East Side Gallery

Vuonna 1961 alkunsa saanut ja lopulta vuonna 1989 murentunut Berliinin muuri oli 28 vuoden ajan kylmän sodan keskeinen symboli ja konkreettinen osoitus Saksojen jaosta. Erittäinen todellinen asia tämä 155 kilometriä pitkä harmaa betonimuuri oli Berliinissä, jossa se ympäröi sisäänsä koko Länsi-Berliinin. Monestihan Berliinin muurin ajatellaan sulkeneen sisälleen itäsaksalaiset ja näin toki olikin hengellisessä mielessä, mutta todellisuudessahan Länsi-Berliini, ei Itä-Berliini, oli eristettynä muurin sisään itäsaksalaisten joukkopaon estämiseksi.

Kun muuri sitten murtui marraskuun 9. päivä vuonna 1989, oli selvää ettei muuri pystyisi enää pidättelemään ihmismassoja ja sen purkaminen alkoikin heti seuraavana päivänä. Purkutyö kesti reilun vuoden verran ja suurin osa siitä jauhettiin betonimurskaksi. Satoja muurin osia haluttiin kuitenkin säilyttää muistona maailman kahtiajaosta ja muurin osia lähetettiin ympäri maailmaa, aina Kuopioon saakka. Berliiniin muuria jätettiin muistoksi pystyyn vain muutamaan paikkaan: pari palaa Potsdamer Platzille turistien valokuvattavaksi, sadan metrin pätkä lähellä sijaitsevan Topography of Terror Gestapo- ja SS-museon luokse, pätkä kokonaista kuolemansektoria virallisen muurimuseon luokse Bernauer Straßen varrelle sekä kaikkein pisin pätkä East Side Galleryn ulkoilmagalleriaksi.

Virallinen muurimuseo Bernauer Straßella

Näistä viimeiseksi mainittu East Side Gallery on kaikkein pisin jäljellä oleva ehta pätkä Berliinin muuria ja yksi kaupungin nähtävyyksistä. 1,3 kilometriä pitkä muurinpätkä sijaitsee Friedrichshainin kaupunginosassa, Ostbahnhofin ja Warschauer Straßen juna-asemien välissä. Galleria sijaitsee Spree-joen rannassa, vastapäätä O2 World -monitoimiareenaa. Sen vieressä sijaitsee myös Oberbaumbrücken historiallinen silta, joka yhdistää Friedrichshainin Spreen vastarannalla sijaitsevaan Kreuzbergiin.

O2 World -monitoimiareena

Oberbaumbrücke vierellä

Purettavan muurin säilyttäminen taidemuistomerkkinä sai alkunsa muutaman paikallisen artistin ideasta vuonna 1990. Ajatus sai puolelleen muitakin artisteja, jotka maalasivat harmaan muurin kylkeen yhteensä 105 rauha-aiheista maalausta. Maalauksista tuli nopeasti suosittuja ja lopulta kaupunki päätyi niiden säilyttämiseen.

East Side Gallery

Jokirannan puoli on tyhjä

Maalattu puoli muuria

East Side Galleryn maalaukset ovat tasoltaan hyvin vaihtelevia, mutta niiden yhtenevä teema on rauha ja symbolinen muurien murtaminen sekä rajojen ylittäminen. Muurin ehkä kuuluisin maalaus on Dmitri Vrubelin maalaus Mein Gott, hilf mir, diese tödliche Liebe zu überleben (suom. Hyvä Jumala, auta minua selviämään tästä kuolettavasta rakkaudesta). Maalaus perustuu kuuluisaan vuodelta 1979 olevaan valokuvaan Neuvostoliiton johtajan Leonid Brezhnevin ja DDR:n johtajan Erich Honeckerin välisestä suudelmasta Itä-Saksan perustamisen vuosijuhlassa.

Kuuluisa suudelma

Toinen monen Berliini aiheisen kirjan kannessa näkyvä maalaus on Birgit Kinderin Test the Rest, jossa itäsaksalainen Trabant tulee Berliinin muurin lävitse.

Test the Rest





Monenmoisia maalauksia

Hypnotisoiva osa muuria

Maalaukset on maalattu alunperin vuonna 1990, mutta vuosien saatossa ne ovat kärsineet pahasta vandalismista ja myös sää on haalistanut niitä. Vuonna 2000 ryhmä vapaaehtoisia aloitti joidenkin maalausten restauroinnin, mutta vuoteen 2007 mennessä suurin osa maalauksista oli jälleen tägätty melkein tunnistamattomiksi. Koska ulkoilmagalleria on kuitenkin Berliinissä vierailevien turistien suosima, päätettiin se kunnostaa kauttaaltaan. Tämä työ valmistui vuonna 2009.

Vandalistien jälkiä

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä kovin yleinen vandalismi on jälleen kohdellut gallerian maalauksia kaltoin, mutta suurin osa oli edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa ikuistaa valokuvaan. Kuvani käsittävät vain osan muurin 105:stä maalauksesta, sillä mielestäni osa on täysin turhia ja melko mitäänsanomattomia. Itse asiassa muurin lähistöllä sijaitsee myös muutamia tyylikkäitä ja hauskoja maalauksia, muun muassa viereisen matkamuistomyymälän luona. :roll:

Graffitteja lähettyvillä

Matkamuistomyymälän koristukset

Suosiostaan huolimatta muurigallerian tulevaisuus on epävarma, sillä ympäröivä alue on ollut viime vuosina suuren rakennusbuumin keskiössä. O2 Worldia varten muuriin jouduttiin jo avaamaan 40 metriä leveä aukko ja vuonna 2013 joen rantaan nouseva uusi asuinrakennus aiheutti 23 metrin mittaisen osan purkamisen. Kuinka kauan EastSide Gallery pysyy paikallaan onkin arvoitus, sillä Berliinissä rakennetaan kovaa vauhtia umpeen muurin keskustaan jättämää valtavaa maa-aluetta, joka sijaitsee monin paikoin kaupungin arvokkaimmilla alueilla. Tämän vuoksi East Side Gallery onkin hyvä nähdä nyt kun se on vielä siellä ja vain vähän vandalisoitu. :idea:

(Visited 683 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.