Uskomaton Brentwood

Vancouverin metropolialue on monien kyläkeskusten (eng. Town Centre) täplittämä 2,5 miljoonan ihmisen koti. Nämä keskukset ovat syntyneet Skytrain-linjojen varrelle, liikenteen merkittäviin solmukohtiin. Voimakkaan väestönkasvun keskellä jopa aivan uusia kyläkeskuksia on syntymässä, kuten Marine Gatewayn alue Etelä-Vancouverissa. Kaikkein suurimmat kyläkeskukset ovat kuitenkin jo vakiinnuttaneet asemansa, kuten Vancouverin naapurikaupunki Burnabyn iso Metrotownin kyläkeskus.

Vaikka merkittäviä kyläkeskuksia onkin kymmenkunta ympäri metropolialuetta, erityisesti naapurikaupunki Burnaby on kunnostautunut asiassa ja siellä sijaitsee peräti neljä kyläkeskusta. Näistä Metrotown on suurin, mutta kovaa vauhtia perässä tulevat myös Brentwood, Lougheed sekä Edmonds. Tässä viestissäni kerron Brentwoodin uskomattomista suunnitelmista.

Brentwood ei ole täysin tuntematon täällä blogissani, sillä olen aiemmin julkaissut kuvan auringonnoususta Brentwoodin ylle. Brentwood sijaitsee noin kymmenen kilometriä kotoamme, mutta meiltä on suora näköyhteys sinne ja niinpä olemmekin saaneet todistaa alueen siluetin muuttumista aitiopaikalta. Alla on kotoamme otettu valokuva viime syksyltä.

Brentwoodin siluetti viime syksynä

Brentwood on paraikaa suurten muutosten kourissa, sillä alueella on viimeisten parin vuoden aikana lähtenyt käyntiin satojen miljoonien arvoiset rakennushankkeet. Ensimmäinen valmistuva torni on 32-kerroksinen Aviara. Kävin kuvaamassa melkein muuttovalmista Aviaraa pari viikkoa sitten ja tämä poikkeuksellisen massiivinen kaartuva torni on melkoisen jyhkeä näky.

Melkein muuttovalmis Aviara

Kaarevan tornin parvekkeita

Aviara osana Brentwoodia

Parin vuoden päästä Aviara saa rinnalleen vielä kakkostornin, josta uumoillaan 52-kerroksista. Havainnekuva lupaa myös hienoisesti kaartuvaa, joskin huomattavasti sirompaa tornia.

Tuleva kakkostorni

Hieman lähempänä Skytrain-asemaa sijaitsee valtava Solo District nimeä kantava uudiskompleksi, jossa vilkkaan risteyksen kulmauksessa sijaitsevalle tontille kohoaa yhteensä neljä 39-48 kerroksista asuinpilvenpiirtäjää. Torneista matalin (Stratus) on jo saavuttanut harjakorkeutensa ja on paraikaa Brentwoodin korkein rakennus. Titteli on kuitenkin lyhytaikainen, sillä toinen ja samalla myös koko kompleksin korkein torni on jo rakenteilla. Kolmannen tornin pitäisi tulla myyntiin kesän aikana ja neljännen joskus ensi vuonna.

Solo District havainnekuva


Ensimmäinen torni Stratus rakenteilla

48-kerroksisen kakkostornin nimi on Altus ja sen korkeus tulee olemaan huikeat 175 metriä, antennin yltäessä melkein 188 metriin. Lukema tekee Altuksesta näillä näkymin Burnabyn korkeimman rakennuksen ainakin joksikin aikaa. Vancouverissakin vain ydinkeskustassa sijaitsevat Trump Tower sekä Living Shangri-La ovat Altusta hieman korkeampia.

Altus aloittaa kohta nousunsa

Solo District sijaitsee aivan Skytrainin vieressä

Solo Districistä tulee valmistuessaan valtava kompleksi, mutta se ei tule kuitenkaan vetämään vertoja samaisen risteyksen vastapuolelle rakentuvalle Amazing Brentwood projektille. Erikoisen nimen omaava keskus rakentuu vuonna 1961 rakennetun vanhan ostoskeskuksen parkkipaikkojen tilalle ja siinä samassa myös koko ostoskeskus uudelleenrakennetaan Brentwoodin uudeksi ytimeksi. Suunnitelma on mahtava ja siihen kuuluu valmistuessaan jopa 10 pilvenpiirtäjää.

Amazing Brentwoodin sijainti

Uudelleenrakentuva ostoskeskus

Näistä rakenteilla on tällä erää kaksi korkeinta tornia, 56-kerroksiset kaksoistornit (kummatkin 186 metriä). Rakennustyöt ovat kuitenkin vasta alussa, mutta loppuvuodesta jättimäisen kuopan pitäisi olla jo täynnä ja tornien hyvää matkaa nousemassa. Alunperin rakennuttajan tarkoitus oli rakentaa tornit yksitellen, mutta huikea myyntimenestys aikaisti toisen tornin suunnitelmia. Ensimmäinen 56-kerroksinen pilvenpiirtäjä nimittäin myytiin loppuun vain muutamassa tunnissa ja myyntikeskuksen ulkopuolella jopa päiviä jonottaneista ostajista yli toistasataa jäi ilman asuntoa. Palkkioksi kiinnostuksestaan heille kuitenkin jaettiin VIP-liput toisen tornin ennakkomyyntiin, joka sekin tapahtui hujauksessa.

Kaksi ensimmäistä asuinpilvenpiirtäjää


Työmaalla täysi tohina päällä

Amazing Brentwood ei vielä tällä hetkellä näy katukuvassa, mutta se on vain tilapäistä. Katukuva muuttuu nopeaan ja korkeimman rakennuksen titteli siirtyy seuraavalle. Näin on erityisesti Burnabyssä, jossa Metrotown ja Brentwood ovat nokittaneet toisiaan vuoronperään. Brentwoodilla saattaa kuitenkin lopulta olla etu puolellaan ja siitä voi muodostua tulevaisuuden de facto keskus Burnabyssa. Ensi vuonna valmistuva Evergreen-linja nimittäin tekee siitä aiempaa keskeisemmän liikenteen solmun ja eivät suunnitelmat lopu tähän.

Kilpakumppani Metrotown

Brentwoodissa on nimittäin Metrotownia enemmän kehityspotentiaalia, sillä samaista risteystä ympäröi vielä kolmaskin kulmaus, joka on paraikaa täysin joutokäytöllä. Tuolle tontille tulee aivan varmasti jotain korkeaa seuraavan viiden vuoden sisään. Myös yhden pysäkin päässä sijaitseva Gilmoren asemanseutu on mahdollinen ässä Brentwoodin hihassa, sillä tämä suuri tontti myytiin vastikään jättimäisellä hinnalla suurelle rakennusliikkeelle ja jotain suunnitelmia tontille nähdään varmaan piakkoin. Seurattavaa siis riittää tulevinakin vuosina.

Gilmoren asemanseutu

Kaikessa mainitussa on syytä muistaa, että Burnaby on vain pieni Tampereen kokoinen esikaupunki. Tästä huolimatta Burnabyyn nousee korkeita rakennuksia kuin sieniä sateella ja pelkästään Brentwoodin suunnitelmat ovat suurempia kuin koko Helsingin kaikki tornisuunnitelmat yhteenlaskettuna. Se on melkoinen saavutus, mitä ei hevillä uskoisi.

Brentwood Renfrew Parkista nähtynä

(Yhteensä 456 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.