ja ihan jännältähän tuo näyttikin. Paikalla oli kymmeniä valokuvaajia ja satoja uteliaita katsomassa taideteosta sekä yrittämässä bongata julkkiksia. Alla on video taideteoksen kiintoisasta rakennusprosessista.

(Yhteensä 211 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

3 vastausta artikkeliin “TED 2014”

  1. Moikka!

    Onko sulla nain ensikertaa Vancouveriin lomamatkalle tulevalle minkaanlaisia vinkkeja? Ravintola, nahtavyys, ihan mita vaan!
    Olen Torontossa, Montrealissa ja Winnipegissa kaynyt ja nyt olis vuorossa Vancouver. Innolla odottelen milta Vancouverila on tarjota. Torontoon rakastuin, mutta Montreal jatti vahan kylmaksi.

    P.s Loysin blogisi tassa toissapaivana ja oon yrittanyt saada luettua mahdollisimman paljon, mutta en ainakaan nahnyt, etta olisit tehnyt Vancouver vinkki postausta tms, mutta jos olet niin pahoittelut!

     
    1. Hei Iina,

      Ja tervetuloa Vancouveriin! Jos olet pitänyt Kanadan itärannikon kaupungeista, veikkaanpa että tulet rakastamaan Vancouveria. 😀

      En ole tosiaan vielä kerennyt kirjoittamaan opasta kaupungin must see ja do paikoista, mikä pitää jossain vaiheessa kirjoittaa. Mielestäni pakolliset nähtävyydet ovat:

      1) Kävele tai pyöräile rantaraittia pitkin Stanley Parkin ja keskustan ympäri.
      2) Kävele keskustan alueella, Yaletownissa, Gastownissa ja West Endin alueella. Nauti suurkaupunkielämästä näissä hyvin erilaisissa kaupunginosissa.
      3) Käy laskettelemassa/vaeltamassa/muuten vain Grouse Mountainilla sekä matkalla Capilano Suspension Bridgellä.
      4) Vaella missä vain päin North Shore Mountaineja.
      5) Tee päivämatka Whistleriin ja takaisin.
      6) Käy katsomassa Vancouver Canucksin peli.

      TripAdvisor antaa aika hyviä vinkkejä pääasiallisista nähtävyyksistä, mutta tosiaan sään niin salliessa ulkoilu kaupungilla ja luonnossa on parasta tässä kaupungissa. Huonon sään sattuessa Pacific Center ja Robson Streetin varren kaupat ovat varma pelastus.

      Ravintoloita on todella monenlaisia. Yelp ja TripAdvisor kertovat parhaista paikoista, mutta suosittelen etsiytymään jonnekin aasialaiseen ravintolaan Denman Streetin alueelle. 😉

      Laitahan lisää kysymyksiä jos tulee mieleen ja toivon mukaan tulet reissusi jälkeen kertomaan miten kaikki sujui. Hauskaa matkaa!

       
      1. Mahtavaa! Kiitos paljon vinkeistä! Kiitos, että jaksoit vastata pidemmästi!
        Vasta 3 viikon päästä on Vancouver suuntana, mutta reissun jälkeen tulen kertomaan mitä mieltä olin.
        Pitää vielä katsoa, jos tulee muita kysymyksiä mieleen ennen reissua!

         

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.