Tuulisessa Torontossa

Tervehdys täältä tuulisesta Torontosta! Saavuin tänne eilen maanantaina ja olen täällä työmatkalla perjantaihin saakka. En olekaan ollut itse taas hetkeen työmatkalla, sillä kuuden Washingtonissa vietetyn viikon jälkeen ei ole niin sanotusti hotsittanut lähteä minnekään. Nyt oli kuitenkin työn puolesta pakko, mutta mukavakin lähteä ja varsinkin kaupunkiin jossa on ollut viimeeksi viisi vuotta sitten.

Puolentoista päivän mittaisen työajan ulkopuolisen kaupunkikiertelyn perusteella Toronto onkin muuttunut valtavasti ja uusia rakennuksia on noussut kaikkialle. Taitaakin pitää paikkansa puheet siitä, että Torontossa on meneillään läntisen maailman suurin pilvenpiirtäjäbuumi. Sen nimittäin näkee täällä kaikkialla.

Kelit ovat olleet helteiset ja todella tuuliset. Ukkosmyrskyjä on ennustettu saapuvaksi kaupunkiin myöhemmin tällä viikolla, mutta ainakin vielä taivas on pysynyt kauniin sinisenä. Minulla onkin ollut loistava tilaisuus verestää Toronton muistoja ja kävinkin tänään kaupungin ikonisen CN Towerin huipulla peräti 447 metrin korkeudessa katsomassa ympärillä muuttunutta kaupunkia. Maisemat olivat kertakaikkisen uskomattomat. :o

Työmatka jatkuu perjantaina täältä Torontosta rajan yli Amerikan puolelle ja Keskilänteen, missä olen matkalla aina keskiviikkoon saakka. Tunnelmia sieltä varmaankin tuossa viikonloppuna. :)

(Visited 73 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.