Kolme päivää lähtöön

Hei kaikki ja tervetuloa uuteen blogiini! Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni täällä ja tulenkin jatkossa kirjoittamaan tulevasta vaihto-opiskelujaksostamme Saksan Dortmundissa, jonne lennämme tyttöystäväni Niinan kanssa torstaina. Tämä tarkoittaa, että aikaa maailmalle lähtöön on tätä kirjoittaessa enää vaivaiset kolme vuorokautta!

Tämä alkuajan merkittävä kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2006 ja kirjoitettu osin uudelleen lokakuussa 2023.

Joensuussa asuville tutuille olemme jo heittäneet hyvästit ja olemme paraikaa täällä Etelä-Suomessa omien porukoideni seurassa. Ilmassa on runsaasti haikeutta sekä lisääntyvää jännitystä vatsassa, sillä seuraavat päivät tulevat olemaan melko jännittävät. Torstaina lennämme sekä majoitumme Dortmundiin ja heti seuraavana päivänä käymme tutustumassa reittiin yliopistolle, jossa alkavat viikon päästä kuukauden mittaiset saksankielen intensiivikurssit. Tiedossa on siis valtavasti uutta nähtävää ja koettavaa, mikä kieltämättä jännittää rahtusen verran.

Koti-ikävää luo jo ennakkoon tieto siitä, että olemme Saksassa heti alkuun 3,5 kuukautta putkeen. Se on pitkä aika, sillä Joensuustakin on tullut käytyä  kotipuolessa noin kuukauden välein. Onneksi nykyisin on olemassa runsaasti viestintäkanavia kotiin ja yhteydessä voi olla vaikka koko ajan. Lisäksi meille on tulossa syksyn mittaan vieraita noin kuukauden välein, joten tuttuja ihmisiä tulee kyllä nähtyä (vähän liiankin?) tiuhaan.

Tällaiset ovat siis tunnelmamme näin lähdön alla. Tulen kirjoittamaan tänne blogiini aina välillä ajan salliessa, joten tervetuloa lukemaan elämästämme ulkomailla!

(Yhteensä 211 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.