Wow-arkkitehtuuri valtasi Vancouverin

Vancouver on kaunis kaupunki, mutta toisinaan kaupungin arkkitehtuuria on moitittu hieman geneeriseksi ja muodostuvan melkein kokonaan lasitorneista. Paikallinen tosin tietää että kaupungin keskustaan mahtuu monia erilaisia osia, jotka edustavat monien eri aikakausien arkkitehtuuria. On silti totta että erityisesti lasitorneja on paljon ja useat niistä näyttävät hyvin samanlaisilta.

On kuitenkin syytä muistaa, että Vancouverinkin keskustassa on torneja satamäärin, eikä jokainen voi edustaa erikoisarkkitehtuuria. Suurin osa asuintorneista muodostuu yleensä kullekin aikakaudelle tyypillisistä elementeistä ja näin on kaikissa kaupungeissa. Jokainen kaupunki tarvitsee kuitenkin myös joukosta erottuvia maamerkkejä wow-arkkitehtuurisia veistoksia ja sellaisia onkin alkanut viime vuosina kohota tänne kotikaupunkiimme.

Moderneissa lasitorneissa suuntauksen aloitti vuonna 2001 valmistunut entinen asuintalomme One Wall Centre, joka oli kaupungin ensimmäinen oikea pilvenpiirtäjä sekä korkein rakennus aina vuoteen 2008 saakka. Tuolloin valmistui 201-metrinen Living Shangri-La, joka on edelleen Vancouverin korkein torni 62 asuinkerroksellaan. Tämän vuoden lopussa viereen valmistuu myös kiertyvä Trump Tower, joka on tätä kirjoittaessa saavuttanut huippunsa ja siirtynyt sisätilojen viimeistelyvaiheeseen. Myös nyt valmistunut MNP Tower edustaa omanlaistaan wow-arkkitehtuuria kapealla ja kaartuvalla suunnittelullaan.

One Wall Centre, MNP Tower ja Trump Tower

Downtown Southin alueella on puolestaan näinä viikkoina aloitettu rakentamaan hulppeaa ja paljonpuhuttua 52-kerroksista Vancouver Housea, jossa kolmionmuotoinen pohja kaartuu matkalla rakennuksen huipulle suorakaiteen muotoon. Kiintoisan rakennuksen maanjäristyskestävyyttä on ehditty jo epäillä, mutta kuuluisan BIG arkkitehtitoimiston pääarkkitehti Bjarke Ingels vakuuttaa laskelmien olevan vakaalla pohjalla. Valmistuessaan rakennuksesta tulee osa kiintoisaa kokonaisuutta, joka tulee ympäröimään Granville Bridgen sillan autoramppeja.

Vancouver Housen kompleksi

Ehkä kaikkein kiistanalaisin suunnitelma on Gastownin historialliselle alueelle tämän vuoden maaliskuussa ehdotettu 127-metrinen ”origamitorni”. Tämä 26-kerroksinen lasinen toimistotorni pyrkii kietomaan itsensä vuonna 1914 valmistuneen historiallisen keskusrautatieaseman ympärille, mikä on herättänyt paljon vastustusta. Suunnitelma onkin joutunut takaisin piirustuspöydälle ja on kiintoisa nähdä miten kuuluisan B+H Architects toimiston suunnittelivat tulevat vastaamaan palautteeseen. :-)

Kiistanalainen origamitorni

Uusin tulokas wow-arkkitehtuuria edustavien rakennusten joukkoon on West Endin alueelle tänään perjantaina ehdotettu 1500 West Georgia nimellä tunnettu 152-metrinen ja 50-kerroksinen asuinpilvenpiirtäjä. Rakennus on ensimmäinen tälle tulevaisuudessa merkittävälle täydennysrakennusalueelle ehdotettu uusi torni ja se edustaa modernia arkkitehtuuria, jota on viime vuosina nähty kansainvälisissä piireissä muun muassa New Yorkissa ja Singaporessa.

Erilaisista ”putkiloista” muodostuva epäsymmetrinen rakennus olisi hyväksyttäessä varma uusi maamerkki alueelle ja tarjoaisi suurilta tasanteiltaan huikeita (ja sangen pelottaviakin) maisemia North Shore Mountainseille, Stanley Parkiin sekä English Bayn suuntaan.

Uusi maamerkki West Endiin

Futuristisia linjoja

Korkealle kurottava visio

Arkkitehdin ajatuksen kulku

Kyse on tässä vaiheessa vasta ehdotuksesta, mutta on hyvin mahdollista että se menee läpi ehdotetussa muodossa. Itse pidän rakennuksesta sen erikoisen muodon vuoksi, sillä se edustaisi uutta suuntausta ja toisi vaihtelua kauniin kaupunkimme arkkitehtuuriin. Suunnitelma käsittää myös hyvännäköisen julkisen tilan rakennuksen juurella sekä useita vesielementtejä ja se on ehdottomasti kiintoisa keskustelun avaus tälle tulevalle suurelle rakennusalueelle.

Alue nykyisin

Kansainvälinen wow-arkkitehtuuri on siis todellakin löytänyt tiensä viime vuosina Vancouveriin ja tulevaisuudessa tullaan varmasti näkemään monia mielenkiintoisia hankkeita, jotka kutkuttavat katsojan mielikuvistusta. :P

(Visited 291 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: