Lunta etsimässä Sun Peaksilla

Kuten kerrottua, on kuluva talvi ollut laskettelijan painajainen täällä Vancouverissa. Paikallisvuorten laskettelukeskukset ovat tätä kirjoittaessa kokonaan kiinni täydellisen lumen puutteen vuoksi ja Whistlerissäkin kausi on vain ”ok”. Niinpä kunnollista lunta löytääkseen onkin suunnattava syvemmälle sisämaahan, jossa korkeammalla sijaitsevat laskettelukeskukset ovat viettäneet sangen hyvää vuotta.

Oikeastaan päätös laskettelureissusta sisämaahan tehtiin jo viime vuoden elokuussa, kun olimme kerrankin ajoissa liikkeellä ja varasimme majoituksen peräti 70% alennuksen houkuttelemana Kamloopsin lähettyvillä sijaitsevasta Sun Peaks Resortista. Sun Peaks on pinta-alaltaan Kanadan toiseksi suurin laskettelukeskus edessään vain jättimäinen Whistler Blackcomb. Yhteensä laskettevaa aluetta on 17,3 neliökilometriä (Whistlerissä 33,1 neliökilometriä) ja virallisia rinteitä on 133 kappaletta. Alppikylä sijaitsee 1255 metrin korkeudessa ja korkein yläasema on 2080 metrissä. Ihan hyviä lukemia siis, jotka tarkoittavat parempaa lumivarmuutta. :o

Matkaan lähdettiin kahden aikaan perjantai-iltapäivällä sateisessa kelissä. Aikainen lähtö takasi sen, että pääsimme muun lomaruuhkan edelle ja olimme mahdollisimman pitkällä ennen pimeän laskeutumista. Ajomatkalla kohti vuoria kaatosade sen kuin rankkeni ja Coquihalla Highwaylle noustessa vettä tuli jo kuin saavista ja auto tuntui haluavan vesiliirtoon moottoritien urissa. Coquihalla on kyllä autoilijan painajainen, sillä tie routii joka talvi pahasti ja on kunnossapidosta huolimatta kuoppainen. Ja kuopat tarkoittavat irtokiviä, joita ropisee auton tuulilasiin aina välillä. Ja vauhdilla ropiseekin, sillä Kanadassa ei tunneta käsitettä talvinopeusrajoituksista, vaan tiellä on talvellakin 120km/h rajoitus.

Kaatosade Coquihallalla

Tällä kertaa selvisimme kuitenkin ilman halkeamaa tuulilasissa ja sadekin hellitti päästyämme Coquihalla Summitin ohitse. Vaikka tie nousikin 1400 metrin korkeudelle, ei lumesta ollut juuri tietoakaan. Ja ihmekös tuo, sillä auton lämpömittari näytti ulkona olevan vielä hämärän laskeutuessakin +12 astetta – vuoristossa! 8O

Kamloopsin lähellä

Pimeys laskeutui hieman ennen Kamloopsia ja perillä Sun Peaksissa olimme vähän ennen seitsemää. 410 kilometrin ajomatkaan kului nopeaa tietä pitkin siis noin neljä ja puoli tuntia.

Perillä lämpötila oli nollan paikkeilla ja lunta oli kylässäkin toista metriä. Virallisen lumimittarin mukaan lunta olisi ollut 160 senttiä tuona viikonloppuna, mutta se jakautui hieman epätaisesti eri kohtiin vuoria. Kylä itsessään oli oikein mukavan näköinen ”alppikylä” pienellä keskustalla ja yövyimme aivan sen keskustassa sijaitsevassa neljän tähden hotellissa.

Alppikylä perille saavuttuamme


Kylänraitti päiväsaikaan

Aamulla suuntasimme tapamme mukaan hisseille heti rinteiden auettua. Sun Peaksin rinteet jakautuvat kolmen eri vuoren rinteille ja käytännössä jokaisella vuorella lasketaan huipulta takaisin kylään. Onneksi hissit ovat nopeita yhtä pitkää hissiä lukuunottamatta, joten hissijonoja ei juuri synny ja ylhäällä on reilussa viidessä minuutissa. Jonoja ei nyt muutenkaan synny missään Whistlerin mitoissa, sillä Sun Peaks on huomattavasti Whistleriä pienempi keskus ja sijaitsee kolme kertaa kauempana Vancouverista.

