Syysretki Mount Thomille

Syksy on omalla tavallaan tunnelmallista aikaa. Illat pimenevät ja kylmät yöt saavat lehdet vaihtamaan väriään. Ruska ei ole Vancouverissa kovin merkittävä ilmiö, sillä kaupunkia ympäröivät metsät ovat lähinnä havupuuta, mutta paikoitellen on täälläkin mahdollista nauttia syksyn kauniista väreistä.

Yksi tällainen paikka on sata kilometriä Vancouverista itään sijaitseva Chilliwackin kaupunki, jonka ympärillä sijaitsee muutamia aikoinaan hakattuja havumetsiä joiden tilalle on myöhemmin istutettu lehtimetsää. Hauska kävely kellertävässä lehtimetsässä Chilliwackin alueella on esimerkiksi kipuaminen Mount Thomin vuorelle, jonka kävimme valloittamassa toissa lauantaina. 🙂

Syksyn värejä

Mount Thom

Polku vuorelle lähtee 78 000 asukkaan Chilliwackin etelälaidalta, vuorenrinteelle kipuavan uudehkon omakotitalolähiön reunalta. Viiden kilometrin mittainen polku ylös on todella hyväkuntoinen, mutta paikoitellen jyrkkä ja onkin paikallisten asukkaiden suosima lenkkipolku. Hiki tulee nopeasti pintaan jyrkän rinteen reunaa mutkittelevaa polkua kivutessa, mutta aina välillä lehtipuiden välistä aukeava maisema antaa lupauksen huipulla odottavista maisemista. Polun varrella on myös muutamia penkkejä, joilla on mukava huilata alapuolella aukeavia maisemia ihaillen.

Polku alkaa suburbiasta

Eikun matkaan!

Jyrkkä polku halki lehtimetsän

Polku Mount Thomille

Kauniin syksyinen lehtimetsä

Chilliwackin ympärillä kohoaviin kaksikilometrisiin vuoriin verrattuna 450-metrinen Mount Thom on melkeinpä vain kukkula, mutta sen huipulta aukeaa silti upea maisema. Maisema yltää suositulta leirintä- ja virkistysalue Cultus Lakelta yli koko Chilliwackin kaupungin sekä sitä ympäröivän maaseudun. Chilliwack sijaitsee Vancouverista katsottuna täysin böndellä, syvällä Fraser Valleyn keskivaiheilla ja vehreät pellot ympäröivät asutusta.

Viimeinkin huipulla

Mount Thomin maisema

Chilliwackin suburbiaa

Cultus Lake

Ympäröivää maaseutua

Maisemista hetkisen nautittuamme lähdimme palaamaan samaa reittiä takaisin autolle. Pelkistä maisemista kiinnostuneelle kerrottakoon, että niistä pääsee nauttimaan myös pienellä vaivalla. Chilliwack Lakelle vievältä tieltä on nimittäin pieni yhteystie Mount Thomin huipun lähettyvillä sijaitsevalle pienelle parkkipaikalle, mikä on vaivaton tapa kivuta huipun näköalapaikalle. Meille itse urheilusuoritus oli kuitenkin tärkeä osa lauantaita ja voikin olla että Mount Thomille kiipeämisestä tuli meille nyt jokasyksyinen perinne. Reitti on nimittäin aivan parhaimmillaan juuri syksyllä keltaisten lehtien ja sinisen taivaan aikaan. 💡

(Yhteensä 497 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.