YEW

Syksyn pimenevät illat ovat mitä oivallisimpia viettää hyvän ruoan ja juoman ääressä. Mennyt viikonloppu oli myös pitkä viikonloppu täällä Kanadassa, sillä tänään maanantaina juhlittaan kiitospäivää eli Thanksgiving Dayta. Alkuperäinen suunnitelmamme oli suunnata viikonlopuksi Whistleriin, mutta huonoksi ennakoitu keli sai meidät lopulta pysymään kotona Vancouverissa. Päätimme kuitenkin lähteä juhlistamaan kiitospäivää fine diningin merkeissä johonkin keskustan hyvää ravintolaan.

Valinnaksi osui ydinkeskustassa sijaitseva YEW seafood + bar, joka on korkealuokkainen kalaravintola viiden tähden hienostohotelli Four Seasonsin alakerrassa. Ravintolan sisustus on hienostuneen moderni ja vilkkaasta sunnuntai-illasta huolimatta meille osoitettiin pöytä todella nopeasti. Ravintolan ruokalista oli kiitospäivän vuoksi normaalia hieman suppeampi, mutta pienellä selailulla löysimme molemmat itseämme miellyttäneet kolme ruokalajia.

Sisältä modernin hienostunut YEW

Oma valintani muodostui kiitospäivän erikoismenusta ja sen alkuruokana tarjoiltiin kampasimpukkoja kera tryffelipopcornien ja mukulasellerisoseen. Pääruokana tuotiin herkullinen paahdettu silosimppu hummeriliemessä. Illallisen päätti ajankohtaan kuuluva kurpitsapiiras tiramisu jäätelön kanssa.

Kiitospäivän illallinen

Niinan valinta alkupalaksi oli tonnikalasashimi omena-, inkivääri- ja sitrusvinaigretten kanssa. Pääruoka oli länsirannikkomainen paella, jossa oli lohta, ruijanpallasta, katkarapuja sekä erilaisia simpukoita sahramiriisin kanssa. Jälkiruoaksi Niina valitsi vielä herkullisen juustolautasen. Ruoan täydensi ravintolan elektroniselta viinilistalta valittu valkoviini, joka kävi sattumalta myös täysin yksiin Niinan keltaisen neuleen kanssa. 🙂

Niinan valinta illalliseksi

Viini täydentää illallisen

Olimme molemmat sangen tyytyväisiä vähän yli satasen hengeltä kustantaneeseen illalliseemme. Ravintolan sisustus oli meistä myös tunnelmallisen arvokas, vaikkakin kohtuullisen suurena fine dining ravintolana paikka on hieman metelikäs. Ruoka oli kyllä hyvää ja hienosti esille laitettua, mutta hieman hinnakasta paljon paremman hinta-laatusuhteen omaaviin MARKET by Jean-Georges ja Kitsilano Daily Kitcheniin verrattuna. Illallisemme oli kyllä kaikin puolin miellyttävä, muttei kuitenkaan jättänyt mitään pakottavaa tarvetta vierailla YEW:ssä aivan välittömästi uudelleen. Kalaruoan ystävälle se on kuitenkin katsastamisen arvoinen paikka, jossa kuitenkin maksaa hieman extraa sijainnista luksushotellin yhteydessä.

YEW seafood + bar
791 West Georgia Street
V6C 2T4 Vancouver-Downtown

(Yhteensä 838 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “YEW”

  1. Klaus, I enjoy your photos on the Skyscraper Page. For some reason, they won’t let me on the forum, guess I violated some rule. All I want them to do is correct the floor number of the new Trump Tower. They have it at 67 floors, but it will only be 57 floors. Maybe you could advise them, thx Mo

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.