Aamun ensimmäiset rinteet

Sun Peaks on todella lapsiystävällinen laskettelukeskus, sillä rinteet ovat kauttaaltaan todella leveitä. Tämän lisäksi ne ovat sangen helppoja ja mustatkin rinteet vastaavat hieman jyrkempiä sinisiä rinteitä Whistlerissä. Me tykkäsimme leveistä rinteistä kovasti, sillä niillä on tilaa kruisailla ja hankalampiakin rinteitä on helpompi ”työstää” kun ympärillä on paljon tilaa. Paikoin on tosin sitten tasaisia kohtia missä vauhtia ei saa pidettyä yllä, milloin rinteiden toivoisi olevan hieman jyrkempiä. Ehdottomasti parhaat rinteet lähtevät Sunburst Express -hissin huipulta Mount Todilla, mutta muutkin vuoret on koettava. Hauskasti vuorten välillä on mahdollista laskea myötäpäivään kaikki kolme huippua pariin tuntiin kiertäen.

Kylä alhaalla laaksossa

Huipulla oli lumisempaa

off-piste rinteitä

Sun Peaks panoraama

Olimme rinteessä kaksi päivää, laskien lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä hieman yli 90 kilometriä. Sää oli vaihteleva ja pääosin pilvinen, tosin aurinkokin pistäytyi erityisesti sunnuntain aikana. Lauantaina satoi pientä vesitihkua iltapäivällä, mutta kun tiesimme että samaan aikaan Vancouverissa on kaatosade, ei asia niin harmittanut tai laskemista mitenkään haitannut. Ainoa harmi olikin, ettei Sun Peaksin lumi ollut tässä kelissä sitä kuuluisaa sisämaan puuteria, josta saimme nauttia viime vuoden järkyttävissä pakkasissa Big Whitessä.

Chili pitää laskettelijan lämpimänä

Illan herkkuja

Koska kyse oli Family Day pitkästä viikonlopusta, oli meillä vielä maanantai vapaa. Päivä tosin meni paluumatkalla Vancouveriin, sillä päätimme ajaa moottoritien sijaan hitaampaa maisemareittiä. Kamloopsista lähtee vanha ykköstie kohti Whistleriä, joka muuttuu sadan kilometrin jälkeen kuuluisaksi Sea to Sky Highwayksi ja ylittää matkallaan kaksi vuoristoa.

Matkalla kohti Lillooettia

Emme olleet aiemmin ajaneet Kamploopsin ja Lillooetin välistä tietä, joka tarjosikin huikeita maisemia korkeiden vuorien välissä. Kaikkein parhaat maisemat ovat hieman ennen Lillooettiin saapumista, missä mutkainen tie seurailee Fraser Riverin syömää syvää kanjonia parikilometristen vuorten lomassa. Maisemat ovat varmasti aivan mielettömät kun sadepilvet eivät kiedo vuoria melkein täysin sisäänsä.

Huikeita kanjonimaisemia

Lillooetin vuoret piilossa

Lillooetin ja Whistlerin välinen tie on meille ennestään tuttu, sillä ajoimme sen edelliskesänä osana lähivuorten kierrostamme. Sateinen keli teki kokemuksesta kuitenkin aivan erilaisen, kun läpimärät metsät hönkivät kosteutta takaisin ilmaan ja vuorenhuippuja pilkahteli siellä täällä.


Huuruiset vuoristometsät

Kyseinen tie on normaalisti talviaikaan todella vaikeakulkuinen ja usein lumentulon vuoksi jopa kokonaan kiinni. Nyt ei ollut kuitenkaan mikään haaste ylittää korkeaa vuoristosolaa Pembertoniin, sillä lämpötila pysyi korkeimmillakin paikoilla plussan puolella ja tie oli täysin sula.

Jäätynyt Duffey Lake

Paluumatkamme kesti hitaamman tien vuoksi peräti seitsemän tuntia, vaikka sillä on pituutta vain 80 kilometriä moottoritietä enemmän. Kotona olimme tyytyväisiä laskettelumatkaamme, vaikka pehmeä pakkaslumi jäikin nyt kokematta. Sen houkuttelemana saatamme kuitenkin suunnata Sun Peaksiin taas joku tuleva talvi, toivottavasti vain parempien laskettelukelien saattelemana. :-)

(Visited 194 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.