Brix

Viime kuussa päättyneen Dine Out Vancouver -ravintolatapahtuman kolmas ja viimeinen vierailemamme ravintola oli Yaletownissa sijaitseva Brix. Kyseinen ravintola on kerännyt paljon kehuja normaalista poikkeavalla sisutuksellaan, joka käsittää vanhan tiilirakennuksen sisätilan lisäksi myös jännän lasikatolla vuoratun pienen sisäpihan. Itse asiassa sisäpihasta tulee mieleen Berliini, jossa monet ravintolat sijaitsevat vanhojen asuinkortteleiden sisäpihalla. 😮

Berliinimäinen Brix

Olimme tehneet varauksen iltaviideksi eli olimme paikalla ravintolan auetessa. Meille osoitettiin pöytä aivan ikkunan viereltä, mikä tuntui aluksi oivalliselta. Ikkunat olivat kuitenkin yksikerroslasiset ja pöydässä olikin vetoisaa. Onneksi päällä oli paksumpi pitkähihainen ja myös vatsaa lämmittävä ruoka saapui nopeasti.

Sisältäkin tunnelmallinen ravintola

Sisäpiha pimeän tultua

Normaalista poiketen Brix tarjosi kahta erilaista Dine Out -ruokalistaa, joista toinen normaalit 38 dollaria ja toinen hieman enemmän, 45 dollaria. Kummallakin listalla oli niin hyvän kuuloisia ruokia, että päädyimmekin valitsemaan kolme ruokalajiamme eri listoilta.

Oma alkuruokavalintani oli Romaine lehtisalaatti mascaropone juustolla ja krutongeilla. Niina otti puolestaan naudanliha carpaccion kananmunalla. Niinan ruoka oli meistä näistä kahdesta parempi, vaikka ei salaattinikaan huono valinta ollut.

Ihan toimivat alkuruoat

Pääruoan kohdalla Niina jatkoi jo aiemmista Boulevard ja ARC ravintoloista tutulla kalalinjalla ja tilasi grillatun kirjolohen perunahakkeluksella ja rapukastikkeella. Minä puolestani nautin ankanrintaa, joka oli todella mureaa herkullisella bourbon-hunajakastikkeella voideltuna.

Ankkaa ja kirjolohta

Jälkiruoan kanssa Niina luotti aina varmaan suklaakakkuun. Itse halusin kokeilla passionhedelmätorttua sitrus-vadelmakastikkeella. Valinta oli täydellinen ja torttu aivan mielettömän hyvän makuinen. Kyseessä oli ehkä parhaasta syömästäni jälkiruoasta kuukausiin ja Brixiin kannattaisi jo pelkästään sen vuoksi suunnata uudelleen! Toivon mukaan torttu onkin osa ravintolan normaalia ruokalistaa. 🙂

Uskomattoman herkulliset jälkiruoat

Meille jäi Brixistä oikein hyvä vaikutelma ja jos vetoisan ikkunapöydän vaihtaa lämpimään sisäpihaan, on kyseessä todella tunnelmallisesta ravintolasta aivan Yaletownin sydämessä. Me palaamme paikalle aivan varmaan vielä uudelleen! 🙂

Brix
1138 Homer Street
V6B 2X6 Vancouver-Yaletown

(Yhteensä 197 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.