Alegría

Alegría on espanjaa ja tarkoittaa iloa ja juhlintaa. Se on myös maailmankuulun akrobaattisirkus Cirque du Soleilin vuonna 1994 kantaesityksensä saaneen tunnetun esiintymiskiertueen nimi. Kiertue on käynyt Berliinissä edellisen kerran vuonna 1997 ja tänä viikonloppuna se teki paluun kaupunkiin 14 vuoden tauon jälkeen.


❗ Artikkelin kirjoituksen jälkeen alkuperäisen Alegrían esitykset ovat päättyneet 19 kiertuevuoden päätteeksi vuonna 2013. Kiertue on sittemmin herätetty eloon vuonna 2019  alkaneella uudella ja muunnetulla Alegría: In a New Light nimellä sekä ohjelmistolla.

Olemme nähneet viime vuosina nopeassa tahdissa peräti kolme Cirque du Soleilin showta. Ensiksi Ovo nimisen tuotannon vuonna 2009 Montrealissa, sitten Saltimbancon viime vuonna täällä Berliinissä ja vain muutama kuukausi sitten näimme upouuden Zarkanan maailman kantaesityksen New Yorkissa ollessamme. Pienestä näytös ähkystä huolimatta päätimme silti lähteä kaveriporukkamme mukaan katsomaan tätä kuuluisaa ja yli kaksi vuosikymmentä suosiossa ollutta tuotosta Berliinin o2 Worldin monitoimiareenalle Freidrichshainin alueelle.

Alegria o2 Worldilla katsomassa

Kuten kaikki Cirque du Soleilin tuotannot, myös Alegríaan myytävät liput ovat tyyriitä ja me maksoimme lipuista 75 euroa kappaleelta. Vastineeksi sai kuitenkin jälleen kerran kaksi tuntia maailmanluokan viihdettä, jonka tuotantoarvot ovat erittäin korkeat.

Upean musiikin Alegría

Nyt neljä eri tuotantoa nähtyämme voi myös todeta, että niissä on eri teemoista ja puvustuksesta huolimatta runsaasti samankaltaisuuksia. Hahmotus käsittää usein samanlaisia rooleja ja teemat yhdistelevät samanlaisia elementtejä. Jokaisessa tuotannossa on myös toisiaan ainakin hieman muistuttavia ohjelmanumeroita, kuitenkin erilaisia yllätyksiä ja käänteitä tarjoten. Yleensä jokaiseen tuotantoon mahtuu silti vähintäänkin 2-3 leuat loksauttavaa ohjelmanumeroa ja näin oli myös tällä kertaa.

Näkymä istumapaikoiltamme

Ehkä huikaisevimmat esitykset olivat vääntyilevä aasialainen käärmenainen sekä metallisia vanteita vinhasti kieputteleva nuori nainen. Selkärangattomilta tuntuvia käärmenaisia olemme nähneet aiemminkin, mutta nyt nähty oli kyllä notkein näkemämme. Pieni nainen vääntyi aivan uskomattomiin asentoihin ja pystyi vääntämään selkänsä sellaiselle mutkalle, että tämän pää ylsi omaan haaraväliinsä. Joitain liikkeitä teki ihan pahaa katsella, sillä niin epäluonnollisia asennot olivat.

Vanteita heiluttanut nainen omasi myös erinomaisen kehonhallinnan, sillä tämä pystyi ottamaan metallivanteen maasta jalallaan ja huljuttamaan sen heiluen aina ylös saakka. Siis ilman mitään käsiä ja vanne koko ajan pyörien. Hurjaksi ohjelmanumero kävi loppua kohden lopussa, kun tämä nosti maasta ensiksi viisi ja hetken päästä vielä kuudennen vanteen, joita kaikkia tämä heilutti kroppansa eri korkeuksissa yhtä aikaa. Voi ehkä kuulostaa helpolta, mutta ei varmastikaan ole sitä!

Taitavia esiintyjiä

Jos olivat ohjelmanumerot upeita, olivat sitä jälleen myös värikkäät ja kekseliäät puvut sekä muu lavastus. Mielestäni suuressa teltassa nähtävät esitykset ovat suurta monitoimiareenaa intiimimpi kokemus, mutta Alegria toimi kyllä hyvin o2 Worldin puitteissa. Kokemuksemme huonoin puoli liittyikin itse areenan tyyriisiin hintoihin, sillä luulin joutuneeni ryöstetyksi, kun puolen litran vesipullo maksoi peräti kuusi euroa! Vaikka hinnassa olikin kaksi euroa takaisin saatavaa pullopanttia, oli kyseessä silti kenties kalleimmasta nauttimastamme pullovedestä. Voi vain kuvitella mitä jonkun lapsiperheen ilta mahtaa maksaa, vaikkakaan Cirque du Soleilin tuotantoja ei voi oikein suositella alle kouluikäisille lapsille niiden jännittävyyden vuoksi.

Värikkäitä pukuja ja ohjelmanumeroita

Esitys oli meistä kaiken kaikkiaan todella hyvä ja varsinkin esityksen musiikkiraita oli ehkä paras tähän asti kuulluista. Alegrían musiikkia on kehuttu muuallakin, joten ei liene sattumaa että se miellytti meitä kaikkia.

Neljän Cirque du Soleil tuotannon jälkeen voi kuitenkin sanoa nähneensä kyseisen sirkuksen tarjontaa sen verran laajasti, ettei ole aivan välttämätöntä lähteä katsomaan muuta tuotantoa pariin vuoteen. Tästä huolimatta Alegría on silti yksi parhaimpia Cirque du Soleilin tuotantoja ja toimii varmasti ensimmäistä kertaa nähtynä. Ei siis olekaan ihme, että tuotanto on pyörinyt jo 18 vuoden ajan ja saanut peräti 5000 esityskertaa!

(Yhteensä 387 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.