Juhannusretki rannikkovuorten ympäri

Viime viikonloppuna vietettiin jälleen keskikesän juhlaa ja vuoden pisintä päivää eli juhannusta. Koska juhannusta ei juhlita Kanadassa sen ihmeemmin, päätimme Niinan sekä luonamme olevan suomalaisen vieraan kanssa lähteä nauttimaan kauniista lauantaista vuorten keskelle. Reitiksi valikoitui pitkä yli 600 kilometrin mittainen rannikkovuorten kierros, jonka kiersimme Niinan kanssa viimeeksi kaksi vuotta sitten.


Näytä suurempi kartta

Lähdimme matkaan aamuyhdeksältä ja puolilta päivin olimme Fraser Canyonissa matkalla pohjoiseen. Tämä Fraser Riverin uurtama kanjoni tarjoaa upean ajoreitin vaihtoehtona tylsälle Coquihalla Highwaylle ja liikkeellä olikin paljon moottoripyöräilijöitä sekä kiireettömiä asuntoautoilijoita. Vanhaa ykköstietä on mukava ajella, sillä liikenne on todella rauhallista ja pysähdyimmekin taajaan kanjonimaisemia kuvataksemme.


Fraser Canyonin jyrkkiä seinämiä

Korkealla joen yläpuolella

Vähän ennen yhtä saavuimme Hell’s Gatelle, jossa laskeuduimme kabiinihissillä joen rantaan. Kuivuudesta huolimatta Fraser Riverin pinta oli edelliskertaa jopa hieman korkeammalla ja veden syvyys kapeikossa melkein 40 metriä (lue paikasta enemmän edellisestä kirjoituksesta). Virtaus oli vuolas ja kosken kohinaa oli mukava kuunnella alhaalla sijaitsevassa ravintolassa syödessä. Ainoastaan noin puolen tunnin välein kolistelevat pitkät tavarajunat peittivät veden äänen alleen, mutta kanjonin pohjaa kiemurtelevia jopa kolmen kilometrin mittaisia junia oli myös hauska katsella.

Jälleen kerran helvetin portilla

Piiiitkä tavarajuna

Kauniista päivästä huolimatta Hell’s Gatella ei ollut valtavasti ihmisiä ja ruuhkattomuus sekä kiireettömyys ovatkin tälle ajoreitille tyypillisiä. Mahtavista maisemistaan huolimatta kyseinen reitti on kuitenkin sangen harvan mieleen juolahtava ja siksi se onkin niin mahtava tilaisuus ottaa hieman eroa kaupungin vilinään. 💡

Köysirata alas

Syvä kapeikko

Paluumatkaa odottamassa

Seuraava pysähdyspaikkamme oli pieni Lytton, josta matka jatkui pientä maantietä pitkin kohti Lillooettia. Lyttonia ympäröivä laakso on sisämaalle tyypilliseen tapaan erittäin kuivaa seutua ja ympäröivä maisema siksi aivan erilaista kuin muualla reitin varrella. Kuivuus olikin mahdollistanut metsäpalon syttymisen, joka roihusi edelleen vastapäisellä vuorella. Onneksi joen länsipuoli on harvaanasuttua, joten metsäpalosta ei ole suurempaa vaaraa ihmisasutukselle, eikä sitä siksi yritetä pakolla hallita. Lehtitietojen mukaan Lyttonissa oli saatu loppuviikosta apua kevyestä sateesta, joka oli satanut vuorten huipulla jopa lumena. Kuitenkin palon täydellinen sammuminen vaatii rankemman sadekuuron iskemistä alueelle, mitä tulevankin viikon sääennuste ei alueelle kuitenkaan lupaa.

Hallitsematon metsäpalo

Museovaunu Lyttonissa

Kauniista kelistä huolimatta pieniä sadekuurojakin oli lauantaina matkalla vuorten ylitse ja matkallamme ajoimme kahden noin viiden minuutin mittaisen rankan sadekuuron halki. Paikoittainen sade ei haitannut meitä, mutta se verhosi silti taivaan pilvisen harmaaksi.

Lyttonin lähistön maisemia

Perillä Lillooetissa nappasimme mukaamme kahvit, jotka joimme läheisen Seton Laken näköalapaikalla. Kauniin turkoosina kimalteleva vuoristojärvi tarjosi meille rauhallisen kahvihetken. Kahvit juotuamme jatkoimme matkaamme kohti Pembertonia ja ennen sinne saapumista pysähdyimme vielä kauniilla Joffre Lakella. Pembertonissa olimme iltaseitsemän aikoihin ja söimme siellä illallisen ennen paluuta Vancouveriin.

Seton Laken jylhä ympäristö

Matkalla kohti Pembertonia

Turkoosi Joffre Lake

Lukuisten pysähdysten täyttämään reissuun kului meiltä neljätoista tuntia ja olimmekin kotona vasta hieman ennen yhtätoista illalla. Matka oli jälleen kerran todella upea ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Seuraavan kerran kierros olisi kiintoisa kulkea sydäntalvella kauniina talvipäivänä, mutta se vaatisi lumista talvea, mitä ei ole koettu täällä länsirannikolla hetkeen. Ehkäpä seuraava talvi on jälleen kunnollinen ja saan laittaa tänne blogiin myös talvisia kuvia tältä kauniilta reitiltä. 😛

(Yhteensä 375 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.