Ja jälleen järisi

Viime viikkoina on uutisoitu voimakkaista maanjäristyksistä ympäri maailmaa. Yellowstonessa koettiin kolmisen viikkoa sitten voimakkain maanjäristys kahteenkymmeneen vuoteen ja Los Angelesissakin pieni 5,1 Richterin järistys säikäytti ihmisiä. Meksikossa ja Chilen edustalla mitattiin peräti kahdeksikon järistykset, joten selvästikin Tyynenmeren mannerlaatta etsii paraikaa uutta asentoaan. Mielessä onkin ollut milloin Vancouverissakin jälleen järisee.

Lokakuussa 2012 meiltä noin 800 kilometrin päässä mitattiin Kanadan historian kolmanneksi suurin 7,7 Richterin maanjäristys. Se meni meiltä kuitenkin ohitse ravintolaillan vuoksi, mutta viime vuoden tammikuussa tapahtunut 7,5 Richterin vavahtelu kyllä tuntui selkeästi. Sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa, kunnes tänään illalla maa järisi 6,7 Richterin voimalla. Erotuksena vuoden takaisiin, tällä kertaa järistyskohta oli paljon aiempaa lähempänä, vain alle 400 kilometrin päässä Vancouver Islandin edustalla. 💡

Järistys tuli neljässä aallossa, jotka heiluttivat asuinpilvenpiirtäjäämme noin minuutin ajan. Heilunta oli sangen hellää, mutta siihen kyllä havahtui välittömästi ja kännykän maanjäristys-appis vahvisti havainnon. Vaikka kyse olikin pienehköstä järistyksestä, on niiden sattuminen aina hieman jättä juttu. Sitä Isoa odotellessa jokaisen kohdalla tulee nimittäin miettineeksi millaiseksi sen kertainen järistys onkaan muodostumassa ja mitä siinä tilanteessa tulisi tehdä.

Onneksi tämäkin oli vain pieni ”korjausliike”, eikä maanjäristyspakkauksellemme tullut käyttöä. Toivon mukaan sellaista käyttöä ei koskaan tulekaan… 😕

(Yhteensä 136 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.